
14
Kissanpäiviä ja koiranunta 1/2007
Ekat pennut meillä oli ihan vahinko. Luultiin toistakin
kania pojaksi, mutta ne olikin tyttö ja poika. Ne
laitettiin samaan häkkiin tutustumaan toisiinsa.
Briomoriina eli kotoisemmin Mantariini on huhtikuussa
1 vuotta täyttävä kääpiöluppa ja väriltään keltapunainen
viittakuvio. Vasta vähän aikaa Kurunsaarilla ollut kani
on huolehtivainen ja hyvä emo neljälle pikkuiselleen.
Me luultiin, että kani on koko ajan poikasten kanssa
samalla tavalla kuin kissa. Sen takia luultiin, että
emo ei pitänyt poikasista huolta ja alettiin ruokkia
poikasia. Joka aamu heräsin tuntia ennemmin kuin
ennen ja syötin kuudelle kaninpoikaselle ruiskulla
vuohenmaitoa. Tuula nauroi.
...Kurkistus kanien maailmaan

Kanilla ei ole kiima-aikaa eli astutus voi tapahtua
milloin vain.



Kissahan huolehtii pennuistaan koko ajan, mutta
kani imettää vain kerran - kaksi päivässä. Onko se
sitten suojelujuttua, ettei saalistajat löydä poikasia
helposti , Tuula vielä mietti.
Poikasia syntyy pienillä kaniroduilla yleensä 1-3,
mutta suurilla roduilla poikasia voi olla jopa 10.
Kaninpoikasten luovutusikä on 8 viikkoa.
Kanien lisääntyminen
Ensimmäisen poikueen aikaan kaniemolla
pitäisi olla ikää 8 - 12 kuukautta.
Astuvan uroksen pitää olla naarasta pienempi ja
vähintään 7 kuukauden ikäinen.
Poikaset kaksinkertaistavat painonsa
ensimmäisen viikon aikana.
Poikaset vierotetaan emosta 6 - 7 viikon iässä.
Poikaset syntyvät alastomina, sokeina ja kuuroina.
Kasvattajalta vaaditaan paljon osaamista oikean
yhdistelmän valitsemiseksi.