
17
Kissanpäiviä ja koiranunta 8/2006
...Tassulähteellä
Briteillä ei ole juurikaan terveysongelmia. Ne ovat
hyväluonteisia, terveitä kissoja ja pennut menee hyvin
kaupan.
Kun pentujen kyselijät joskus kauhistuu hintapolitiikkaa,
niin sanon, että ottakaa eläinsuojeluyhdistykseltä. Se
on arvokasta työtä. Toimin itse sijaiskotina Hesy:llä
siihen asti, että aloin itse kasvattaa.
19 pentua on tähän mennessä ehtinyt olla. Välillä on
vuoden tauko ja en pyri siihen, että pentueita olisi
päällekkäin. Pennutus on periaatteessa yksinkertaista,
mutta useampi kissa on jouduttu leikkaamaan. En tiedä
mikä syy siihen on milloinkin ollut, mutta niitä kuuluu
jonkin verran tapahtuvan.
Sijoituskissatkin tulee yleensä minun luokse tekemään
pennut. Minä koen sen niin, että minun täytyy tuntea
kissat ja pennut.


Britti puolella aika pieni piiri on aktiivisia. Se on
lyhytkarvojen kärkipäässä suosiossaan, mutta hyvin
suuri prosentti näyttelyssä kävijöistä on kasvattajia.
Suurin osa kissoista menee ihan lemmikeiksi, koska
se on niin mutkaton kissa. Ihmiset tykkäävät britistä,
koska se on peruskissa.
Oma ensimmäinen brittini tuli
eläinsuojeluyhdistyksestä vuonna 1994. Iitu oli
luonteeltaan paras kaikista, vaikka se oli kokenu
tosi kovia. Sen kanssa kierrettiin paljon ulkomaillakin
näyttelyissä. Se kuoli kaksi vuotta sitten 13
-vuotiaana.
Kissat ja koirat sopivat Tassulähteelläkin hyvin
samaan perheeseen. Alla kuvassa oleva Penni jopa
hoitaa mielellään kissanpentuja.
Meillä koirat ja kissat elää sulassa sovussa. Ei ole
mitään lajien välistä kahinaa, vaan molemmilla on
omat tavat ja juttunsa. Narttu meillä tykkää hirveästi
kissoista, nuorempi taas ihoaa niitä ja lähtee pois,
jos kissa tulee lähelle. Koira on ihan tyytyväinen
elämäänsä, mutta ei pidä kissojen läheisyydestä.