<< 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 >>

Kissanpäiviä ja koiranunta 8/2007

Koirantanssi -iloista yhteistyötä

Pieni musta villakoira heiluttaa iloisesti häntäänsä ja

hyppii ohjaajan merkeistä, musiikin tahdittaessa

kaksikon esiintymistä. Iloisuutta ei esityksestä puutu,

eikä jää epäselväksi sekään, että molemmat nauttivat

touhusta paljon. Koiratanssissa tärkeintä onkin, että

hommasta nauttivat niin ohjaaja kuin koirakin.

Koiratanssi on tottelevaisuusliikkeiden tekoa musiikin

tahtiin. Mutta suurin ero esim Tokoon musiikin lisäksi

on se, että jos jokin liike ei koiraa miellytä se voidaan

unohtaa. Ja liikkeen tilalle keksitään jokin muu liike

mistä koira tykkää. Lajia harrastetaan siis täysin koiran

kykyjen mukaan.

Lajin aloituskaan ei ole vaikeaa. Kotona koiralle voi

opettaa muutaman tempun vaikkapa istu, maahan, kieri..

Sitten kun pari temppua on hyvin hallussa, aletaan

etsimään sopivaa musiikkia taustalle ja yhdistetään

temput ja musiikki. Kaiken tämän lisäksi vielä teemaan

sopiva puvustus. Näin syntyy pähkinänkuoressa

koiratanssi esitys. Koiratanssi on tottelevaisuuslikkeiden

tekoa musiikin tahtiin.

Tästä K&K etusivulle

Jos lajin aloitus kotona kuitenkin tuntuu jotenkin hankalalta

tai muuten vain olisi mukavampi porukassa opetella

asioita, voi hakeutua temppukurssille tai ihan oikeita

koiratanssi kurssejakin on olemassa. Apua aloitukseen ja

muutenkin tuhti paketti koiratanssi infoa löytyy osoitteesta

www.tahtitassut.net. Myös tulevat kisat ja kisojen

tulokset löytää samastas osoitteesta.

Teksti ja kuvat Virve Lindqvist