
17
Kissanpäiviä ja koiranunta 2/2007
Vielä pari ideaa
Ylemmässä kuvassa on itsetehty kiipeilyteline.
Hylly on jälleen toteutettu liimapuulevystä ja tolppina
on kaksi hyvin kuivunutta runkoa. Kiipeilytelineen
alaosassa onkäytetty painona samanlaista
pölkkyä, mitä on käytetty pitkän ikkunapenkin jalkoina.
Pölkyn alalaita on tasoitettu ja se on kiinnitetty
liimapuulevyyn, joka pitää rakennelman tasapainossa.
Huonekaluostoksilla kannattaa tietenkin miettiä
tarkkaan, mitä materiaalia esimerkiksi sohvassa
on käytetty. Mihin tarttuu karva tiukasti ja mistä
sen saa helpommin pois. Ehkäpä samalla kertaa
kannatta ostaa kangashuonekalujen karvanpoistoon
sopiva sieni. Yhtä hyvin voi myös ajatella,
että voisiko huonekalu toteuttaa myös lemmikin
tarpeita.


Alla kuvassa Minttu näyttää, miten lasten rukkasia
ja pipoja varten ostettu korihyllystö on täsmälleen
sopiva pienehkön kissan lepopaikaksi. Osoitettua
toisaalta on tullut myös se, että ylin kori ja koko
hyllystö ei kestä pystyssä, jos sinne hyppää suuri
siperiankissa.
Pölkyn päihin on koverrettu rungoille kolot, joten
pystytolpat ovat tukevasti jalustassa kiinni. Naru
runkojen ympärillä on kiinnitetty pienillä nauloilla,
mutta suosittelen tekemään vastaavissa projekteissa
kiinnityksen liiman avulla.
Oleskelutason alapuolelle on kiinnitetty koukku,
johon voi ripustaa erilaisia leluja. Tällä tavalla
kiipeilypuu on hyvässä käytössä myös lattiatasolla.