Posts under ‘Kuntosali’

Penkkiä ja vinopenkkiä

No tuli tietysti muutakin tehtyä, mutta tänään penkki vei mennessään. Tai ehkä kuitenkin minä hoidin sen homman, eikä tuo penkki. Itse asiassa oli sellainen olo, että tänään, jos olisi halunnut tehdä ennätyksiä, niin 50 kg olisi ollut kevyttä. Kesätauon jälkeenhän en ole sitä vielä nostanut. No, katsotaan jossain vaiheessa sitten ennätykset uusiksi oikein perusteellisesti, vaikka [...]

Maastaveto omassa treenissä ja uudessa Fitbodyssa – paino kantapäillä

Kävin oman salitreenin jälkeen hakemassa taas FitBody lehden ja alkaa vaikuttaa siltä, että se on tilattava. Eihän siinä ole järkeä, että haen sen aina kioskilta. Tiesin etukäteen, että Minna Pättikangas on lehdessä. Hitsi vieköön siinä on nainen täynnä energiaa. Hyvä Minna! Mutta ne jutut mitä itse heti bongasin olivat “Mikä on sun maksimi?” ja “Maastaveto [...]

Voimaa voimasta ja tekniikkaviikko kaikissa nostoissa

Olin jo etukäteen merkannut Heiaheiaankin tälle päivälle kuntosalitreenin, mutta en ehkä osannut ajatella aivan näin perusteellista kertaa. Puoleentoista tuntiin tuli esimerkiksi mainiot penkkisarjat, vain 40 kg:lla tehdyt pitkät ja tekniikkaan keskittyvät kyykyt ja maastavetosarjat, jotka myös oli todella tekniikkaa miettivät. Tulipa tuosta viimeisestä videon pätkäkin, mutta se on 90 astetta vinossa oleva minipätkä, joten en [...]

Kyykyn syvin viehätys

Lihastohtori on tänään blogannut Jalkakyykky – Osa II bloggauksen ja koska tein itse kyykkytreenin tänään ja tykkäsin tavallisen paljon, niin luin tuon huolella ja sen Jalkakyykky – Osa I bloggauksen myös. Tekniikka on tekniikkaa ja sitä kyykyssä riittää, mutta ajattelin yrittää kertoa mikä on aivan erityisesti koukuttanut minut kyykkyhulluksi. Kun aloitin kokeilemaan kyykkyjä, siis takakyykkyä, [...]

Muskeli

Substantiivi muskeli (arkikieltä) lihas, erityisesti hauislihas Onpas sulla komeat muskelit! (arkikieltä) lihaksikkuus Sillä jätkällä naisella oli muskelia! Jep. Muskelia hyvinkin.

100% motivaatio

Parin päivän aikana eri tilanteet, kommentit, omat ahaa elämykset ja kaikki on antaneet tulokseksi niin huikean motivaatiohyrinän, että tällaista en ole kokenut. Olen ällistynyt, koska tässä on jotain aivan uutta… Tähän asti koko tämän nelisen vuotta olen tarvinnut jonkin tapahtuman, ensin zumba ohjaajakoulutuksen, ensimmäisen kuulakisan, jonkin yksittäisen tavoitteen, jotä pain olen rynnistänyt täysillä ja sitä [...]

Treenitavoitteet ja miten sinne pääsee

Ei, treeniohjelmaa ei ole vielä, mutta ehkä se lähtee sittenkin siitä, että listaan omat tavoitteet. Osa on pidemmän kauden tavoitteita ja osa lähempänä. Jotenkin nämä tavoitteet on vaan mielessä aivan luonnostaan. LT on siis lyhyt tähtäin eli ennen ensi kesää. Ei se nyt niin lyhyt tähtäin ole, mutta loppuelämää ajatellen varmasti. PT on jossain tulevaisuudessa. [...]

Kyykyt naisen tiellä pitää

Minä rakastan kyykkyjä. <3 Teen siis takakyykkyjä ja tänään vain vaatimattomasti 50 kg:lla, kuten tein maastavetojakin, että löytäisin taas liikeradat ja turvallisen tavan nostaa, mutta jestas miten ihana oli tuntea kaikki “kyykkylihakset” työssä. Käyn pelaamassa sulkapalloa Vaasan Tennis Centerillä ja kokeilin nyt sitä kuntosalin puolta. Painot oli jotenkin hellyyttävän retrohenkiset ja houkutteli kyllä nostamaan. Nostopaikkoja [...]

Nyt minä tahdon nostaa rautaa

Takana erinomaisen onnistunut minigolf kilpailu Vöyrillä ja odottamaton 2. sija ennätystuloksella ja upea minigolfkesä, mutta kyllä nyt kuulkaa täytyy päästä nostamaan rautaa. Koska olen viimeksi nostanut penkistä? Koska olen viimeksi tehnyt maastavetoja ja kyykkyä? Koska olen oikeasti tehnyt systemaattista kuulatreeniä, eikä vaan satunnaisia ja sen kummemmin suunnittelemattomia nostokertoja? Ei, tämä peli ei vetele! Nyt alkaa [...]

Vahvempi nainen kuin ennen, punaista levyä tankoon siis

Todellinen testiviikko! Kävin siinä ensin nostamassa yläkerrassa penkkipunnerruksen ennätykseksi 52,5 kg ja toteamassa, että ei se 55 kg noussut, vaikka kuinka halusin. Kaksi kertaa yritin, mutta minkäs teet. No treenaan lisää ja nostan sitten? Palataanpa tuohon polttavaan kysymykseen bloggauksen lopussa. Kyykkypaikalla oli pari miestä nostamassa hurjia painoja. Siinä oli levyä levyn perään ja niin ne [...]

SM -kisaviikko Raholan eterniitillä! Voimaohjelman hurja testiviikko!

Nyt se jysähti. Siis tällä viikolla on ensimmäistä kertaa minigolfin eterniitin SM-kisat, joihin minä osallistun. Glup… Raholassa on alkuviikon varmaan varsin hiljaista, mutta ei enää perjantaista eteenpäin. Ja hitsi vie nyt kokeillaan miten kaksi erilaista asiaa sopii yhteen, koska tänään on voimaohjelman kolmannen neliviikkoisen testiviikko ja rautaa nousee ennätysmäärät. Paljonkohan menee penkissä? Entä paljonko nousee [...]

Surkeaakin surkeampi salitreeni

Minkä ihmeen takia menin eilen salille, vaikka tunsin kropan väsymyksen, selän jumituksen ja lisäksi tiedän, että aamu ei ole minulle parasta treeniaikaa. Miksi en jättänyt sitä tälle päivälle. Ei auttanut edes Angry bird vaan kaikki meni alusta lähtien penkin alle. No siis tosin maastaveto oli ensimmäinen eli en päässyt edes penkkiin asti, kun kaikki oli [...]

Super training day!

Scott sai ohjelmaan aika kommenttia tänään. Super training day on Thursday! I had to think all day if I was ready to train after I had some fever Tuesday this week, but then I decided to go and I did everything as written and felt definitely that I did even better than I could. Bench [...]

65 kg kevyttä ja 5 kg nujertavan kova

No ei se nyt ihan super kevyttä ollut, kun kyykkäsin 5*5 toistoa 65 kg:lla eli eräänlaisen ennätykseni, koska tuskin noita toistoja on noin paljon tullut kerralla tuolla painolla. Ja toisaalta tuo 65 kg meni paljon kevyemmin kuin viikko aiemmin 5*5 toistot 60 kg:lla. Mutta tosiasia on että tänään minut meinasi nujertaa juuri tämä paino. Se [...]

Tavoite 105 kg

Se on siinä. Tavoitteena on tämän kolmannen voimatreenijakson neljännellä viikolla nostaa maastavedossa 105 kg. Samalla kertaa luovun osallistumisesta biathlonin SM-kisoihin… Bittersweet?! Yes. Tässä on tullut nautittua nostamisesta koko alkuvuoden ajan aivan järjettömän paljon. Monella tapaa se nauttiminen on keskittynyt sinne salille ja niin, että tangon päissä on tasaisesti kasvava kuorma rautaa. Missään nimessä en ole [...]