
Kissanpäiviä ja koiranunta 1/2007
Meillä kaikki poikaset tottuu heti alusta lähtien
ihmisen käsittelyyn. Se on ehdotonta, niin kaneista
kasvaa luottavaisia , Tuula kertoi kasvattamisesta.
Kaikki Kurunsaaren kanit olivat ilo silittää ja seurata,
koska kaikki ne olivat erittäin kilttejä ja seurallisia.
...Kurkistus kanien maailmaan

Kania ei voi ottaa vain hetken ihastuksesta.
Kania hankkimassa

Osta kani kasvattajalta, joka tietää mitä tekee.
Muista, että kani elää keskimäärin 6 - 8 vuotta.
Paras ratkaisu on yleensä ottaa kaksi kania,
koska yksinäinen kani vaatii ihmiseltä paljon
seuraa. Jos ottaa kaksi kania, niin kannattaa
ottaa kaksi naarasta samasta poikueesta.
Jos kaniurosta ei aiota käyttää jalostukseen,
kannattaa se kastroida ja mielellään kuuden
kuukauden iässä. Silloin ei tule ongelmaa
virtsaruiskutuksista.
Alle viisi vuotiaalle lapselle ei kannata ostaa
kania lemmikiksi. Hieman vanhemmat oppivat
käsittelemään kania oikein.
Jos sinulla on muita lemmikkieläimiä,
esimerkiksi kissa tai koira, niin totuta ne
toisiinsa sitten kun viimeiseksi tullut eläin on
jo hieman tottunut uuteen kotiinsa.
Kanin hinta on yleensä noin 50 euroa.
Osta terve ja hyvin käyttäytyvä kani, jota on
kohdeltu hyvin.
Hanki valmiiksi riittävän suuri häkki, laitan sen
pohjalle kuivikkeita, laita häkkiin juomapullo ja
ruokakuppi sekä heinää saataville.
Suuret kiitokset Tuula ja Paula siitä, että pääsin
tutustumaan kaneihinne ja sitä kautta pääsevät myös
Kissanpäiviä ja Koiranunta lukijat kurkistamaan
kanien maailmaan.
Kun entuudestaan ei ollut juurikaan kokemusta
kaneista, niin suurin yllätys oli kanien turkin silkkinen
pehmeys. Hermeliini ja kääpiöluppa olivat kooltaan
sellaisia, miksi lemmikkikanit kuvitteli, mutta Jäppinen
on kooltaan niin hurja, että sitä on vaikea käsittää.
Jäppinen
on saman
kokoinen
kuin oma
suuri
siperian-
kissani.

Tässä vielä
lopuksi
kuvassa
hermeliini
Mösö, joka
on esiintynyt
aiemminkin
-hurjan
paljon
pienempänä.