24 and Let's Zumba!

Tänään on blogin ensimmäinen syntymäpäivä. Tasan vuosi sitten kirjoitin ensimmäisen postauksen ja ajattelin, että 24 viikossa tapahtuu mullistuksia. Niihin tavoitteisiini en päässyt, mutta olen päässyt jonnekin ihan muualle.

Äärettömän suuret kiitokset teille kaikille, jotka olette matkustaneet mukana, heittäneet kommenttia ja tsempanneet ja eläneet mukana niin zumbaohjaajakoulutuksen toteutumisessa kuin kaikessa muussakin. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että täällä blogissa on ollut mahdollisuus löytää motivaatiota ja inspiraatiota hurjan hienoihin kokemuksiin. Elämä on tämän vuoden aikana muuttunut totaalisesti ja pelkästään parempaan.

Ja tämähän oli sitten vaan ensimmäinen vuosi. Kristallipalloa en omista, joten en tiedä missä vuoden kuluttua mennään…

Joku saattaa muistaakin videon, josta opettelin kahvakuulan vauhtipunnerrusta. Videolla esiintyy melko pienikokoinen tumma ja kaunis nainen, jonka käsissä kahvakuula heilahtaa todella helposti. Kyseessä on Mayachela (Maya) Garcia. Nyt jos vaan on hetki aikaa, niin katsokaa tuo seuraava video, jonka osasin nyt vain linkittää. Pääsette heti kärryille, että miksi Maya voi toimia esikuvana kenelle tahansa. Tässä tapauksessa lajina on pitkälti kahvakuula, mutta se voisi hyvin olla jotain muutakin. Itse asiassa videolla näkyykin todella monenlaista harjoittelua juoksusta leuanvetoon.

Mayan huikea raskauden jälkeinen kuntoutuminen ja painon pudotus.

Kun Jumppaa! blogin Hanne kirjoitti omaksi tavoitteekseen Heiaheiaan, että “Haluan olla vahva ja hyväkuntoinen nainen!”, niin minä jo silloin sitä taisin kommentoida ja miettiä, että mitä tarkoittaisi olla vahva. Hyväkuntoisesta olin tottakai alunperinkin samaa mieltä, että siinä on ehdoton tavoite. Mutta ehkä se sana vahva on nyt kypsynyt omassakin päässä. Ehdottomasti siihen vaikuttaa sekin, kun koki päivän, jolloin omat jalat eivät kantaneet, mutta muutenkin on hahmottunut se, että mihin haluan olla matkalla. Tahdon olla vahva!

En tarkoita vahva sellaisella neanderthal meiningillä vaan niin, että voimavaroja löytyy ja osaan käyttää niitä oikein. Eiköhän Maya ole paras mahdollinen esikuva tässä. Päältäpäin hän näyttää sirolta ja naiselliselta, mutta se sirous ei todellakaan ole voimattomuutta tai lihasten puutetta – päin vastoin.

Täällä on yksi parhaista Mayan haastatteluista, joihin olen törmännyt. Poimin sieltä yhden pienen kohdan, jossa Maya neuvoo kahvakuulailua aloittelevia naisia. Tässä voisi olla hieman syvempääkin sanomaa kahvakuulailun ulkopuolelle voimaharjoitteluun liittyen.

Treat kettlebell lifting as an art form.  Try to improve technique at every opportunity possible.  Make it look pretty!  Take your mind off of the numbers and focus on the elegance of your execution.

Esikuva tekemiselle on löytynyt. Se kyllä vaikuttaa sivupalkin tavoitekuvaankin, mutta en vielä tiedä millä tavalla. Ai niin, olen muuten siirtynyt uudelle kilolukemalle ja nähnyt nelosen. Kirpaisee kovasti, kun arvaan, että se on osittain lihasten kustannuksella. Pahus. Mutta aika aikaansa kutakin.

Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että kaksi ihmistä viihtyvät toistensa seurassa, saati sitten, että neljä erilaista, eri ikäistä ja sattumalta yhteen joutunutta naista alkavat luontevasti pitää hauskaa yllättävässä ympäristössä. Olen sitä mieltä, että taikana on avoimuus, tilanteista huolimatta optimistinen suhtautuminen ja turhan pingottamisen hylkääminen.

En montaa juttua enää sairaalasta kerro, mutta pakko on kertoa, että sairaalassa oli hauskaa. Se johtui täysin siitä, että neljän hengen huoneessa oli neljä naista, jotka antoivat pienten iloisten asioiden naurattaa. Ihan yhtä hyvin joku neljästä olisi voinut vetäytyä kuoreensa ja vaan surkuttelemaan tilannettaan. Mitä turhaa. Siksi jouduin myös antamaan periksi runosuonelleni ja kirjoittamaan tämän siellä sairaalasängyn pohjalla. Niin ja tämä on siis omistettu Suville, Pirjolle ja Mairelle sekä minulle itselleni. Toivottavasti huoneen väki on nyt vaihtunut tai viimeistään huomenna vaihtuu viimeisenkin erilaisen osalta.

Neljä naista, erilaista

Tulivat samaan huoneeseen,

kukin omaan vuoteeseen.

Tutustuivat hetki kerrallaan,

oppivat yhdessä nauramaan.

Neljä naista, erilaista

Tulivat omista kodeistaan,

läheltä – kaukaa kuinka lasketaan.

Huoneesta tuli keskipiste maailmaan.

Hetkeksi se heille suodaan.

Neljä naista, erilaista

Tulivat yksi kerrallaan,

lähtivät yksi kerrallaan,

ilman hymyä eivät kukaan.

Ja tulipa siinäkin perspektiiviä elämään, että olin neljästä naisesta kaikkein nuorin. Enpä tiedä tilannetta, jossa olisin helpommin antanut kenenkään kutsua minua tytöksi.

Hassuja sattumia. Olin luvannut haastattelun yhteen lehteen ennen kuin totaalisesti tyrmäännyin keuhkokuumeeseen. Niinpä sitten maanantaina juttelin voimahousuista toimittajalle siihen asti, että lääkäri tuli kierrolle ja jatkoin taas lääkärikierron jälkeen. Heh, oli siinä vähän poikkeavaa ohjelmaa siinä sairaalahuoneessa.

Kuinka ollakaan juttuun liittyi kuitenkin pieni ongelma eli piti saada joku kuva mukaan. Eihän minulta mitään sellaista löytynyt, mitä olisin kelpuuttanut, joten ei kun lavastamaan urheilullinen tilanne.

Onneksi on jo ihan elossa oleva olotila ja kuva näyttää minusta jo ihan joltain muulta kuin zombilta. Kuula on kyllä miten sattuu, mutta pääasia kuvassa onkin nuo housut. Aika “makkarainen” kuva on, mutta täyttä totuutta siis.

edit: Pitääköhän asetella kahvakuulat johonkin lähelle näkyviin, niin ei tunnu siltä, että ne tai muu liikunta olisivat unohtuneet. Ja onhan ne niin herkullisen näköisetkin…

Mietin jo sairaalassa paljon sitä, että minkälaista kovan keuhkokuumeen läpikäyminen olisi ollut siinä kunnossa, missä olin vuosi sitten. Erityisesti herätteli kahdeksantena kovan kuumeen yönä sairaanhoitajan sanomat asiat. Yksi niistä oli, siitä, että minut olisi laitettu jo päiviä aikaisemmin tippaan, jos en olisi itse pitänyt huolta juomisesta ja selvinnyt niinkin hyvin. Minähän en nyt siis ollut hetkeäkään nesteytystipassa vaan vain aina sen aikaa tipassa, että alussa lääkkeet tiputettiin suoneen ja myöhemmin laitettiin sellaisella Aku Ankan sairaalaan sopivalla isolla ruiskulla. Se ruisku ansaitsee ihan oman postauksensa.

Tosiasia on, että hyvä pohjakunto pelasti paljon. Olen siitä melkoisen varma. Vain yhden päivän ajan olin niin heikossa kunnossa, että aloitin päivän tipahtamalla lattialle ja jalat eivät vaan sinä päivänä kantaneet edes vessaan, enkä päivällä oikein jaksanut edes halata pientä poikaani tai paljon puhua, kun mieheni oli minua katsomassa. Huh. Se oli todella ravisteleva lauantai ja erityisesti se vessaan pääseminen oli nöyryyttävää. Siinä olotilassa ei omalla päättäväisyydellä tai kunnolla ollut kovin paljon merkitystä, koska en vaan olisi selvinnyt ilman lääkkeiden vaihtoa. Mutta kokemuksena se, että omat jalat eivät kanna, antoi enemmän kuin tuntikausiksi ajattelemisen aihetta.

Jokainen juostu lenkki, pudotettu gramma, zumbattu tunti ja muu auttoi jaksamaan suhteellisen selväpäisenä siitä, että kuume sahasi sen kahdeksan vuorokauden ajan aina vaan takaisin yli 38 ja yli 39 kuumeeseen. Varmasti merkityksensä oli silläkin, että sydän oli saanut hyvää harjoitusta jo pitkään. Kyllä sydän välillä voltteja heitteli, mutta pysyi silti aisoissa. Ja juomisesta tein vakiotoimenpiteen ihan joka käänteeseen. Mehupurkkiakaan en saanut itse auki tai aina jaksanut kaataa, mutta mikään ei ollut tärkeämpi syy soittaa apua paikalle kuin juominen.

Sekalaista solkotusta, mutta tosiasia on, että 18 voipaketillista tuhdimpana ja huonokuntoisena minä olisin käynyt paljon syvemmällä. Tuskaiset kuumat yöt olisi olleet tuplasti tuskaisia ja heikotukset olisi vieneet jalkoja paljon enemmän alta. Enkä muuten olisi lähtenyt liikkeelle niin nopeasti. Nyt liikkumisenjano ja halu auttoi oikeasti nostamaan jalan toisensa eteen, hitaasti kuin etana, mutta kuitenkin. Lääkäritkin nauroivat hyväntahtoisesti minun “kovalle” vauhdilleni. Oli muuten aivan loistavat lääkärit Seinäjoen keskussairaalan osastolla A31! Naapurivuoteesta Suvi kyselikin, että “mistä tuollaista saisi pullotettuna”, nuoresta mieslääkäristä.

Takaisin itse asiaan. Minä todella pystyin kuvittelemaan itseni sinne sairaalasänkyyn entisessä kunnossani ja siinä on syy, miksi haluan nyt entistä parempaan kuntoon.

Tahdon tehdä kaikkeni sen hyväksi, että jos mitä tapahtuu, niin olen itse tehnyt jo etukäteen sen minkä voin. Haluan pitää itsestäni huolta niin, että voin jopa välttää ainakin mahdollisimman pitkään jotkin kohtalot, joita sairaalassa näin. Itsestäni huolta pitämällä teen parhaan palveluksen myös omalle perheelle. Perhe on tässä asiassa äärettömän tärkeä asia.

Erityisen hyvä juttu on, että minä tiedän pystyväni siihen, mihin tahdon. On vaan sellainen tunne. Juuri nyt ja tulevan kuukauden ajan minulle ja kropalleni on parasta pysyä hissukseen. Siispä teen kaikkeni, että saan voimat takaisin ja keuhkot kuntoon. Sen jälkeen tulen liikkumaan aluksi takuulla varsin varovaisesti, vaivaisesti ja vaivalloisesti, mutta menen eteenpäin liikunnasta nauttien ja erityisesti lopputulos mielessä. Kyllähän siinä pitäisi lopulta hyvältäkin näyttää, mutta tärkeintä on, että tiedän sen olevan koko perheen parhaaksi. Saattaapa olla, että teen kaikkeni myös sen suhteen, että saan koko perheen liikkumaan enemmän. Hmm. Juu, siinä tulee olemaan “salaisempi” tehtäväni.

Vaikka kylkiin koskee nyt ihan julmetusti, niin olen todella innoissani. Ei keuhkokuume ole maailmanloppu vaan ravistelu, jolle ehkä oli tarvetta. Ehkäpä. Jouduin sairaalassa kyseenalaistamaan koko elämäntapamuutoksen, kun mietin, että en kai itse jotenkin aiheuttanut keuhkokuumetta (en aiheuttanut) ja miten paljosta liikunnasta noin rangaistiin. Aika pitkä ajatusketju tarvittiin, että tajusin, että juuri paremman kunnon ansiosta minä kestin sen kaiken paremmin.

Tiedättekö, ei elämä ole ollenkaan hullumpaa…

Tässä on mieletön kappale, joka vie mukanaan yötaivaalle tähtien sekaan. Kertosäe saa minulle kylmät väreet aikaan joka kerta. Hayley Williams on Loistava!

Sairaalassa ollessani näin Laura Närhen uuden videon Tämä on totta. Äkkikuulemalta se kuulosti hyvältä, joskin siinä oli jotain tuttua. Tietystä kohdasta tuli mieleen se TATU:n vuosien takainen hitti, mikä lienikään nimeltään. Mutta silti, pidän tästä aika tavalla.

Mielenkiinnosta pistin Spotifyn hyrräämään koko uuttaa Suuri sydän levyä. Puolinukuksissa sitä kuuntelin ja alun kappaleista en pitänyt ollenkaan. Itse asiassa ensimmäisestä kappaleesta tuli mieleen Movetron tai jotain sen suuntaista, mutta tuosta Tämä on totta kappaleesta eteenpäin on aika ok kappaleita. Laura Närhellä on kiva ääni ja jos se alun kappaleissa jää jotenkin musiikin jalkoihin, niin on siellä niitäkin kappaleita, joissa ääni ei peity.

Siinäpä on sana, jota sopii pelätä – Keuhkokuume. Olen siis ollut sairaalassa ja täytyy myöntää, että varsinkin lauantain olin todella huonolla hapella. Tosiaan kirjaimellisesti huonolla hapella. Enkä ole läheskään kunnossa nytkään, mutta katsotaan nyt, jos tämä tästä kuitenkin paranisi kotonakin eteenpäin. Oli kyllä apteekissa sanoneet, että onpa kovat lääkkeet, kun mies kävi reseptin kanssa asioilla.

Minähän olin jo keskiviikkona varma sairaalaan menosta, mutta kohdalle osui lääkäri, joka ei tutkinut, eikä sitä oikein hutkimiseksikaan voi sanoa, kun passitti vaan kotiin lievän antibiootin kanssa. Niinpä sitten lähdin torstaina aamulla ambulanssilla liikkeelle ja sillä tiellä olen ollut tähän asti.

Zumbat on zumbattu, juoksut on juostu ja kahvakuulat heilauteltu nyt pitkäksi aikaa niin, että tästä tulee rauhallinen kuukausi liikunnan suhteen. Tällä viikolla en saa mennä edes ulos.

Kiitos teille kaikille, jotka olette lähettäneet paranemisviestejä ja huhuilleet, että mihin olen joutunut!

Tässä on muuten asioiden arvojärjestykset ja merkitykset saaneet melkoista tuuletusta ja hei kaikki – Pitäkää itsestänne huolta! Meillä ei ole mitään sen arvokkaampaa kuin oma kroppa, joka jaksaa ja jalat jotka kantaa.

Kuinka tavallinen ihminen tietää, että paljonko särkylääkkeitä saa oikeasti syödä? Jos lähinnä Buranaa on syönyt jo monta päivää “suositusmäärää” 3*600mg + Panadolia välillä päälle, niin kyllä siinä alkaa arveluttaa, jos sama määrä ei enää tepsi. Joopa joo. Soitin terveyskeskukseen sopivassa sekavassa kuumehöyryssä ja kai minä nyt ymmärsin siitä, että voin ainakin ensi yön laskea aika paljon isommilla arvoilla. Buranan maksimiannostus vuorokaudessa on jotain 3000mg luokkaa tai oliko vähän päälle. Ehkä siihen ei siis vaikuta pidempiaikainenkaan käyttö.

Arveluttaako teitä syödä edes hetkellisesti suuria määriä särkylääkkeitä? Minä käytän niitä normaalisti niin vähän, että tämä tosiaan alkaa hirvittää, mutta minkäs teet, jos kuume ei vaan enää laske. Että lääkkeitä ja juomista, juomista, juomista, juomista,…

Kunhan huuruilen “ääneen”.

Alive, barely, mutta silti edelleen hengissä ja nyt kotona. Asteluku on tällä hetkellä sellaiset 38,6 ja juuri nyt ei vaan voi olla kuin alushousut jalassa. Noh, noh, eipäs nyt repsahdetä kuumepäissään ihan mitä vaan kirjoittamaan. Ja reilu tunti sitten kuittasin saman lukeman ja olin niin tillin tallin villavaatteissa, että en melkein tiennyt tästä maailmasta mitään, enkä pystynyt edes tablettia puolittamaan omin voimin.

Onneksi ei näyttäisikään olevan keuhkokuume, vielä, kuten jo kovasti epäily kävi. Siinä hilkulla kuitenkin ollaan ja lääkkeitä syödään kaksin käsin. Jos on tarkkana, niin kuume ei kovin montaa kertaa päivässä karkaa 39 tienoille. Välillä tietysti kyllä, mutta eihän se enää NIIN pahasti tunnu, kun tätä on takana jo kolmisen päivää. Ensi maanantaihin asti ainakin pitää ottaa todella rauhallisesti ja Jalasjärven ympärijuoksu voidaan unohtaa tällä sekunnilla. Kyllä minä siitä voin luopua, koska aina löytyy joku muu juttu tähtäimeen. Muistaakseni jopa Nurmossa on lähestymässä sitten vähän ajan päästä joku toinen tapahtuma.

Nyt siis otetaan rennosti, luetaan lehtiä ja kirjoja silloin, kun silmät ei sula kuumuuteen, syön mitä mitenkään saan suuhuni tungettua (se ei ole paljon, eikä terveellistä), juon sitäkin enemmän ja touhaan tosi pienellä alalla lähinnä vaan mielessäni kaikkea. Saa nähdä mitä keksin. Tosin mietin, että sitten, kun alkaa olo vähän kohentua, niin voisin antaa itselleni luvan venytellä. Tässä lojumisessa kangistuu.

Ja hei. Foorumin rekisteröinti toimii nyt! Ja oikein testatusti. Valitettavasti en pysty Tiia ja Mari pelastamaan teidän rekisteröintejä, kun ne sähköpostit meni hukkaan. En vielä tiedä miten saisin teidän poistettua, että jollain toisella sähköpostiosoitteella se rekisteröityminen onnistuisi uudestaan. Tai tiedän jo sen, että seitsemän päivän kuluttua rekisteröitymisestä saan teidät poistettua späm rekisteröityneinä.

Nolo, nolo, nolona pyytää anteeksi sotkua ja peukaloa keskellä tietoteknistä kämmentä. Tai siis tietoteknisitöntä kämmentä, ei kun miten se menisi. Joo, olen kuumeessa. Voin vedotan siihen vielä monta päivää, luulisin.

( Edit: Blogi vaikeneekin hetkeksi ja en pääse ehkä kertomaan teille koska rekisteröinti foorumille toimii. Johonkin aikaan joka tapauksessa. Olenkin itse vähän enemmän kipeänä…

En saanut jo rekisteröityneitä poistettua eli en tiedä hukkaantuiko teidän sähköpostit nyt kokonaan. Pahus. Mutta jos joku kokeilee rekisteröityä vielä päivän mittaan, niin jos homma toimii, tulee vastaussähköposti. No joo, en tiedä kannattaako kokeilla. Jos joku sattuu kokeilemaan ja onnistuu, niin voisi laittaa tähän vaikka viestiä. )

Mutta sen pitäisi toimia huomenna. Kyse on siitä, että rekisteröinnin vahvistusviestit ei tule tosiaan perille. Laitan heti viestiä, kun toimii, niin päästään kokeilemaan, että onko foorumi ideasta mihinkään.

Eli älkää rekisteröitykö vielä. En kuitenkaan laita sitä enää pois näkyvistä…

Ja ulkoasua ja foorumiotsikoita saa ehdottomasti arvostella jo nyt!

Selaisin jo päällisin puolin mitä postilaatikkoon ilmestynyt Fit lehti on sisälleen syönyt ja jäin miettimään aika positiivisella mielellä sitä minkä ikäisiä ihmisiä jutuissa pyörii. 36, 29, 31, 28, 20, 28, 29 ja Radio Novan Jupe 38 nyt ainakin olivat ikiä, jotka lehdessä vilisivät. Haastatteluissa ei siis ole vain hyvin nuoria ihmisiä vaan ihan tavallisia aikuisia.

Ihan liian usein on käynyt niin, että liikunnasta puhuvassa lehdessä on vain paljon nuorempia. No, tottakai Fitin haastattelematkin ovat suurin osa harrastaneet pitkään liikuntaa, mutta eivät kaikki. Hei ehkä tässä ei tarvitsekaan tunte itseään vanhaksi! Hyvään kuntoon voi päästä minkä ikäisenä vaan päättää ja löytää liikkumisen ilon.

Täytyy lukea lehti paremmin vielä ajatuksella läpi, kunhan ajatukset pysyy kasassa. Siellä on ainakin aika hyvä liikuntakenkien vertailu – lähtien zumba kengistä.

Ja hei, olihan siellä mukana Kukkakin, kun kahvakuulailu nyt koko ajan esillä täällä blogissa!

Tuolta ne kisamallin kahvakuulat muuten näyttää.

Menen pian uudestaan kuntotestiin. Saattaa olla, että ei vielä ensi viikolla, jos tämä sairaus jatkuu, mutta hyvin pian. Siinä yhteydessä näkyy totaalisesti mitä on jo saavuttanut kuntomielessä ja on samalla hyvä asettaa tarkemmat tavoitteet sille, että mihin minä meinaan olla menossa.

Tarkistin juuri, että kävin ensimmäisessä kuntotestissäni huhtikuun 1. päivänä. Aika upea juttu, että se tuli silloin tehtyä! Nyt on jotain mihin verrata. Silloin tavoitteeksi asetettiin, että minä selviäisin hengissä zumba ohjaajakoulutuksesta toukokuun lopussa. Oli muuten konkreettinen tavoite. Sen jälkeen on vaan menty ja ihan selvästi täytyy tarkentaa personal trainer Mikan kanssa, että mitä juttua varten minä nyt iloisesti liikun ja siis miten.

Mietin tuolla heinäkuun lopulla jo vähän tulevia tavoitteita. Jalasjärven ympärijuoksu on onneksi ensi viikolla vasta sunnuntaina, enkä minä epäile yhtään, ettenkö ole ihan hyvässä kunnossa siinä vaiheessa. Ties vaikka pakollinen paikallaan pysyminen tekisi hyvää. Olenkohan muuten jo ihan liian ylimielinen sen 7 kilometrin helppoudesta… Voi olla. Ja tipautus maan pinnalle siinä suhteessa voisi olla paikallaan. Ja kuntotestin sekä Jalasjärven ympärijuoksun jälkeen pitää miettiä, että voisinko tavoitella jotain enemmän.

Toinen juttu mitä silloin mietin oli tietysti pitää iloisia zumba tunteja omaksi ja osallistujien iloksi. Se ei muutu mihinkään ja hymyilyttää pelkkänä ajatuksenakin.

Kolmantena oli toive oppia kahvakuulailemaan hyvin. Siinä on tavoite, jota nyt pitää miettiä pidemmälle. Itse asiassa ihan käsittämätön haave olisi osallistua johonkin girevoy sport tapahtumaan, siis nostamalla kuulaa. Hups. Okei, että kirjoitan tämä tähän, saattoi vaatia vähän kuumetta ja itsesuojelun puutetta, vai vaatiko sittenkään. Laji on vienyt minut mukanaan, eikä se ole niin ikäsidonnaista kuin kaikenlainen muu. Tavallaan olen huomannut, että muutamat asiat mitä olen harjoitellut – ovat olleen kuin suoraan kahvakuulailua varten.

Lajeihin tutustuminen oli myös mielessä ja on edelleen. Ehdottomasti!

Televisiossa soi Dido:

Kivaa liikuntapäivää kaikille teille, pitäkää hauskaa minunkin puolestani!

(Edit: Näyttää siltä, että rekisteröityessä ei lähde vahvistusviestiä sähköpostiin? Mutta pähkäilen ja eiköhän siis rekisteröityminen jossain vaiheessa onnistu, jos ei vielä…)

Syteen tai saveen, mutta nyt kun ei voi liikkua eikä tehdä paljon mitään, niin voi vaikka päivittää wordpressia ja kokeilla foorumin perustamista blogin yhteyteen. Eli nyt tuossa sivulistassa ylhäällä on jo linkki 24 foorumi, mutta sen nimi saattaa muuttua ja siihen pyydän teidän apua.

Mikä olisi sopiva nimi keskustelupaikalle?

Vielä se ei toimi täysin fiksusti ja filmaattisesti, mutta rekisteröityminen saattaa jo onnistua. Olisi kiva, jos joku kertoisi, että toimiiko oikeasti.

(Edit: Tämä sentään korjaantui. ) Foorumi on vielä “kapea”, mutta se tulee olemaan “leveä” eli paremmin käytettävissä, kunhan saan kieli keskellä suuta vähän väsättyä omaa templatea foorumille. Onneksi sain jo hyvät ohjeet miten se tehdään, mutta silti, jännitystä on aina ilmassa, kun vähän epävakaa koodailija ryhtyy työhön.

Laitoin foorumiin jonkin verran foorumiotsakkeita, mutta niitä muutetaan sitten sitä mukaa, jos foorumi tuntuu kivalta jutulta ja sinne kaivataan jotain muuta. Minulla on välillä ollut sellainen harmitteleva olo, että jotkut oikein pitkät ja mahtavat keskustelut on häipyneet historian syövereihin ja niiden asioita pitää yrittää searchilla etsiä. Kyllähän se toimii, mutta jos tuonne foorumille saisi nostettua niitä asioita näkyviin Ja Ehdottomasti Asioita Mitä Teillä On Mielessä. Siis jos on mielessä ja halua näpytellä.

Kuvien lisääminen ei muuten toimi ainakaan vielä niin, että ne ladattaisiin foorumille. En ole varma toimiiko se ikinä niin, mutta linkitys jossain muualla sijaitseviin kuviin tietysti toimii. Eli esim. saatan itse ottaa näkyviin jonkun kuvan photobucketista tai muusta kuvasäilytyksestä.

Ja paljon paljon on viilailtavaa jo tiedossa olevien asioiden lisäksi, mutta katsotaan mitä tästä syntyy. Hyvällä tuurilla jotain kivaa.

Ja nyt on sana vapaa. Onko foorumi alytön juttu? Pääseekö sinne edes sisään ja mikä tosiaan pistetään juttunurkan nimeksi?

Täällä saattaa väliaikaisesti olla kaikki hukassa tai järjettömässä kunnossa johtuen blogin ylläpitotoimista.

Sorry for the inconvenience.

Mitä muuten olisitte mieltä foorumin laittamisesta tähän blogin kylkeen? Sinne voisi nostaa talteen joitakin yksittäisiä blogikirjoituksia ja toisaalta höpistä mitä kullakin mieleen pälkähtää liikunnasta, erilaisista liikkumismuodoista, laihduttamisesta,…

38,2 astetta iski yllättäen, mutta tarkemmin ajatellen tilausuus sairastumiseen oli oivallinen. Ensin superrehkiminen kahvakuulaillen, sitten sen verran flunssanjälkeisessä olevan hyvän ystävän seuraa, ettei hänen kannattanut lähteä kahvakuulakurssille ja vielä kylmettymistä märässä säässä. Coctail on valmis.

Vetäydyn pedin pohjalle ja mietin kovasti, että miten pääsen huomenna raahautumaan jonnekin saamaan sairaslomatodistuksen… Mitähän minä iloisesti olen kirjoittanutkaan sairauden jälkeisestä liikkumisesta? Nooh, periaatteethan on tehty testattavaksi. Toivottavasti kuitenkin on pika tauti!