
Kissanpäiviä ja koiranunta 1/2007
Kerran on Kvintti (Lynxelot Quint of Zabaione)
karannut mökillä niin, että luulin, ettei sitä enää löydy.
Coonilla on iso reviiri, jopa 50 km, joten jos ne pääsee
vapaaksi, niin on todennäköistä, että kissa katoaa.
Ensimmäinen maine coonini eli Cara (Huvikummun
Maine Garamond) tuli 2001 ja se sai kissalan
ensimmäisen pentueen. Tupin (Escape's Albizzia
Bianco) ostin seuraavaksi ja siitä se on lähtenyt.
Tällä hetkellä minulla on kuusi kissaa ja yksi
siitosoikeus uros.
Heti alusta asti halusin kasvattaa kissanpentuja ja
käydä näyttelyissä. Alun jälkeen oli välillä aika
huono onnea, kun Ladyn (Koontucky Lady
Genevieve- of Zabaione) pentue kuoli kokonaan
2005. Lady on tuotu USA:sta ja asuu nykyään
muualla, koska se ei tullut toimeen muiden kissojeni
kanssa.
Zabaione kissalassa vaikutta mahtavin maine coon,
jota suomenmaa päällään kantaa. Näin voi varmasti
puolueellisesti sanoa, jos on ihastunut Buffalo Bill
nimiseen herraskissaan. Bill on ilmiö, jonka omistaa
Kirsi Särkiniemi. Hän kertoi hiukan kissalastaan.
Olin aikanaan avustamassa reumaatikkotyttöä, jolla
oli noviisina rekisteröity eurooppalainen. Hänen
kanssaan menin kissanäyttelyyn ja siellä näin maine
coonin ja päätin, että tuommoinen minulle tulee.
EC Luna-Purr CorleoneCoonzales eli Tikru, omistaja Katja
Hintikka, kasvattaja Kata Kauppinen, Luna-Purr.
Mökillä kissoilla on ulkohäkki. Ne on kesän yötä päivää
ulkona ja nauttii siitä todella paljon. Päivät ne nukkuvat
varjossa ja yöllä alkavat elää. Kotona on parveke
myös verkotettu, että voi ovi olla auki kun tuulettaa.

Maine coonit ovat tulleet Suomeen 90 -luvulla.
Taitaa olla niiden suuri koko rodun suosion takana.
Nykyään koko on vähän pienentynyt, kun haetaan
pitkää joka paikkaan. Koko on siitä kärsinyt ja
ulkomuoto aika tavalla muuttunut.
Maine coonin turkki on säänkestävä. Se on
silkkinen ja omia kampaan silloin, kun tulee
takkuja ja näyttelyyn se pitää pestä. Turkki ei
saa olla öljymäinen, kuten norjalaisella metsäkissalla
tai karkea kuin siperiankissalla. Se on tuuhea ja
lyhyt harteilta. Se minkä verran turkki vaatii, riippuu
värityksestä. Ruskea tabby ja musta on helpoimmat,
creme menee paljon enemmän takkuun.
Tässä hän on - Zabaione Buffalo Bill. Upea suuri
kastraatti, joka tyrmää viimeistään mainiolla
luonteellaan.
Maine cooneja on tuotu paljon ulkomailta. Tuonnissa
joudut luomaan suhteet kasvattajiin ja jotkut vaatii
myös suosituksia. Suomi on aika hyvin päässyt jo
maailmankartalle, mutta paljon pitää kirjoitella ja
kertoa omasta kasvatustyöstä.
Maine coonissa on aika jännä puoli se, että maine
coon on pienen koiran kokoinen. Kun lähdetään
mökille, niin mukaan otetaan 5 boxia ja kaikki autoon.
On siinä aikamoinen järjestäminen.
Zabaione kissoja