Posts under ‘Ruoka’

Aamutreenejä kehonpainolla, kesäkotisalia kahvakuulaa nostaen, minigolfia ja kävelyä vaunulenkeillä

Vielä tämä viikko lempeästi liikkuen, mutta jo tavoitteellisesti ja kahvakuulan osalta ohjelman mukaan. Ohjelma sen olla pitää, että tavoitteet ottaa huomioon heti ja pääsee etenemään ajatuksen kanssa. Siispä elokuun tekemisillä on jo selkeä runko. Viime viikolle tuli toinenkin kuulatreeni sunnuntaina ja kyllä minä kuitenkin käytän sanaa treeni, vaikka käynnistelyä onkin. Juossut en kertaakaan vaan niiden [...]

Erilainen liikuntaviikko Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormonidieetin herättelemänä

Joskus on paras pysähtyä miettimään. Liiallinen stressi, vähäinen uni, liikaa painava rauta, syömiset ei vaan aivan kohdallaan ja palautuminen takkuaa, ihoreaktiot,… Siinä oli syitä riittävästi ja samat asiat ovat mietityttäneet jo ainakin kuukauden. Siispä tunnustin tosiasiat ja aloin miettiä asioita uudelta kannalta ja Kaisan näkökulma sopi siihen hyvin. Viime maanantaista asti olen lähtenyt hakemaan uusia [...]

Seitsemän lähes sokeritonta päivää

Eilen tein poikkeuksen. Vein pojat kesäloman viimeiselle jäätelölle rantaan ja söin itsekin. Teki todella hyvää päättää olla ostamatta ja syömättä sokerisia tuotteita. Huomasin kaupassa monta kertaa, että olisin tehnyt toisenlaisen ostoksen ilman sokerittomuuspäätöstä. Tämä linja saa ja sen pitää ehdottomasti jatkua, mutta pieniin harkittuihin poikkeuksiin on lupa. Se lupa ei vaan saa ilmaantua useammin kuin [...]

Seitsemän päivää sokerittomuutta: day 2

Eilen aamulla päätin lopullisesti, että NYT. Minä en laihduta, en muuta syömisiäni juuri ollenkaan, mutta pistän sokerinkulutusta hieman aisoihin. En tee mitään super radikaalia ja käytän omaa taatusti monen mielestä lepsua sokerittomuuden määritelmää, mutta poistan ruokavaliosta kaikki sokeriset makeat tuotteet. Selkeimpiä ovat tietysti jäätelön, karkki (juu olen syönyt), pulla,… En hommaa mitään ylisokerisia ruokaan tai [...]

Mieletön mustikkasmoothie

Banaani vaihtui mustikkaan ja ei voi kuin ihmetellä miten hyvää tästä tuli… Reseptinä siis mustikkaa, nektariini, omena, tyrnimarjamehua ehkä tupla annos eiliseen verrattuna, cachew pähkinää ja ananasmehua. Ananasmehun olisi varmaan voinut jättää pois tai sitten ei. En tiedä mitä nestettä laittaisin, kun olen viimeaikoina väistellyt maitotuotteita, joista ennen tuli smoothieitten lisäneste. Aivan loistava lopputulos ja [...]

Nieriää pannulla päivän kohokohdaksi

Koskaan ei kalaruoka ole maistunut paremmalta kuin pannulla paistamani nieriäfile lisukkeiden kera. Melkoinen yllätys. Oli loistava päähänpisto käydä Raippaluodon sillan kupeesta kalakaupasta päivän ruokatarpeet eli välipalaksi savusiikaa ja illalliseksi nieriäfilettä. En ollut koskaan valmistanut nieriää ennemmin, joten pieni päänvaiva siitä seurasi. Googlailun jälkeen oli selvä, että teen fileet pannulla ja fileitä pitäisi paistaa noin 4 [...]

Viikon treenitauko ja ajatukset terveelliseen syömiseen

Yllättäen ja ihan puskista eilen tuli lääkärin määräämä viikon liikuntatauko. Johan kohtaan osui! Juuri, kun SM-kisojen ilmoittautuminen oli tehty ja treenihinku kovimmillaan. Tällaiselta näytti viimeisen eli viikonlopun kuulatreenin kattaus ennen taukoa. Minä nimittäin tempasin ensimmäistä kertaa 20 kg:n kuulalla! No se on taukoviikko sunnuntaihin asti… Sen verran aion kyllä fuskata, että tempaan ilman kuulaa, haen [...]

Resepti iloiseen iltahetkeen

Reippailuhetki pakkasessa ja mitä punaisemmat posket sen parempi, porkkanaa ja omenaa suikaleina, niin niistä seuraa iloinen iltahetki. Ja jälkiruuaksi jonkin ajan kuluttua vihreää teetä!

Mahdoton makeannälkä

No, jos makeannälkä on mahdoton, niin tämä vai vaikkapa irtokarkkipussi? Hmm… Kuinkahan olisi. Tiedän, tiedän, ettei ole parasta diabetekseen, mutta joskus on poikettava ruodusta ja jos hedelmäsalaatin yrittää malttaa syödä jälkiruokina, niin vaikutus ei ole aivan niin paha. Makeannälkä sillä ainakin nujertuu.

Pikaiset banaaniletut päivän piristykseksi

Oijoi. Nyt tuli hyvää! Bongasin Kukan fb sivulta banaanilettujen reseptin ja koska siinä luki 2 banaania ja 4 kananmunaa ja minulla oli juuri sama määrä molempia olemassa, niin eihän niitä voinut olla kokeilematta. Banaaniletut kahdelle, maailman helpoin.  Näin: 2 banaania soseeksi. 4 kananmunaa, 1/2 tl leivinjauhetta, tippa steviaa, ripaus suolaa. Nämä sekaisin ja pannulle, tulee [...]

Onnistuneita välipalakokeiluja

Olen syönyt hyvin vähän maitorahkaa viime aikoina normaaliin verrattuna, mutta joskus sitä tekee mieli ja tällä kertaa tajusin, että voin kokeilla jotain hyvin spesiaalia. Minulla oli pakastimessa pieni purkillinen lakkoja! Siis jos lapsuudesta saakka tuttu jälkiruokamaku on marjarahka, niin tämä oli aivan ylellisyyttä. No vaikka siinä alunperin opitussa marjarahkassa olikin kermaa mukana, niin sitähän ei [...]

Kuis hurisee, sokerit?

Jouduin siis jatkamaan sokeriseurantaa ja veritippa veritipalta on paljastanut totuuden, että sokerit heilahtelee edelleen. Mitäpä tuosta muuta sanoisin kuin että sormenpäät on entistä hellempinä ja oppia tulee kovasti myös siitä, että jo edeltävän päivän syömiset vaikuttavat seuraavaan. No tottakai vaikuttavat! Oikeastaan vaikeinta diabetes ajatuksessa on se, että ei sokerin nousemiseen puhdasta sokeria tarvita. Se tulee [...]

Luvallisia herkkuja

Menossa on kuudes päivä sokeriseurantaa ja siis tutkimusta siitä miten erilaiset syömiset vaikuttaa verensokeriin. Takana on nyt myös ravitsemusterapeutilla käynti ja siitäkös tuli iloinen ja hyvä mieli. Hyvä juttu on, että oikeastaan minun ei tarvitse luopua mistään – ei ainakaan sellaisesta mikä juuri kirpaisisi. Seuranta-aikana hätätilanteessa ostettu broileripatonki ei kuulu normaaliin ruokavalioon ja kyllähän sen [...]

No more sugar

Nämä magneetit on tehneet minusta hirviön. On niin helppo heittää esille uusi ajatus! Mutta ei tuolta jääkaapista sokeria paljon löydy. Eniten varmasti sitä sisältää hedelmien lisäksi tämä yksinäinen, mutta toisinaan toistuva herkku. Kreikkalaisesta jogurtista en ole lainkaan huolissani ja syön sen taatusti aivan itse. Siinäpä tulee yksi herkutteluvälipala testattua sokerimittauksessa. Hedelmien osalta tilanne on aivan [...]

70 päivää karkkilakkoa, eikä mitään syytä lopettaa

Tänään tuli mieleeni laskea, että montako päivää karkittomuutta on kestänyt. Nyt on 70. päivä! Onpa tämä mennyt helposti. Ei voi kun ihmetellä. Tottakai heikkoja hetkiä on ollut esimerkiksi viime sunnuntaina, kun tuijotin suurta kasaa valkosuklaasuukkoja. No, sellaisia tilanteita tulee, mutta toisaalta mieliteot ei ole olleet ylivoimaisia. Ainakin kuun loppuun olen luvannut jatkaa, mutta saapa nähdä, [...]