
14
Kun oli yksi koira, niin ei tajunnut miten ne toimii ja
viestii laumassa. Sitä on tosi mielenkiintoista nähdä.
Apulaumanjohtaja on Oliver, jota tottelee niin kissat
kuin koirat. Ihmisen pitää tietenkin olla selvä lauman
johtaja, niin silloin yhteiselo sujuu.
Kissanpäiviä ja koiranunta 3/2007
Teksti ja kuvat Kati Järvinen
Collie on kyllä herkkä koira. Meillä nuorin on
kovapäisin. Mutta helposti ne tajuavat, että mitä
niiltä halutaan.
On kaunis, aurinkoinen pakkaspäivä. Tallissa, tai
oikeammin sanottuna kuttulassa, heiniään
rouskuttaa kaksi onnellista ja siroa kuttuäitiä
neljän tammikuussa maailmaan syntyneen
kilinsä kanssa.
Lassie, ei kun collie siis
Kilien syntymä oli kaiken kaikkiaan valloittava ja
nöyräksi tekevä kokemus. Siinä oli pieni ihminen
mukana vain kertomassa, että kuttuäiti ei ole
yksin. Luonto ja sen myötä vaistot hoitivat loput.
Vuohemme eivät olleet edes kovin äänekkäitä
ensisynnyttäjiä ja kilit saapuivat maailmaan
oikeaoppisesti etosorkat ja nenänpää
ensimmäisenä maailmaa kurkistaen, läpinäkyvässä
kalvopussissaan. Olenkin leikillisesti tuttavilleni
kertonut, että vuohi on järkevä eläin, sen kilitkin
syntyvät yksittäispakattuna!
Kililoikkia!


Kiitoksia Susanne haastattelusta! Collie, tai monen
suussa edelleen Lassie, on yksi niistä paljon ihailluista
koiraroduista, joista ei kuitenkaan tiedetä juuri muuta
kuin ulkomuoto.
Lisää collietietoa löytyy esimerkiksi Suomen Collieyhdistyksen sivuilta. Kasvattajia löytyy eri puolilta Suomea.