
Kissanpäiviä ja koiranunta 8/2007
...Kissaliiton kasvattajakurssilla
Itse synnytyksestä keskusteltiin monestakin näkökulmasta.
Yksi aiheista oli, että käytetäänkö napanuoran
katkaisemiseen saksia vai ei. Ehdoton suositus oli, että
katkaisu tehtäisiin kynsillä nirhaamalla. Silloin napanuoraa
ei tule katkaisseeksi liian aikaisin. Napanuoran katkaisulla
ei ole kiire, koska on hyvä odottaa, että kaikki veri ehtii
siirtyä istukasta pentuun. Jos napanuora tuntuu yhä kovalta,
ei sitä saa mennä katkaisemaan.
Niin ikävää kuin onkin ajatella, aina toisinaan syntyvä pentu
ei selviä. Yleensä silloin ovat syynä keuhkot, jotka eivät
ole riittävän kahittyneet. Muitakin ongelmia voi tulla. Joskus
pentua joudutaan lisäruokkimaan ja letkuruokinta oli yksi
asioista joka hieman jakoi mielipiteitä. Onko letkuruokinta
tapa auttaa eloon liian heikkoja yksilöitä?
Terveisiä kaikille kasvattajakurssille osallistuneille ja
kiitokset kouluttajille!
Varmasti näihin aikoihin lähti useampi uusi
kasvattajanimianomus liikkeelle.
Rokotukset, taudit, loiset, genetiikka, kissan biologia,
perinnölliset sairaudet ja kissakauppa, siinä oli vielä monta
ja mielenkiintoista aihetta käsiteltäväksi. Kasvattajalla on
melkoinen vastuu ja kasvattaja vie aina rotua eteenpäin
johonkin suuntaan. Paljon on tiedettävä, ettei se suunta ole
väärä ja sittenkin jokaisella kasvattajalla on oma näkemys
siitä, minkälainen rodun tulisi olla.

Suosittelen kasvattajakurssille osallistumista niin
kokeneemmille kasvattajille kuin kasvatusta miettiville.
Tällaiset yhteiset tilaisuudet antavat oikeat lähtökohdat
päätökselle - kasvattaako vai ei. Keskustelu erilaisten
ihmisten ja eri rotujen kasvattajien kanssa avartaa.
Värien, ominaisuuksien sekä myös sairauksien periytyminen
oli mielenkiintoinen pintariipaisu laajaan aiheeseen.
Suomenkielisestä kirjallisuudesta saimme suosituksen
lukea Suomen Kennelliiton kustantama ja Per-Erik
Sundgrenin kirjoittama Lemmikkieläinten jalostus. Se sekä
useat englanninkieliset lähteet ovat apuna lisätiedon
hankinnassa.