

3
Uuden vuoden uudet kujeet
Outi Parkatti
Kissanpäiviä ja koiranunta päätoimittaja
Vuoden ensimmäinen numero jakautuu pääosin
kahteen osaan. Ensin tutustutaan suuriin kissoihin eli
maine cooneihin ja jäljempänä tutustutaan kanien
maailmaan. Oletko muuten tiennyt, että kaniroduistakin
löytyy aivan yhtä suuria edustajia kuin suurimmat
rotukissat ovat. Näin tosiaan on ja moni pikkukoirakin
näyttäisi todella pieneltä ranskanlupan rinnalla.
Tästä lähtee liikkeelle jo melkein toinen Kissanpäiviä
ja Koiranunta -vuosi. Toukokuusta lähtien on lehteä
väsätty ja paljon on tullut opittua matkan varrella.
Siksi tänä vuonna lehti muuttuu hiukan, mutta linja
pysyy tiukasti samanlaisena. Jokainen lemmikki on
omistajalleen rakas ja niin sen pitääkin olla.
Kissa Pienen Pieni on ihastuttava ja syvällisesti
ajatteleva kissa, joka seikkailee omassa
sarjakuvassaan. Eläinuutiset taas seuraa
nimensä mukaisesti mitä maailmalla tapahtuu.
Tämä kuva ei ole kissa - hiiri leikkiä, vaan
kahden ystävyksen leikin tiimellystä. Millivatti ja
Nuppu ovat hyvä esimerkki siitä, mitä tämä
lehtikin haluaa kertoa. Elämä ei ole tiukkaa
jakoa sen ja tämän lemmikkilajin rakastamista,
koska rikkainta elämä on silloin, kun siihen
kuuluu hyvin erilaisia persoonia. Terveisiä ja
rapsutuksia tälle hauskalle, kauniilla ja välillä
hurjallekin kaksikolle.
Kissanpäiviä ja koiranunta 1/2007
Maine coonit ja kanit puhuvat omaa kieltään tulevilla
sivuilla, joten voin heti ottaa esille sen, mitä jatkossa on
tulossa. Vuoden toinen numero tulee pitämään sisällään
paljon asiaa rescue toiminnasta Virossa ja toisaalta
sisustamisesta lemmikkiperheissä. Rescue aiheen piti
alunperin olla jo tässä numerossa, mutta joskus on
parempi ottaa aikalisää ja kerätä materiaalia rauhassa,
että teema saa arvoisensa käsittelyn.
Onko sinulla toiveita, ideoita tai kenties kokemuksia
Viron rescue toiminnasta tai lemmikkiasiasta muuten?
Jos näin on, niin laita sähköpostia tulemaan.
Näin on hyvä lähteä eteenpäin ja saapa nähdä
missä ollaan menossa kun vuosi 2007 lähestyy
päätöstään. Varmasti siihen mennessä on ehtinyt
tapahtua paljon sivustolla, lehdessä sekä
jokaisessa lemmikkiperheessä.

Tänä vuonna on muutenkin enemmän mahdollisuuksia
osallistua Kissanpäiviä ja Koiranunta lehden toimintaan.
Jos sinulla on mistä tahansa lemmikkeihin liittyvästä
asiasta juttuidea tai kenties jo kirjoitettu juttu, jolle
haluaisit julkaisukanavan, niin ota yhteyttä. Katsotaan
sopiiko se lehden linjaan ja olisiko se hyvä osa jotain
lehteä. Juttuehdotuksia voi laittaa tulemaan niin tulossa
olevaan teemaan liittyen kuin niiden ulkopuoleltakin.
Eikä vain lehti, vaan Kissanpäiviä ja Koiranunta sivusto
on kehittymässä ja laajenemassa tämän uuden vuoden
aikana. Tänään aukeaa kaksi uutta osasta, joita ovat
Kissa Pienen Pieni ja Eläinuutiset.