24 and Let's Zumba!

Olenkohan pian uudessa koukussa?

Jos muistatte, niin olen muutamaankin kertaan puhunut blogissa geokätköilystä tai lähinnä ihaillut juttuja muutamasta blogista. Olen miettinyt pitkään, että jos sitä kokeilisi itsekin ja tänään sopivalla houkuttelulla olin innoissani kokeilemaan.

En ole vielä rekisteröitynyt nimimerkillä geokätköilijäksi eli olin ihan vaan ihmettelemässä, että mitä se oikein on, mutta nyt voin kyllä sanoa, että se on hauskaa. Ajatella, tuli mieleeni, että niitä geokätköjä on joka puolella eli jos vaikka on lomareissulla jossain päin ja on vähän hiljaisempi hetki, niin voi aina ottaa selvää, josko paikkakunnalta löytyisi geokätköjä ja lähteä sitten niitä metsästämään ja saa samalla raitista ilmaa, jos ne sattuu olemaan sopivasti liikuttavan matkan päässä. Todella hauska ajatus!

Hei oikeasti näin aikuisella iällä voi löytää kaikenlaista kivaa. Kuvaa en voi kätköstä näyttää, enkä oikein usko, että kätköjen näyttäminen olisi ihan luvallistakaan(?), mutta jotain juttuja tästä jatkosta varmasti ilmaantuu. Aion rekisteröityä ja kokeilla kerran jos toisenkin. Sittenhän nähdään olenko uudessa koukussa.

Siitä kätköstä sen verran, että olin kyllä jo hetken sitä mieltä, ettei siinä paikassa mitään kätköä löydy. Oli kuitenkin.

Niin ennen geokätköilyä oltiin poikien kanssa katsomassa Saapasjalkakissa. Suosittelen sitäkin!

Onni on toisinaan hassu muki ja uusi suosikkitee Yogin Sweet chili, jolla joulupukki yllätti ja jota joutuu nyt aina lisää ostamaan, kun edellinen paketti loppuu. Suosittelen! On nimittäin aivan erilainen makukokemus, joskaan ei pikatee, kun haudutusaika on 7 minuuttia.

Aurinkoista viikonlopun alkua meille kaikille viikon töitä lopetteleville. Ja siis vaikka juuri nyt lopettelisikaan eli ihan kaikille.

Jo viime viikolla kävin eräässä urheilutarvikeliikkeessä muissa asioissa, mutta heti pääovea vastapäätä odotti lajitelma erikoismuotoiltuja kahvakuulia. Nappasin niistä kännykällä kuvan ja se on vaan ihan pakko laittaa näkyviin.

Nämä eivät ole siis niitä littanoita värikkäitä kuulia, joita esimerkiksi Prismassa tapaa, vaan kauempaa katsoen ihan ok perus kuulia. Vaan kun lähemmäs astuu, niin huomaa, että ne on muotoiltu ehkä ergonomisin perustein. Kuulassa on huomattava kuoppa, että ne asettuisivat hyvin ranteen päälle.

Kokeilin tuollaista kuulaa ja kyllä, hyvin se asettuukin ranteen päälle. Se lepää siinä niin tiiviissä asennossa, että kuulaa ei juuri saanut rinnalle lepäämään, ellei tosissaan yrittänyt kättään väännättää.

Hmm. Rinnalleveto, rinnalla kuula räkissä,… Mitäs sitten, jos kuulaa ei saa lepäämään muuta kuin koko painollaan siinä ranteen päällä. Nämähän ovat kooltaan sen verran pieniä, kuten esim. Motonetin perus kuulat, että ne ovat hyvinkin ranteen kohdalla. Perus normaalit kuulat tosin pienuudestaan huolimatta voi pitää sopivassa asennossa ja lepuuttaa rinnalla.

Siinä kuulaa tunnustellessa todellakin tuli sellainen olotila, että perus asennot oli estetty. Ylöspäin lähtevät liikkeet oli tarkoitettu lähteväksi “olkapään ulkopuolelta”. Kaikkein paras olisi ollut pitää kuulasta kiinni keskeltä kahvaa, ranne taaksepäin taipuen ja kuula siinä ranteen päällä. Tämän tyyppinen asento oli täydellinen mahdottomuus:

Kuvan ote ei ole täydellinen, se on siltä ajalta kun keltainen oli aivan naarmuton ja painoin käsissäni paljon enemmän kuin nykyään. Mutta idea siinä on se, että saa pidettyä kulmasta kiinni ja kahva tulee vinosti, kuula on takana vinosti eikä suoraan alaspäin ranteen suuntaisesti.

Ergonomiaa vai ei? Minä en miettisi kahden sekunnin vertaa, että haenko halvemmalla toisesta kaupasta perus kuulan vai käyttäisinkö rahani tällaiseen “ergonomiseen” ratkaisuun. Suosittelen turvallisen nostamisen ja minkä tahansa kahvakuulaliikkeiden tekemiseen ihan pyöreitä perus kuulia ja jos enemmän kuulaa nostaa, niin kisakuulia. Silloin ei erikoismuotoilu ainakaan pakota tekemään itselleen hallaa.

edit: Piti kurkata ergonomian määritelmä ja juu, ehkä sitä tuossa koverretussa kuulassa on tosiaan haettu. Kuula on sopeutettu ihmisen ominaisuuksiin, vaikkakin tuossa turvallisuuden parantamisessa onkin menty metsään. Onhan tämä määritelmä vähän enemmän työympäristöön tehty, mutta silti…

Ergonomia on ihmisen ja toimintajärjestelmän vuorovaikutuksen tutkimista ja kehittämistä ihmisen hyvinvoinnin ja järjestelmän suorituskyvyn parantamiseksi.

Ergonomian avulla työ, työvälineet, työympäristö ja muu toimintajärjestelmä sopeutetaan vastaamaan ihmisen ominaisuuksia ja tarpeita. Ergonomian avulla parannetaan ihmisen turvallisuutta, terveyttä ja hyvinvointia sekä järjestelmien häiriötöntä ja tehokasta toimintaa.

Ikäkriisiä voisi pukata, kun 39 vuotta tulee täyteen ensi kuussa, mutta ei se nyt siltä tunnukaan. Olen päättänyt, että 40-vuotiaana olen paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen ja uskon, että se on enemmän kuin mahdollista. Tässä on vuosi aikaa ja kunto on jo varsin kelvollinen.

Osui jotenkin niin kohdalleen Iltalehden juttu Michelle Obaman Prevention lehdelle haastattelussa kertomista elämän viisauksista. Ne niin osuivat ja upposivat. Mikä voisi olla parempaa kuin antaa itselleen lupa olla onnellinen tai oikeasti ymmärtää, että yli nelikymppisenäkin kunto voi olla kohdallaan.

Ihan ensimmäisenä Michellen listassa on: “Aseta kunto tärkeyslistan kärkeen”. Kyllä, kyllä asetan ja ihan yhtä lailla yritän löytää tasapainon äitinä, mikä on listan toinen kohta. Sitä tasapainoa tällä viikolla on joutunut oikein tosissaan etsimään. Mies on nyt siis ollut koko viikon tällaisissa maisemissa:

Ja minä lasten kanssa kotona, keskellä pakkasta. Kiirettä on pitänyt. Ajatella, jos nyt olisi se huonokuntoinen minä jostain kolmen vuoden takaa. HUH! Olisipa hieman rankempaa työpäivän jälkeen raahata polttopuut sisälle, juosta sinne tänne, hoitaa kaikki yksin… Olen niin onnellinen siitä, että olen juuri nyt se joka minä olen.

Sinä olet tärkeä

Olen nostanut itseni etusijalle. Voin tehdä valintoja, jotka tekevät minut onnelliseksi, ja se vaikuttaa ja on hyödyksi myös lapsilleni, miehelleni ja fyysiselle terveydelleni. Naisten on vaikea omaksua tällaista asennetta, sillä meitä ei opeteta toimimaan näin. Tämän opin haluan välittää tyttärilleni, jotta heidän ei tarvitse odottaa ahaa-elämystään kolmekymppiseksi niin kuin minun.

Kyllä Michelle olet niin oikeassa. Vaikka tilanne olisi mikä, niin itseään täytyy ajatella. Vain sillä tavalla voi pitää ympärillään olevista parhaiten huolta. Eikä sen oppiminen ole todellakaan helppoa. Itsekin tuli se kantapään kautta opittua varsinkin juuri ennen tämän blogin perustamista.

Minä en tällä hetkellä ehdi mitenkään kaikkeen. Olen nyt myöntänyt sen itselleni ja blogikin elää sen mukaan mihin ehdin. Toisaalta, elämä rullaa ja tämä nyt on tällainen vaihe.

Illalla aion muuten tehdä aivan mielettömällä tsempillä kunnon kahvakuulatreenin ja hieman myöhemmin otan lasillisen tai parikin jotain hieman tavallista kalliimpaa punaviiniä, jonka käyn hakemassa kotimatkalla. Jep, nämä asiat teen tasan tarkkaan itseni hyväksi.

Olipa todella hyvä, että palkitsin itseni uudella saapasrakkaudella perjantaina. Sehän oli selvästi palkinto seuraavan päivän tiukasta 10 minuutista.

Merkillä ei tietenkään väliä, kun saappaat on niin ihanan siron näköiset jalassa, mutta Marco Tozzi se on. En tuntenut itseäni edes turhamaiseksi tai tuhlaavaiseksi, kun olin juuri viikolla huomannut, että nilkkakorkuisista kengistäni oli toinen kulunut kärjestä puhki.

On ne yllättävän saman tyyppiset kuin jo aiemmin ostamani saappaat, mutta nämä voi laittaa kapeidenkin lahkeiden kanssa, joten molempia tarvitaan aivan selvästi.

Juu, on saappaissa taikaa. Se on sellaista naisellisuuden taikaa ja hassua kautta hyvää mieltä lisää.

Oli kiva reissu Tampereelle, vaikka kommelluksiakin sattui. Ihan mahtavaa nähdä tuttuja ja uusia nostajia, mahtavaa venymistä ja tunnelmaa, joka on niin erityistä.

Tulossa kuvia ja juttuja lisää, mutta täytyy ensin laittaa jo esiin iloinen yllätys. Uusi ennätys 177 toistoa 12 kg:n työnnössä jäi videolle!

Jos en olisi eilisestä niin ihanasti kipeä, niin treenit jatkuisivat takuulla jo tänään.

Kimpsut kampsut kasaan ja auton nokka kohti Tamperetta. Hei tänään työnnetään kuulaa! Mukaan lähtee sininen ja saa nähdä mitä sillä saa aikaan.

Onpa paljon kaikenlaista ilmassa. Paljon pakkaamista ja monenlaisia ihmeellisiä asioita. Oppia ikä kaikki ja maanantaina elämä sitten asettunee joillekin urille, joista ei oikein vielä tiedä.

Mutta tänään työnnetään! Jalat tukevasti maahan ja antaa mennä.

Vielä yhden viikon ajan on mies kotona ja sen jälkeen nähdään maaliskuussa. Noin lyhyesti sen voi sanoa, mutta vaikutuksia sillä asialla on melkoisesti. Jo pitkään syksyn ajan lähtö teki tuloaan, siirtyi, siirtyi jouluun, koko perhe valmistautui jo viettämään joulua karibialla ja nyt lopulta miehen lähtö on lukittu viikon päähän. Totuttelua ajatukseen on tullut jokunen päivä tehtyä ja ei se ihan helppoa ole, mutta helpottavaa kyllä, koska epätietoisuus on päättynyt. Matka tulee kestämään pidempään kuin alunperin oli suunniteltu, mutta onneksi sitä taas ei vielä syksyllä tiennyt.

Mihin kaikkeen lähtö vaikuttaa? Läheisyyteen, paikalla ei olekaan tuttua juttukumppania, jokaisessa asiassa on turvattava vain itseensä ja hätätilassa kauempaa saatavaan apuun ja paljon muuta. Olen käytännössä kokenut, että yleensä jo kahden viikon reissun aikana kotona ehtii tapahtua ainakin yksi katastrofi. Kerran se oli pikkuisen pojan aivotärähdys ja mitä sitten muuten milloinkin. Aina_tapahtuu_jotakin.

Onneksi on monet asiat mallillaan. Pojat on jo jossain määrin isoja, mummolastakin apua löytyy, työpaikan osaltakin voi joissakin asioissa joustaa jne. Päätettiin myös jo, että lähtö ei peruuta minun kahvakuulakisojani eli menen ensi viikonloppuna Tampereelle ja sitten helmikuussa Haapajärvelle. Teen muitakin itselleni, vain minua varten, koska jos sitä hautautuisi vain kotiin, niin eihän siitä mitään tulisi pitkän päälle. En päästä tilannetta enää siihen, edes muutamaksi kuukaudeksi, että en pitäisi huolta itsestäni ja oman pääkopan sisällöstä.

Ja kuinka miehen pitkään reissuun pitää asennoitua? Huumorilla. Siihen tulokseen tultiin, kun asiaa yhdessä mietittiin. Saapa nähdä miten pitkälle sillä ja reippaalla treenaamisella pötkii.

Olipa tänään jotenkin mukava taas nostaa kuulaa. Piti kyllä tsempata itsensä hyvään fiilikseen, eikä ihan 110% löytynyt, mutta nousihan se. Erityisesti OAJ on mielessä, kun ajattelin mennä ensi viikolla kisaamaan Tampereelle.

Ensin nousi 16 kg 6 minuuttia. Kyllähän siinä pakertamista on ja jonkun pitäisi muistaa hengittää rennosti.

Sitten 12 kg 6 minuuttia ja rpm oli 18. Vauhtia on alkanut löytyä.

Ja sitten lähdettiin Doriksen kanssa lenkille.

Kyllä vaan on mukava liikkua, kun on niin ihanat kelit ja itse terveenä (koputtaa puuta). Toivottavasti näin voi jatkaa!

Aivan liikaa, liikaa, liikaa asiaa. Kuinkas siitä selvitään eteenpäin? Vaihtoehdot on joko lopettaa koko blogi tai miettiä miten tästä ryppäästä selviää.

Vuoden alku oli hyvä hetki blogitauolle, koska minusta alkoi tuntua siltä, että höpisen täällä yksikseni. Kun kommentteja ei niin paljon ollut, vaikka tiesin, että kävijöitä toki on, niin jutusta oli hetken yksi oksa sahattuna ja jotain tapahtui. Joulun ja uudenvuoden liikkumiset on olleet hyvällä mallilla ja toisaalta, joskus on ehkä oikein antaa itselleen aikaa.

Hei, huomenna alkaa zumba! Ja ylihuomenna kuulatunnit Wellnessissä! Voisiko elämä enempää hymyillä?

Ja huomenna tahdin antaa Taboo. Aivan ihana kappale, johon ihastuin jo etukäteen ja siellähän se ZIN levylläkin sitten löytyi.

Niin mitähän tässä välissä on tapahtunut? Paljon! On erinäistä projektia meneillään ja on nostettu kuulaa tekniikkapainotteisesti Keski-Suomessa, hiihtopuku todettu aivan loistavaksi juoksupuvuksi, zumba ohjelman väsäilyä ja kerta kaikkiaan oman ilon löytämistä.

Ihanaa tiistain iltaa kaikille!

Nyt on hiihtopuku – vain ladut puuttuu. Puku tuli kyllä eilen illalla jo testattua pururataa kiertäen. On muuten elämäni ensimmäinen oikea hiihtopuku ja sitä on tarkoitus käyttää tänä vuonna Paljon!

Uuden vuoden lupauksia en tehnyt, mutta toiveita/tavoitteita on muutama. Yksi niistä on se, että aion hiihtää enemmän kuin viime talvena. Siihen nyt on helppo päästä, mutta jos pääsisi sellaiseen hiihdosta nauttimisen olotilaan, niin se se olisi jotain.

Vuoden viimeinen kahvakuulatreeni olikin tekniikan tsekkausta. Käytiin Marin kanssa läpi eri liikkeet. Siinä, että neuvoo jotakuta toista on se mahtava asia, että joutuu oikeasti miettimään miten itse kuulaa nostaa. Mitkä on omat vahvuudet, heikkoudet, parannuskohteet,… Tällainen ajatustyö on todella palkitsevaa – todennäköisesti molemmille.

Ei sitten tehtykään kummankaan treeniohjelmalla vaan kisakuuliin tuntumaa hakemalla. Tämä video on muuten vain pieni pätkä siitä reilusta 50 minuutista ja monta juttua oli jo läpikäyty. Ja ihan niin kuin minunkin omista tekniikkavideoista näkee, oppimista on vielä paljon, mutta paljon on jo opittuakin.

Tulipa itsekin työnnettyä ja temmattua sun muuta. Edellispäivän treenin jälkeen en mitenkään olisi pystynyt tekemään ohjelman mukaista treeniä rpm:lleen. Tämä oli tosi hyvä vaihtoehto ja jatketaan siitä sitten ensi vuonna.

Ja juu, kyllä minäkin nyt tartun kahteen kuulaan. Ihan heti ne ei asettuneet kovin hyvin otteeseen. Olen minä välillä Wellnessissä tehnyt kahdella kuulalla, mutta tähän asti ei ole ollut tuplia omasta takaa. Nyt on.

En tiedä vielä mikä minun suhteeni kahdella kuulalla tekemiseen on. Suunnitelmissa ei ole siirtyminen kahteen kuulaan kisoissa vaan teen esimerkiksi Haapajärvellä yhdellä kuulalla. Haluan kehittyä nimenomaan OA tekniikoilla. Toisaalta kun ohjaan tällä hetkellä Vaasassa miesvoittoista porukkaa, niin haluan oppia itse kahdenkuulan tekniikan. Kaikki uusi ja erilainen on hauskaa.

No ja onhan tuo aika tehokkaan näköistä kuvassa, kun käsissä onkin kaksi kisakuulaa.

Hitsi vieköön tämä vuosi alkaa oikeasti loppua. Nyt on viimeinen päivä. Huomenna mietin, mitä tämä vuosi antoi ja mitä se huomenna alkava voi tulla tuodessaan. Hymyssäsuin näitä onneksi voi ajatella.

Mari, täytyy muuten sanoa, että kyllä moni juttu naksahti eilen kohdalleen. Kyllä kisakuula antoi selvästi sitä jotain. Seuraavaksi kopinakengät?

Jopas jotain. Suunnitelmat muuttui tälle viikonlopulle niin, että en menekään Marin luokse huomenna uusien kuulien kera vaan Mari tulee tänään meille treenaamaan ja testaamaan uusia upeita kisakuulia. Hei tästä tulee hauskaa! Ja mukaan hyppää myös Hanna, joka saa takuulla kissan syliinsä ja ehkä sillä konstilla jaksaa katsoa, kun me vähän heilutaan.

Millähän konstilla minä saan kuulat tänään nousemaan, kun eilen oli niin rankka treeni…? Hui. Hitsi vieköön. Minähän olin suunnitellut, että huomenna olisi jo pystynyt vetämään kunnon treenin, mutta tänään sen kanssa voi olla vähän niin ja näin. Mitähän oma kroppa asiasta sanoo?

Niin olenkohan vielä kertonutkaan. Olen siis odottanut kuin kuuta nousevaa lisää Compactin kuulia, mutta niitä ei ollut pitkään aikaan saatavilla. Nyt on! Siispä mies (joka on tulossa työreissulta) ja kuulat ovat juuri lähteneet Tampereelta kotia kohti ja illan suussa ne siis saapuu.

Hih, tästä taitaa kehkeytyä illaksi oikea kuulakarnevaali.