
Tanskandoggin lempeä katse
7
Meillä on kotona kolme koiraa ja kaksi kissaa, jotka
elävät sulassa sovussa. Doggi hyväksyy yleensä
kaiken, jopa papukaijan perheeseen. Yleisesti
tanskandoggi on oikein hyvä perhekoira.
Kissanpäiviä ja koiranunta 8/2006
Vierestä löytyi myös Viggon isä, alakuvassa
oleva ruotsissa syntynyt Fin & S & N & INT* MVA
Diplomatic s Val Kilmer eli Higgins. Higginsin
omistaja on Suomen tanskandoggi yhdistyksen
puheenjohtaja Teija Salmi-Aalto, joka on
kasvattanut tanskandoggeja Edendane s
kennelnimellä vuodesta 1983 lähtien.
Sunnuntaina Messukeskuksen vilinästä ei voinut
olla huomaamatta tanskandoggeja. Harlekiinit ja
eri väriset koirat kävelivät rauhallisesti vilinästä
välittämättä. Oikealla yläkuvassa oleva FIN MVA
Edendane s Thranduil eli Viggo näytti erityisen
sympaattiselta. Viggo on väriltään tiikeri ja iältään
2,5 -vuotias.


Koirien ja erityisesti näin suuren rodun
kasvattaminen on paljon
pitkäntähtäimen suunnittelua.
Mitä suurempi rotu on
kyseessä, sitä enemmän
rodun kehittyminen
on kasvattajasta kiinni.
Tämä Higgins on muuten meillä
ensimmäinen tanskandoggi
joka osaa hymyillä.
Tanskandoggi on rotuna varsin
vanha ja Suomeen
ensimmäiset doggit tulivat
jo viime vuosisadan puolella.
Rotu on melko suosittu,
rekisteröintejä on vuosittain yli
250 ja kasvattajia
löytyy eri puolilta Suomea.