Kissanpäiviä ja koiranunta 8/2007
Vaikka pentujen alkuvaihe ja kasvu ovat olleet jännittävää
ja välillä pelottavaakin seurattavaa, niin silti sanoisin, että
ikävimmät asiat liittyvät siihen vaiheeseen, kun pennut ovat
lähdössä uusiin koteihinsa. Nyt sijoituskotina olen voinut
seurata kotien löytymistä etäältä. Itse ei ole tarvinnut miettiä
sitä, onko jokin koti sopiva, pidetäänkö siellä kissoista
oikeasti huolta ja onko siellä kaikki kunnossa. Entä sitten,
jos olisin itse kasvattaja?
Kun pennun lähtö on nytkin ollut aina vaikea pala, niin
olisiko minusta arvioimaan, mikä on oikea koti pienelle
ja pehmoiselle kissavauvalleni. Siinä on suuri kysymys.
Kasvattajanimi on jo valittuna ja pariin kertaan anomukseen
kirjoitettunakin, mutta vielä se ei ole lähtenyt eteenpäin.
Mahdollista on sekin, että anon kasvattajanimen, mutta
en kuitenkaan kasvata yhtään pentuetta. Miten osaisin
valita (autettunakin) minkä kollin kanssa kissatyttöni saisivat
pentuja ja mitä ajattelisin siitä, minkälaisia siperiankissoja
haluaisin pennuista tulevan.
...Ryhtyisinkö kasvattajaksi?
Uskon, että monella muulla on samanlaisia kysymyksiä
mielessä kuin itselläni. Tästähän kasvattajuus voisi alkaa.
Silti en tee vielä päätöstä vaan jään odottamaan iskeekö
jostain kipinä kasvatukseen. Rahaa sillä tavalla ei joka
tapauksessa tehdä, se vielä muistutukseksi tähän väliin.
Kyse on jostain aivan muusta.
Jään pohtimaan olisinko vastuullinen kasvattaja ja lähetän
lämpöisiä terveisiä Murulle Turun suuntaan sekä Ollille
sinne Norjaan. Pekkakin lähtee muutaman päivän kuluttua
Sveitsiin, mutta sitten on pentujen lähtemiset lähdettynä.
Mintun pennut ovat maailmalla, jokainen uudessa hyvässä
kodissaan - myös Omppu.