<< 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 >>

Kissanpäiviä ja koiranunta 8/2007

Kissaliiton kasvattajakurssi antoi

eväitä Seinäjoella

Tästä K&K etusivulle

22.9. ajoin Seinäjoella Framin pihaan ja lähdin kävelemään

sisälle. Samaan suuntaan oli kävelemässä muitakin ja

mukana olevista kissakuvioisesta kasseista ja muutamista

muista tunnusmerkeistä pystyi arvaamaan, että suunta oli

oikea. Pian alkaisi Kissaliiton kissankasvattajan peruskurssi.

Pirjo Teräsalmi ja Pia Nyman Kissaliiton

koulutustoimikunnasta saapuivat POHKIS:n kutsumina

Seinäjoelle. Tämä oli järjestyksessään toinen

Kissaliiton järjestämä Kissankasvattajan peruskurssi.

Paikalla oli sekä kasvattajia, että kasvattamisesta

kiinnostuneita kissojen ystäviä. Auditorion portaille oli

laitettu numerolaput ja aamujumppa tapahtui niin, että kukin

meni seisomaan sille numerorappuselle, minkä lukeman

verran kotoa löytyi kissoja. Keskimääräinen määrä oli

noin viisi kissaa. Määrä oli päivän aiheeseen sopivasti.

Teksti ja kuvat Outi Parkatti

Aikaisin samana aamuna oli kotoani lähtenyt ensimmäinen

kissanpentu Olli kohti Norjaa. Tunnelmat olivat vähintäänkin

ristiriitaiset, kun ensimmäinen ero kotona kasvaneesta

pennusta kirveli katkeransuloisesti ja silti olisin koko päivän

kasvattajakurssilla. Yksi kasvattamisen nurjista puolista oli

nyt konkreettisesti selvillä, vaikka kyse olikin meillä

sijoituksessa olevan kissan pennuista - omia vauvoja yhtä

kaikki.

Pirjo Teräsalmi kasvattaa brittikissoja, mutta hänen

kotonaan asuu vain kollikissoja. Siinäkin olikin näkökulma,

jota kurssilla tarvittiin. Kasvattaminen ei ole vain pentujen

pehmeyttä vaan myös poikakissojen haisevia kujeita.

Koulutus aloitettiin asiakirjoista, joiden kanssa

kasvattajan tulee olla tarkkana. Kasvattamiseen liittyvät

asiakirjat lähtevät liikkeelle kasvattajanimen anomisesta.

Vuonna 2007 kasvattajanimi maksaa 100 euroa ja kun

nimen on kerran maksanut, niin sitä ei tarvitse enää

uudistaa tai muuten maksaa.

Kasvattamiseen kuuluu monia muitakin asiakirjoja.

Esimerkiksi astutus- ja myyntivaiheessa kaikki tapahtumat

kannattaa kirjoittaa sopimukseksi. Aina kun tapahtumiin

liittyy erilaisia mahdollisuuksia ja tilanteita, erilaisia ihmisiä,

niin asiat kannattaa sopia kirjallisesti ja niin, mihin yleiset

säännökset ja lait antavat mahdollisuuden.

Seuraavaksi oli aiheena kissan kasvatus astutuksesta

synnytykseen ja kissanpentujen kehitykseen. Paikalla oli

useita niitäkin, jotka eivät olleet vielä koskaan olleet

mukana pentujen syntymässä. Lähestyvän syntymän

merkit kiinnostivat kovasti, mutta Pia Nymankin totesi,

että ei hänkään tiedä syntymän alkamisen jälkeen kuin

sen, että pennut syntyvät seuraavien parin päivän aikana.