Outi Parkatti
Kissanpäiviä ja koiranunta päätoimittaja
Tässä lehdessä on kaksi aivan erilaista teemaa. Ehkä
joku ihmettelee, miksi yhdistää rescue asiat ja toisaalta
sisustaminen. Miksipä ei. Joka tapauksessa tämän
maailman parannuksen yksi tärkeä lähtökohta on
omassa kodissa, omissa lemmikeissä ja omassa
elämässä. Itsekäs näkökulma, mutta samalla hyvin tosi.
Jos jokainen lemmikin omistaja pitäisi erinomaista
huolta lemmikkiystävistään, niin ei olisi olemassa
eläinsuojeluongelmia. Ei olisi palelevia kissoja etsimässä
hävinnyttä perhettään, ei olisi kulkukoiria etsimässä
elantoa ym.
Ensin tuntui, että talvi ei tule ollenkaan, mutta sittenhän
se tulikin kunnolla nipistelemään lemmikkienkin
varpaita, nenänpäitä ja korvia. Samalla tavalla yllättäen
tuli kymmenes K&K lehden numero. Kun tänne asti on
tultu, niin tästä on myös hyvä jatkaa.
Pakkanen paukkuu taas ensi yönä. Moni lemmikki
ja lemmikin omistaja kokee samalla muutakin
lämpöä kuin lämpötilan. Kainalosta kuuluva
kehräys tai sängyn vierestä kuuluva uninen
huokaus on aivan ihana kokemus.
Kyllä talvessa on mukavat puolensa tämänkin
kaksikon mielestä. Jimi tulee myös mukaan
lumitöihin ja Sara on mielissään nelijalkaisesta
ulkoiluseurasta - vaikkahan kyseessä onkin kissa.
Kissanpäiviä ja koiranunta 2/2007
Viron koiratarhat ovat varmasti äärimmäinen
kokemus jokaiselle, joka sinne menee käymään. Itse
olen kokenut vain Vaasan kissatalon, jonka sisältämät
kohtalot jo pystäyttivät ja vetivät vakavaksi. Näinköhän
sydän kestäisi esimerkiksi Haapsalun koiratarhan
näkemisen. Entä jos siitä ei enää toipuisikaan, ikinä.
Toivotan siis kaikille lukijoille lämpöisiä ja
aurinkoisia pakkaspäiviä.
Virossa lemmikkeihin suhtaudutaan hyvin eri tavalla
kuin Suomessa. Koira ei ole perheessä sitä varten, että
sen kanssa harrastettaisiin, käytäisiin yhdessä lenkillä
tai että ystävyys olisi eliniän pituinen. Suhtautuminen on
muuttunut viime vuosina parempaan, mutta pitkä matka
on vielä kuljettavana. Totuuden nimessä on sanottava,
että yleistykset ovat vaarallisia. Kyllä Virossakin on
vastuuntuntoisia ja aitoja eläinten ystäviä. Onneksi on
ja varmasti sielläkin silmät ovat avautumassa entistä
enemmän.
Katson ulos ikkunasta ja puhdistan mieleni surusta.
Koitan unohtaa, miten ihokarvat nousivat pystyyn, kun
kuuntelin tarinaa koiratarhoilta. Yksittäinen ihminen ei
pysty paljoon, mutta ehkäpä näillä kirjoituksillakin on
jotain merkitystä.
