Ratagolf huopa SM-kisat 2018 kisattiin viikonloppuna Vaasassa

Tämän kesän minigolf tai siis ratagolf operaatio on paketissa ja matchplay pronssi “taskussa”.

Paljon on tullut pelattua, paljon on tekniikka kehittynyt ja paljon joutui kisahermot kehittymään kolmipäiväisten kisojen aikana. Epäonnistumista tuli koettua paljon, mutta lopulta myös onnistumista ja hetkittäin jopa huikean hienoa peliä.

Ensimmäisen päivän eli perjantain jälkeen ja jopa vielä enemmän lauantain jälkeen kyseenalaistin kokonaan minigolfin pelaamisen mielekkyyden omalla kohdalla, koska kisahermot ei kestäneet alussa, eikä myöhemmin ulkoisten hermoiluärsykkeiden kohdalla. Miksi pelata, jos siitä ei mitään tule? Onko järkeä? Pelasin umpisurkeasti…

Onneksi oli vielä sunnuntai.

Tärisin läpi ensimmäisen pudotuspelikierroksen Gunia vastaan, pelasin koko viikonlopun loisteliainta ja nautittavinta peliä tiukan kierroksen Ankia vastaan, Lottaa vastaan vähän notkahdin erityisesti kahdessa radassa ja jouduin pronssiotteluun, jossa pelasin melko mukiinmenevästi Minnaa vastaan. Palkintona pronssi ja hymynkare huulipieleen, koska matchplay oli juuri sitä mitä tarvitsin ja tarvitsen. :) Hermot olisi pistettävä käyttöön ja opittava pääsemaan hemoilusta irti.

Nämä olivat viimeiset SM-kisani naisten sarjassa… Ensi vuonna pelaan varttunaissa naisissa. Aion kyllä pelata silloin teknisesti ehjempää peliä, jos nyt siis kunnon kisoja silloin on.

Pahus ensi vuonna ei taida olla huopa SM-kisoja ollenkaan ja se olisi se juttu ja toki monelle muullekin kuin minulle. Betonilla on vain kaksi paikkakuntaa joilla ne kentät löytyvät eli Vaasa ja Tampere. Viimeisimmät betoni SM-kisat olivat Tampereella, joten se tavallaan tietäisi SM-kisoja taas Vaasaan. Saapa nähdä. Eterniitillä järjestettävä SM-kisa karsisi hyvin paljon osallistujia, koska läheskään kaikki eivät pelaa sillä alustalla.

Vaasan SM-kisoissa muuten oli varsin mainio osallistujamäärä eli lopulta 74 henkilöä. Sää helli liikaa :D ja itse nappasin jonkinasteisen auringonpistoksen sunnuntaina. Onneksi kukaan ei tuupertunut, koska hellehän oli päällä koko ajan. Edes perjantaina jyristellyt ukkonen ei saapunut sateineen Vaskiluotoon, joten koko ajan paistoi aurinko. Onneksi kentällä on puiden varjoa!

Ja tänä aamuna suunta oli miehen kanssa salille. Kylläpä tuntui hartioissa pitkä pelaaminen. Nyt on aika fyysisemmän liikunnan – helteiden asettamissa rajoissa.

Lihava, laiha, sopivasti lihava,… Koska minä olen sopiva? Koska ihminen on sopivan terve?

Oma napa on lähin ja kun luin Lihastohtorin sopivalla ärsykkeellä linkittämän Timo Kettusen bloggauksen “Sopivasti lihava” ylipainon ehkä jopa ihannointiin kääntyvästä suhtautumisesta, joka taas sai lähtökohtansa lihavaksi lakinaiseksi itseään nimittävän henkilön mielipidekirjoituksesta, niin jouduin vaan huokaamaan ja toteamaan, että nyt täytyy näpytellä erittäin helposti pyöreyteen taipuvaisen, kolmen lapsen äidin ja uranaisen ajatuksia. Tuota kaikkeahan minä olen, vaikka täällä blogissa aina yritän vedellä leukoja tai nostan rautaa tai liikun miten milloinkin.

Lihava lakinainen kertoi olevansa lihava ja täysin terve. Onnittelut terveydestä! Terveys ei ole itsestäänselvyys. …pitkä hiljaisuus omissa ajatuksissa… Ehkä täytyy tapahtua jotain, olla jokin ongelma, että ensin myöntää itselleen ylipainon vaikutukset ja varsinkin pystyy tekemään sille jotain. Ylipainosta on nimittäin tuhottoman vaikea päästä eroon, joskus aivan käsittämättömän vaikeata. No jollekin se käy helposti, mutta monille tie on kivinen, eikä todellakaan houkutteleva ja kenties jopa ikuinen oravanpyörä.

Kyllä minäkin olen halunnut olla hoikka, mutta laihtuminen ulkonäöllisistä syistä ei vaan ollut riittävä syy ja motivaattori laihduttaa, oppia pois joistakin pahoista tavoista ja löytää keino laihtua varsinkaan pitkällä tähtäimellä. Olen parantanut tapojani viimeisen yhdeksän vuoden aikana monellakin lailla, mutta koskaan ne askeleet eivät vieneet hoikkuuteen. Kunto on kyllä parantunut vaiheittain koko ajan! Lopulta vain se ei riittänyt pitämään terveydestä huolta. Jossain vaiheessa liikunta pelkästään ei enää pitänyt verenpaineita alhaalla ja vaarallisen lähellä olivat muutkin kuten metsänpeikot, kuten diabetes. Jokaisella meillä on oma riskimäärä olemassa ja henkilökohtaisesti se on ollut varsin suuri, mutta jokaisella ylipainoisella henkilöllä riskit kohoavat vähintään jonkin verran ja varsinkin ajan kuluessa.

Katson paljon ympärilleni ja yritän ymmärtää omaa kehonkuvaani vertaamalla vastaantulijoihin. On vaikea ymmärtää kuka vastaantulijoista vastaisi omaa painoa ja kokoa. Oletko koittanut arvuutella kuka olisi kuin sinä? Jos löytäisit sen vastaavan ihmisen, niin mitä ajattelisit? Näkisitkö terveen tavallisen ihmisen vai ylipainoisen vai miltä hän näyttäisi?

Olen pyytänyt miestänikin kertomaan, jos han näkee jonkun, joka on kuin minä. Itse en osaa löytää häntä väkijoukosta, enkä varsinkaan osannut löytää kymmenen kiloa sitten. Omakuva ei ehkä ole aivan niin pyöreä kuin joskus pitäisi ymmärtää sen olevan. Minusta ei muuten taatusti ole täällä blogissa näkynyt pahimpia kuvia, ei todellakaan. Kuka sitä nyt vapaaehtoisesti näyttäisi turpoamisensa? Bloggaaja valikoi ja päättää mitä näyttää ja mistä kuvakulmasta.

Oma painonpudotukseni on tällä hetkellä aika tasan sen 17,6%, mutta verenpaineeseen positiivisesti vaikuttaa ja vaikutti jo 6% lasku. Se 6% vaikutti paljon muhunkin.

Miksi tunnun onnistuvan painon pudotuksessa nyt? Miksi en ole onnistunut aiemmin? Toki olen kolmen lapsen äiti, jonka vanhin lapsi on jo täysi-ikäinen ja nuorin 3-vuotias syntyi, kun olin jo yli 40-vuotias. Monenlaiset vaiheet ja vaikeudet ovat kasanneet painoa ja mitä enemmän ikää kertyi sitä mahdottomammalta laihduttaminen tuntui. Liikkuminen oli kyllä helppoa!

Tarvittiin pieni terveyskriisi ja se paisunein hetki, että olin viimein aivan valmis pääsemään irti painostani. Tarvittiin myös pieni hellitys liikunnasta. Kyllä, jonkin aikaa liikuin paljon vähemmän kuin tavallisesti. Mietin varsin paljon elämääni, milloin painoa kertyi ja toki tiesin, että huolet ja murheet siinä olivat suurimmassa osassa. Huolia ja murheita oli pureskeltava pienemmiksi, löydettävä tapoja päästää niistä edes vähän irti.

Jätin hiilihydraatit, ei siis mitään lisättyä sokeria ja varsin vähän muutenkin, lisäsin hyviä rasvoja ja … no, olin systemaattinen. Aamupala oli entuudestaan jo kunnossa ja nyt vain muutin lopun päivää. Helppoa? No täysin yllättäen se nyt oli. En ymmärrä miksi tällä kertaa kaikki vain tapahtui oikein. Muutamaan kuukauteen ei paino ole juuri enää laskenut, mutta kyllä vaatteet on venyneet, joten ehkä jotain edelleen tapahtuu.

Mutta olenko jo oikean kokoinen? Olenko nyt sopivan terve? Missä olisi se oikea paino? Minä en tiedä. Olen pihalla kuin lumiukko siitä mikä olisi sopiva tavoite, mutta jatkan tällä polulla ainakin hieman eteenpäin. Tiedätkö sinä mikä olisi sinulle paras paino tai milloin olisi terveyden kannalta parhaassa tilassa?

Pääni sisällä ajattelen, kuten olen alunperin ääneenkin sanonut, että en aio laihtua ihannepainoon. Minulla saa ja pitää olla lihaksia. Tahdon voimaa ja olen rehellisesti koukussa siihen. :) Ei ihan paha koukutus? Ja alan olla sitä mieltä, että saa ne lihakset näkyäkin hiukan. :D

Palatakseni lähtökohtaan tälle bloggaukselle, jos en pyrkisi terveelliseen alempaan painoon, niin tekisin väärin itseäni, perhettäni ja lopulta koko yhteiskuntaa kohtaan. Itseäni en halua romuttaa ja romahduttaa, perheelleni haluan olla se äiti ja puoliso, joka voin olla ja en halua olla euroina siellä vuosittaisissa miljardeissa, mitä ihmisten huonokuntoisuus yhteiskunnalle aiheuttaa. Kyllä, käytän terveydenhoitopalveluja jonkin verran nyt, mutta uskon, että kokonaisuudessa kulut ovat pienemmät pyrkiessäni aktiivisesti hyvään terveyteen kuin jos olisin jo ihan romu.

Pippa Laukka muuten kirjoitti jossain kolumnissa suurin piirtein niin, että jos ihmiset puolittaisivat huonot tapansa, niin monet vosivat paljon paremmin. Uskon puolittaneeni omat huonot tapani pitkällä aikavälillä tai ainakin yritän uskotella niin. Se tuntuu hyvältä ajatukselta. :)

Bodypositive, kehopositiivisuus on minusta sekä hyvä, että huono asia. Kyllä, joka kokoisen ihmisen pitäisi uskaltaa elää ja näkyä. Nainen (sanon näin kun nyt itse nainen olen) on aina kauniimpi kuin miten hän itse itsensä näkee. Minä en ole aina uskaltanut, erityisesti ennen kuin aloitin liikkuvamman elämän ja kyllä se on vaikuttanut ihan vaikkapa vuoden vaihteenkin tienoilla. Mutta, se iso mutta on silti se, että jos mahdollisuuksia on, niin kannattaa toimia oman terveyden eduksi. Ensimmäiset juoksuaskeleet, ensimmäinen astuminen salin ovesta sisään treenaamaan, ensimmäinen kaikkea ja vaikka kolmaskymmenes yritys – arvostan niistä jokaista ja tiedän, ettei mikään tule automaattisesti ja helposti.

Rakkautta jokaiselle päätökselle, epäonnistumiselle ja onnistumiselle. <3 Tämä on elämää.

Nälkä kasvaa syödessä – lisää leuanvetoja ja kohti toes to baria

Viime viikolla kävin pitkästä aikaa salilla ja vaikka en ole leuanvetoa treenannut nyt eteenpäin muuta kuin vetäisemällä yhden chin upin arkipäivisin (joo voi kuulostaa hassulta), niin salilla en voinut vastustaa tuttua avustuslaitetta. :)

Ja siitä se taas lähti… :) Entäs jos kuitenkin tekisin vähän lapavetoja vatsalihastreenin päätteeksi? No tottakai!

Siispä otin ohjelmaan 3*10 toistoa lapavetoja. Se tuntui kummallisen helpolta ja siis entisen 5 toiston sijaan 10. No päätin sitten parin kerran jälkeen lisätä vielä 3*5 toistoa pull-upeja niin, että hypähdän ylöspäin. Sekin toimii paljon paremmin kuin silloin, kun päätin intensiivisemman leuanvetojen harjoittelun. Hauskaa! :)

Siis vaikka olin joksikin aikaa jättänyt leuanvetotreenin, niin nyt pääsin aloittamaan paljon paremmasta tilanteesta kuin luulin.

Treenailuni tuntuu nyt jaksottuvan vähän automaattisesti sen mukaan mikä huvittaa, mutta minuahan huvittaa. Tekemättä en osaa olla, enkä haluaisikaan, mutta kaikki tiede on tekemisessäni unohdettu.

Ai niin. Nälkä kasvaa syödessä. Minulla on uusi inspiraatio. Toes to Bar… Haluan ottaa sen ohjelmaan tai siis pystyä siihen jossain vaiheessa sen jälkeen kun vatsalihasliikeohjelma päättyy. Ajatuksena on opetella se ensin strict tyylillä, mikä ettei kippingillä myös sen jälkeen, jos siltä tuntuu.

Minä vaan tarvitsen tavoitteita!

Raastavimmat vatsalihasliikkeet – V UP

Nyt kun olen tehnyt sitä hullua “six pack in 30 days” treeniä puoleen väliin ja juu on tullut väkisin välipäiviä enemmän kuin on ohjelmassa, joten siitä tulee ehkä jotain 45 days, niin siellä on löytynyt paljon tosi hyviä ja ihan suosikki liikkeitä, mutta myös kamaluuksia…

Alkupäivien kamaluuksista kamalin ja jota en aluksi pystynyt tekemään oli V-Up. Voi jestas. Ihan ensimmäisenä päivänä se oli vaan rutistus jalat ylös nostaen, mutta nyt näyttää kai jo piirtein tältä, mutta ei ollenkaan noin sulokkaan sujuvalta. :)

Itse asiassa kaikessa kamaluudessaan se on nyt yksi uusista suosikeistani!

Suosikkiasemaa auttaa, että pystyn tekemään sen ohjelmassa 2*20 toistoa kokonaisuudessaan. Ohjelmassa on yhteensä 28 liikettä tai siis toistosarjaa, joka koostuu alun liikkeistä, keskivaiheen putkesta liikkeitä, jotka kiertää kahdesti ja lopun venyttelyistä. Alunperin ensimmäisinä päivinä ohjelma vei noin 15 minuuttia, mutta nyt se on venynyt jo suurin piirtein 22 minuuttiin. On siinä vääntämistä, mutta edistystä tapahtuu ja se koukuttaa kummasti.

No koukuttaa siis myös se, että mies vetää samaa ohjelmaa läpi, eikä hänkään helpolla pääse. :)

Juhannusta kevein ajatuksin

Juhannuspäivä. Ulkona ei vielä tänään ole loistelias keli, mutta kiva juhannus tämä sateinen sellainenkin on ollut. Pieni “Pipsa Possu” prinsessa on saanut hyppiä lätäköissä sydämensä kyllyydestä ja kesäkelit on edessä huomenna. :) Aurinkoista juhannuskuvaa ei nyt saanut millään tavalla, mutta onneksi kuvasin hieman jo aiemmin viikolla. Ja varsin kevyin “mielin” nämä on kiva tänne ripotella.

Juhannus on hieman herkutteluaikaa ja siksi on hassua juuri tänään huomata puntarilla numerojen keikahtaneen lukemiin, joita en ole nähnyt ainakaan kahteenkymmeneen vuoteen!

Itse lukemasta viis, mutta pudotus on jo 17,6%. Ällistyttävää! Olen ehdottomasti kauniit kukkakuvat tänne blogiin palkinnoksi ja juhannuksen kunniaksi ansainnut. :)

En minä enää kevene kuin ehkä 100g viikossa, jos sitäkään.

Jonkinlainen tasapainon tavoittelu on jo aavistuksen meneillään tai ehkä pitää sanoa, että jaksottelen nyt tiukempaa ja väljempää syömistä. Torstaina söin kuulkaas kokonaisen munkkipossun! :D No se oli ihan hassu juttu ja ainutkertainen, koska syön suurimmaksi osaksi hyväksi havaitusti.

Juhannus väljemmin, aion ehdottomasti pallojätskinkin herkutella kunhan sää huomenna lämpenee. Juhannuksen jälkeen sitten kaksi täsmällistä viikkoa ennen kesälomaa, jonka taktiikka täytyy vähän miettiä, mutta varmasti niin, että joikin päivinä hiilihydraattipitoisemmin ja suurimmaksi osaksi tarkasti.

Ja mikä parasta. Kroppa nauttii liikkumisesta. :) Toissapäivänä salilla huomasi miten hyvin kulkee. Vatsalihastreenit jatkuu kotona ja vaikutukset todella huomaa. Tänään on juoksemisen vuoro vähintäänkin mäessä, mutta varmaan pidemmällä lenkillä myös.

Liikkumista mielihyvin

Tämä on kyllä niin erilainen liikkumiskesä kuin aiemmin. Olen enemmän keskittynyt syömään tarkahkosti eli nimenomaan ei pilkuntarkasti, mutta tarkasti esimerkiksi sokerin välttämisessä. Liikunta taas on ollut, no on sekin tavallaan ollut tavoitteellista, koska tavoitteena oli juosta 5 km Nice Runissa 6.6. ja niinhän minä juoksinkin. :)

Kahvakuulat on olleet tavallista enemmän rauhassa, kun juoksufiilis on vieläkin vähän pinnalla ja olen sitä vatsalihashaastettakin vääntänyt. Tänään tosin taas nappasin ne käteeni ja olipa mainiota mansikkaa!

Ihan selvästi huomaa, että yleisemmin kunto on kovempi kuin ennen. Vaikka lajiharjoittelua on ollut vähemmän, niin koko kroppa on valmiimpi tekemään töitä. Siinä on asia mikä ei voi olla hymyilyttämättä. :)

Ja minkä takia on paremmassa kunnossa, niin juoksentelulla on merkityksensä. Nice Runissa jäi sellainen olotila, että olisi pitänyt juosta vähän kovempaa tai pidemmälle. No, viikko Nice Runista eli viime viikon keskiviikkona sitten tempaisin, että juoksempa Vaskiluodosta kotiin ja siitä tuli yllättäen 7,5 km ja enemmänkin olisi tarpeen tullen onnistunut. Siis täh. Minä?! No juoksin kaikkien aikojen matkaennätykseni ja harkitsen nyt syksyksi kympin juoksemista vaikkapa Vaasan Maratonin yhteydessä.

Nappailin siinä juostessani kuvia vauhdista ja sainkin hauskan kokoelman. :) Oli muuten ihana juostan Vaasan rantoja pitkin. Sai juosta hiekkapohjalla ja maisemat oli ihanat. Keli oli aivan fantastinen, kun ei ollut mahdottoman kuuma.

Kaikki mitä tulee liikuttua tuo kyllä suoraan mielihyvää, hyvää mieltä ja maistuu makeammalle kuin mikään sokeri. Syksylle vähän haikailen kahvakuulakisoihin osallistumista, joten ehkä tässä tavoitteellisuuskin matkassa säilyy. Olen saanut itselleni hienosti osoitettua, että pystyn aika väljällä ohjelmalla ja vain suuntaviivojen mukaan toimimalla saamaan tulosta. Kyllähän minä tiedän mikä vie eteenpäin, vaikka en tällä erää mitään mitenkään “tieteellisesti” teekään.

Rento meininki, siinä on kesän ohjenuora. Se ei tarkoita, etteikö töitä tekisi. ;)

Yhdessä 30 päivän hullu vatsalihastreeni

No kaikkeen sitä voikin lähteä ja tällä kertaa saan täysin “syyttää” miestäni siitä, että hän latasi puhelimeensa Six Pack in 30 days appin. No minähän totesin, että tehdääs sitten vatsalihaksia yhdessä. :D

Älyttömän miehinen appi, mutta olkoon. Six pack ei myöskään ole tavoitteena, mutta pidetääs hauskaa.

Takana on kaksi päivää ja täytyy myöntää, että vatsa on arka. On tullut tehtyä taatusti erilaista treeniä kuin koskaan ennen normaalin tekemisen rinnalla. “Alkulämmittely” perinteisellä sunnuntaisalikäynnillä oli aika tehokas. :D

Vatsalihastreeni ei taatusti tee pahaa, jos nyt sillä ei pelkiltään pitkälle pötkisi. Vähän se ehkä tuli aloitettua extempore ja juuri ennen Nice Runia, mutta ei se sillekään pahaa tee. Juoksen joka tapauksessa omaan tahtiini ilman jotain aikatavotteita, mutta juoksen. Viimeistelylenkki viikonlopulta jäi pahasti muiden kiireiden jalkoihin, mutta ehkä olikin hyvä olla juoksematta. Keskiviikkona sitten!

Ihanaa kesä taitaa vähän katketa ensi viikoksi. Ei siis tule täydellistä Nice Run picknick keliä, mutta ei se ole yleensäkään ollut. Täytyy varata lämpimiä vaatteita juoksun jälkeen päälle pistettäväksi!

Minigolfia, juoksua ja kahvakuulan nostamista kera kesäkukkien

Takana on viikonloppu SM minigolfia joukkuekisan muodossa huovalla. Se oli piiiiitkästä aikaa oikea minigolfkisa ja jestas miten kisaaminen on asia, jota pitää tehdä useammin, jos aikoo kunnolla pelata. Minä olen hermokimppu, joka saattaa jäätyä ja jäädyinkin aika pahasti jossain kohtaa. Yhtä aikaa jäi hampaan koloon ja tuntui hyvältä. Mitä siitä seuraa? No halu seuraaviin kisoihin. :)

No se vaatii ihan oman pohdiskelunsa, mutta tässä kuvassa enemmän tämän viikon pihafiiliksiä.

Kukkaoperaatio ei ole aivan valmis vieläkään, mutta oikeastaan parempi niin, koska yhden isomman kukan puuttuminen pitkittää hauskuutta. :) Ja kahvakuulat on jotenkin tiiviisti osa sitä värimaailmaa, mikä kukistakin tänä vuonna löytyy. Se oli sattumaa tai alitajuntaa tai mitä vaan. Keltainen ei toistu noissa istutuksissa, mutta hieman sivummalla sitä on runsaasti.

Kahvakuulat nousee nyt aika tasaisesti pari kertaa viikossa ja samoin on tullut juostua pari kertaa viikossa. 5 km on nyt normaali lenkki eli kyllä sen jo juoksuksi voi mainita. :)

Jos juoksussa on 5 km jo vakiintunut matka, niin painossa vakiintui 10 kg pudotus. Ehkäpä ensi viikolla saan molempiin himan lisää!

12. viikko laihdutusta takana

Viime viikko eli 11. viikko oli ensimmäinen, kun jotenkin lipsuin systeemistä. En paljon, mutta juuri sen verran, että mitään kunnollista ei tapahtunut. Oikeastaan oli hyväkin vähän tasoitella, mutta tämä viikko on sitten sitäkin tarkempi. Päätin heti alkuunsa, että joka päivä löytyy valmista salaattia ottaa minkä tahansa ruuan seuraksi.

Salaattijuusto jäi eilen puuttumaan, mutta kaupastahan sitä löytyy.

En tiedä minkä takia en viime viikolla muka ehtinyt tehdä eväitä, ehtinyt käydä kunnolla kaupassa, ehtinyt miettiä etukäteen mitä syön. Minähän en puntaroi mitään, syön vaan, mutta täytyy sitä syötävää ensin olla, että voi syödä. Varsinaista filosofiaa.

Voi olla, että laihduttamisen lopettamisen miettiminen teki jotain pään sisällä. Ehkä myöskin kuidut jäi vähemmälle, kyllä vaan. Mutta vaikka viime viikko oli tasaisempi, niin se teki hyvää. Jatketaas taas. :)

Viime viikon parhaat liikuntapalat oli piiiitkästä aikaa ensimmäinen painonnostotunti crossfit salilla ja yllätys yllätys – saliohjelma kakkossalilleni. Tuli sekin sunnuntaina testattua ja ainakin tulee nyt tehtyä jotain poikkeuksellista, erilaista, sekoitettua omia kuvioita. JA kävin juoksentelemassa kaksi kertaa. Se oli loistavaa! Hei tuohan kuulostaa niinkuin olisin liikkunut kunnolla. Ei se vielä siltä tuntunut, mutta ehkä sittenkin.

Tyytyväisyyttä ilmassa

Ehkä kyse on keväästä tai jostain ihan muusta, mutta olotila perus elämiseen ja olemiseen on yksinkertaisesti tyytyväinen. Päätös rehellisestä itsekkyydestä vuodenvaihteen jälkeen oli oikea.

Kun viime vuosi romutti kuntoa ja terveyttä erityisesti stressin, väsymyksen ja huonojen yöunien avustuksella, niin tämän vuoden tehtävä on rakentaa, parantaa, kehittää. Päätös toimii. Fiilis sen kun paranee ja unikin on syvempää kuin ehkä koskaan ennen.

Jotenkin kukkapenkin reunalta löytyneet “entiset linnut” sai oikein ajattelemaan tätä kaikkea. Talvi oli rapauttanut lintukaksikon lähes murusiksi. Siitä voisi olla surullinen tai jopa kauhistunut, mutta eikähän mureneminen ole enemmän mahdollisuus. Linnut tai tässä tapauksessa kukkapenkin koristukset voi uudistaa.

Ehkä tärkeintä oli tunnustaa itselle, että joku tie oli kuljettu loppuun, vaikka ulkopuolinen ei varmasti huomannut miten äärimmilleen sitä oli venynyt. Moni asia oli murentunut tai murenemassa. Tunnistin ja tunnustin tilanteen ja pala kerrallaan lähdin sinnikkäästi kasaamaan palikoita uudelleen. Ensimmäinen askel oli löytää selkäkivun syyksi lonkankoukistajien jumi ja korjata se. Hassua miten konkreettinen askel oli ensimmäinen. :)

Paljon on tehty ja tehtävää edelleen, mutta olen tyytyväinen. Tunnen itseäni paremmin, olen tilanteessa, jossa suunta on vain eteenpäin. Uskoisin, että voin lähimmille ihmisillenikin antamaan enemmän kuin ennen ja uteliaisuus ajaa ottamaan askelia aivan uusiin suuntiin.

Kiitollinen.

Hey I run!

Well I don’t run, but I jog at least. :) This is what spring makes you to do and even when my kilometers are very few it is so fun to start again.

My feet felt really light and it was a joy. It is best also because the weather was really good as there is no summer heat yet to slow my old companion. Let’s hope I get many runs with my dog Doris still this year.

My darling kettlebells

Yesterday I felt it. I am ready to continue with kettlebells. The hard feelings are gone. :)

Only 12 kg kettlebells there and it was not light, but they lift my spirits.

Perhaps today very light snatch after some pull-up training. That sounds somehow extremely tempting. :)

Comparison: couple months back and now

Hmm. There is at least some difference in pictures. But more than in picture the change is in my mind. I am now curious spirit who wants to try something new regards of training. Perhaps it is also the spring sun that wakes the more adventurous thoughts.

Let’s drop this issue and I will continue here with coming trainings. Today I will grab the kettlebell handle or perhaps two at the time. Yes, double kettlebells it shall be! :)

Step by step towards better

If I saw somebodys picture as mine here, I would think that she knows what she is doing. Doesn’t look bad.

Today the situation is that I have lost 8,4 kg in 9 weeks and there is about 6 kg more to get rid of. This means that I really am in good condition next summer … and after that. This has been surprisingly easy.

As the pull-up training has been the one where I have more pictures, it is where I can compare the situation. This picture below as also the first one is taken yesterday.

The pictures below are from January before I started and must be about 8 kg ago. I have to find the picture on the right lower corner separately to compare better to todays situation, but I would say that you cannot see much muscle even when they are hidden there. But I definitely need to find that picture and add here.

Seems that I continue in Finnish.

Kirjoitin jo aiemmin, että mieheni on tukenut tässä operaatiossa paljon, kuten on aina kaikessa tukenut ja onhan se nyt molemmille hyväksi, jos minäkin tunnen oloni paremmaksi omassa kropassani.

Se on erikoista miten paljon painolla tai siis pulskistumisella on vaikutusta ihmismieleen. Siis kyllähän minä pulskistuin viime vuonna ja lopullisesti vuoden vaiheessa, kun puhti oli todellakin poissa ja huomattavasti yli “hälytysrajani”. Se veti mieltä matalaksi. Ehkä se painon kertyminen ei vaikuta niin paljon tai suoraan puolisoon ja kyllähän ne kauniit sanat kuulee silloinkin, mutta ainakaan nainen ei niitä enää usko. Sitä on helposti hyvin julma itselleen.

No julmuudet on takanapäin ja olen hyvin tyytyväinen itseeni ja ihmeissäni, kun vieläkin paino laskee tätä tahtia. Syön kyllä tarkasti, vaikka löysäänkin jo systeemiä. Treenikin kulkee, jos on hyvällä mielellä.

Viikolla kävi hassu sattuma, kun lähdimme lounaalle intialaiseen ravintolaan. Jouduin tilanteeseen, jossa söin yllättäen riisiä ja naan leipää. Olipa hyvää varsinkin se leipä. Vaikka tuli täysin erilainen ruokailupäivä, niin en hätkähtänyt vaan tarkoitus on ollutkin lisätä hiilihydraattisempiä päiviä väliin. Tuo oli tosi hyvä tapa herkutella ja antaa vinkkiä miten teen jatkossa.

Mielenkiinnolla odotan sitä miten siirryn oikeasti ylläpitävään ruokailuun. Yhtään en epäile etteikö se onnistuisi. Jotenkin sillekin asialle on helppo hymyillä. :)

Motivaatiota ja mahdottomia unelmia

On niin pitkä aika, kun olen keksinyt jotain täysin erilaisia mahdottomia tavoitteita. Vai onko sittenkään? Kyllähän leuanveto oli mahdoton tavoite. :) Mutta silti tiesin, että pystyn siihen jonain päivänä.

Olen aivan ehdottomasti Ninja Warrior fani ja sitä kautta, vaikka se hassuakin hassummalta kuulostaa, olen löytänyt inspiraatiota aivan uskomattomalla tavalla. Sarjassa on jo paljon naisia, jotka ylittävät itsensä kuka milläkin tasolla. Uskomattomimmat naisista ovat käsittämättömiä, loistavia, aivan uskomattomia, mutta minusta uskomattomia ovat kaikki, jotka yrittävät jotain mahdotonta.

Minulle mahdoton ei ole ollenkaan niin käsittämättömiä temppuja kuin Jessie ja Meagan pystyvät tekemään, mutta itsensä voi ylittää omassa iässään ja lähtökohdistaan helposti. Sehän tarkoittaa vain tavoitteiden kehittelemistä ja sitkeää työtä. Siihen minä olen valmis.

Leuanvedoista katse siis jo eteenpäin, vaikka seuraava tavoitteeni siinä on kaksi leuanvetoa vastaotteella ja yksi myötäotteella. Sitä kohti siis, mutta myös kohti ääretöntä ja sen yli (Buzz Lightyear), koska koskaanhan ei voi tietää mikä se ääretön itselleen on. ;) Tiedän jo, että se on jotain muuta kuin vain leuanvedot.

Eräänlainen ohjenuora tälle vuodelle voisi olla heittäytyminen.

Luovu rajoituksista ja anna mennä.

Jotkin asiat tapahtuvat nopeammin, jotkin hitaammin, mutta mitä sillä on väliä. Oikeastaan ne eniten työtä vaativat palkitsee eniten ja matkastahan pitää aina osata nauttia.