
5
Kissanpäiviä ja koiranunta 5/2007
Lauan-
taina
tsemp-
pari
palkinto
annettiin
Emil
Jääske-
läisen
ocicat
pennulle
Pigletille.
...Agikisatunnelmia Helsingistä
Agilityyn kävi viikonlopun aikana tutustumassa
ilahduttavan paljon lajista kiinnostuneita. Vaikka
kaikki eivät sijoittuneetkaan, ei sijoittuminen
olekaan tärkeintä kissa-agilityssä vaan se, että
kissalla ja omistajalla on hauskaa. Hyvä esimerkki
tästä oli kotikissa Viktoria Vilijonkka, jonka vauhti
ei päätä huimannut, mutta ne kauniit sääret kyllä.
Neitokainen kun heittäytyi joka esteen välillä tai
joskus esteelläkin esittäytymään yleisölle.
Agikisoissa annetaan myös yhdelle finalistille
tsempparipalkinto. Tsempparipalkinnon saa yleensä
sellainen kissakko, joka viihdyttää eniten yleisöä ja
osoittaa hyvää kissa-agility henkeä.
Seuraavan kerran kisataan 20.5 Tampereella Pirokin
rotukissanäyttelyn yhteydessä ja 2.6 Hyvinkäällä
Ery-Sydin rotukissanäyttelyssä. Tulevat kisat ja
lisätietoja Sagik ry:stä saat Suomen agilitykissat ry:n
Lauantaina oli kissojen koekäytössä uusi
estekin, tikaseste, joka olikin niin isojen kuin
pienten kissojen mieleen. Kehräten uutta estettä
suoritti devon rex Hissunkissun Rasmus "Maisa"
ohranidun perässä.
Yläkuvassa: Sunnuntaina tsempparipalkinto annettiin
veikeälle kissakolle, jonka muodostivat maine
coon Kasmasiinin Ronja ja omistajat Terttu
Juvonen ja Johanna Uitus



Ja nyt
siirrytään
kova-
vauhti-
seen
koirien
agilityyn.