Posts from ‘July, 2010’

Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon

Lupaan, että ensi kesänä painan vähemmän kuin nyt. Lupaan sen itselleni hymyillen ja vaikka käsi sydämellä. Lupaa sen hyvillä mielin siksikin, että en tunne, että olisi pelkoa toisesta suunnasta, vaikka paino ei olekaan paljon viime kuukausina pudonnut. Ja lupaan sen itselleni siksi, että aion voida ensi kesänä edelleen paremmin ja näyttää peilistäkin katsottuna paremmalta. Tänä [...]

Joogaa kaiken vastapainoksi

Tulipa hyvä olotila. Avasin vasta nyt Jooga dvd:n paketin, vaikka ostin sen jo Helsingissä juhannusviikolla käydessäni. Tein ohjelman eli 45 minuutin joogan läpi ja hienosti muistui mieleen monet asiat Core bodyharmony tunneilta. Tätä minä olen kaivannut sellaiseksi erilaiseksi vastapainoksi kaikelle vauhdikkaalle menolle. Kylläpä tuntuu suoraryhtiseltä ja erityisesti keskivartalossa on selvästi napakka tunne. Tuo dvd piti [...]

Zumbaa!!!!

Hitsiläinen, kun zumbalannetta keinuttaa ja jalkaa vipattaa. Löysin juuri yhden aivan ihanan suomalaisen kappaleen, joka saa hihittelemään ja sopii niin hyvin zumbakappaleeksi. En paljasta mikä kappale se on, mutta toisen jutun voisin paljastaa. Eli kävin tässä juuri zumbaohjelmani läpi ja päätin ottaa taas yhden uuden kappaleen mukaan – Lauri Tähkää! Hulluttelu sopii tähän helteeseen niin [...]

Hellekauden liikunta

Okei, nyt taidetaan elää tropiikissa ja siellä kosteammalla vyöhykkeellä. Viime yönä jo satoi ja nyt helle tuntuu aivan erilaiselle kuin eilinen kuiva helle. Ja tätä taitaa seurata jatkossakin. Tosin tämä siis on se kaikkein helteisin päivä. Ehkä tämän päivän jälkeen nuo alle 30 asteessa pysyvät lämpötilat ei enää tunnukummoisilta, mutta kyllä eilinen ensimmäinen 30 asteen [...]

It’s getting hot in here

Hot, hot, hot ja lisää pukkaa lämmintä. Tänään ja huomenna taitaa olla sellaiset päivät, ettei kerta kaikkiaan voi tehdä mitään päivällä. Elämä alkaa vasta illan viiletessä. Eilen kuumuudesta huolimatta tuli paiskittua töitä seitsemän tuntia putkeen remontoinnin ja siivouksen merkeissä. Hyvin taitaa kunnon kohoaminen auttaa siinäkin, että sitä vaan jaksaa enemmän kuin ennen ja kuumemmissakin olosuhteissa. [...]

Juoksuhousut

Juoksuhousut, tadaa. Koska juokseminen maistuu koko ajan paremmalta ja olen tuskaillut vaateongelman kanssa, niin lupasin itselleni lipsahduksen alennusmyynteihin. Tässä ovat siis elämäni ensimmäiset juoksuhousut. Ja kas, siellä muuten on punainen raita. Ja olipa ihana korkata ne käyttöön. Millään en malttanut odottaa iltaa, kun on tällainen hieman pilvisempi päivä. Ja täytyy myöntää, että en tosiaan pettynyt [...]

Juoksuaskelia aivan vahingossa

Lapsethan juoksevat joka päivä ja luonnostaan milloin vain. Jos pitää käydä juomassa tai tulee kiire Simpsoneja katsomaan tai miten vaan, niin sinnehän mennään juosten. Eilen unohtui hieman tavaraa grillaillessa ja piti äkkiä hakea ja – minä juoksin. Tajusin vasta ovella, että enhän minä ikinä omassa pihassa ole juossut. Tai ehkä joskus, jos pojalle on sattunut [...]

Nathan Blaken 60 days til zumba workout

Zumba ammattilaistenkin täytyy pitää itsestään huolta ja kas – Blake TV eli Nathan Blake kertoo aloittaneensa 60 päivän kunto- ja laihtumiskuurin, että olisi hyvässä kunnossa zumba conventionissa. Hieno juttu, että se tulee youtubeen! Ensimmäisen päivän ohjelmaan kuuluu kahvakuulaa eli kettlebell kuuluu olevan nimi englanniksi. En tiedä teistä, mutta minua ainakin motivoi kovasti nähdä, että hyväkuntoiset [...]

100 liikuntakertaa täynnä

Ihan huomaamatta eilen tuli täyteen 100 vähintään 45 minuutin kunnon liikuntaa tälle vuodelle. Kävin polkupyöräilemässä illan vähän viiletessä ja veivasin tasan 60 minuutissa tasan 20 km. Pyöräteille on vedetty uudet asfaltit ja siinäpä onkin hyvä polkea. Toisaalta ennen pystyi sanomaan, että namä lähi pyörätiet vaatii maastopyörän. Nyt kelpaisi alle kevyempikin versio. Olisi tietysti ollut oikein [...]

Omakuva

Kuulin sunnuntaina kommentin siitä, miten vuosi sitten minua ei näkynyt missään valokuvissa blogeissa ja nyt näkyy hyvinkin paljon. No, ainakin verrattuna entiseen. Sanna herätit oikeasti ajattelemaan. Vuosi sitten inhosin itseäni. Aika rajusti sanottu, mutta se ei ole kaukana totuudesta. En voinut kuvitella itseäni muualle kuin kameran taakse ja pelkäsin tilanteita, joissa voisi vahingossa käydä toisin. [...]

Lihaskuntoharjoittelu kotona extra höystöillä

Mietin mitä tekisin vastapainoksi pienelle Oulussa piipahdukselle eli pitkälle edestakaiselle ajomatkalle ja siinä valissä kissanäyttelemiselle. Koska kukaan ei ollut päivän aikana käyttänyt koira rukkaani lenkillä, niin ei kun juoksukengät jalkaan ja liikkeelle. Kävelin 5 minuuttia ja juoksi pienen lenkin 12 minuuttia (max 166, keskisyke 138). Sen jälkeen oli lihaskuntoharjoittelun vuoro. Noin 15 kg:n(?) verran painoa [...]

Reggaeton zumba ja kunnon juoksulenkki

Oli kyllä melkein liian kuumaa zumbata varjossakin, mutta vähän pikkuisen piti silti. Jaa, tajusin juuri, että tuossa taustalla näkyy minun puutarhaliikuntani tuloksia. Ja oli aivan pakko ehtiä lenkille. Tämä piti tehdä jo eilen, mutta se lipsahti vähän lomaa aloitellessa pois, joten tänään siis. Kävelin ensin reippaasti 15 minuutti, sen jälkeen hölkkäsin 15 minuuttia ja sen [...]

Zumba tattoo

Hauska sattuma, josta seurasi zumba tatuointi. No ei sentään ihan oikea sellainen. Kaupassa nuori nainen tuli kyselemään, jos haluaisimme tatuoinnit tai siis kuvat vaikka käsivarteen. Kyse oli polttaritehtavästä, kuinkas muutenkaan näin kesällä. Epäröin kovasti, kun kuumalla kelillä ruokatarvikkeita täytyy viedä kovaa vauhtia kotia kohti, mutta kun pienempi poika suostui autokuvaan, niin tatuointipaikalle siis mars. Onneksi [...]

Kesäloma here I come

Pöytä ympärillä alkaa näyttää siistiltä ja ainahan sitä tekemistä riittäisi, mutta tuskinpa ne minnekään ennen elokuuta karkaavat. Ihanaa. Minä olen kavannut tätä hetkeä niin paljon! Vaarana on nyt tietysti miettiä liikaa kaikkea tekemistä heinäkuulle, mutta periaatteessa kalenteri on ihan auki paria yksittäistä päivää lukuunottamatta. Legolandin reissu tietysti nappaa ison osan päivistä, jos sinne mennään, mutta [...]

Voimahousut

“Outi ehtisitkö ensi viikolla käydä hakemassa voimahousut”, kyseli Mika eli personal trainerini. Ällistyttävä kysymys. Mitkä ihmeen voimahousut ja minkä takia? Eilen sitten ehdin käydä Mikaa tapaamassa ja eilen illalla käytin jo voimahousuja ensimmäisen kerran. Kyseessä on pyöräilyshortsien tapaiset housut, joissa on kuin suuret taskut, joiden sisällä on levymäiset joustavat painot. Lisäpainoa on tässä versiossa 2 [...]