Posts from ‘March, 2012’

Earth Hour klo 20.30-21.30

Sammutatteko te valot illalla tunniksi? Earh Hour tapahtumahan on tänään illalla ja minä olen muutamana vuonna muistanut sammutella kaikki valot. Jonain vuonna pelattiin jotain lautapeliä kynttilän valossa ja no kynttilät on siihen kuuluneet aina. Taitaapa meillä tänäänkin olla se kynttilöiden aika.

Kahvakuula nousi ja sitten lenkille

Uskomatonta, miten sellainen yleisen iloinen mieli saa liikkeelle vaikka väsyttäisikin. Olin ainakin puolitoista tuntia pojan kanssa hieman epäonnisella geokätköilykierroksella ja sain aivan happimyrkytyksen eli väsähdin ihan yllättävän paljon. Niin no, takana työviikko, ehkä siitäkin oli väsähdykseen jotain syytä. Mutta väsymyksestä nousi feenix ja ajattelin tehdä aika kevyen kahvakuulatreenin, etten esimerkiksi tipauttaisi päähäni 16 kg:n kuulaa [...]

Kilometrikisa 2012 – Fillarikesä odottaa :)

Tulevan kesän Kilometrikisan ilmottautuminen on jo käynnissä. Kilometrikisa siis poljetaan 1.5.-30.9. Olisiko kiinnostusta tulla taas mukaan, jos ilmoitan sinne 24PolkeePolkee joukkueen? Tai pistetäänkö joukkueen nimeä viime vuotista paremmaksi? Minua polttelee kovasti uuden polkupyörän odotus ja aion ehdottomasti polkea Kilometrikisassa kilometrin poikineen ja siis paljon enemmän kuin edellisvuonna. Mutta se kysymys kuuluu, että olisiko mukaan lähtiöitä? [...]

PAINONHALLINTABLOGIEN TOP 10 -LISTAN KÄRKISIJA 24 and Let’s Zumba blogille

Huikea ylläri. Cision listaa top-blogit kerran kuussa eri aiheiden mukaan ja tässä kuussa vuorossa oli painonhallintablogit. Kuinka ollakaan, sieltä otettiin minuun yhteyttä ensin, että 24 blogi on mukana top 10 -listalla ja sitten uudestaan syystä, että 24 and Let’s Zumba! sijoittuikin listan kärkeen. Maaliskuun blogilistaus koostuu lähestyvän kesän kunniaksi painonhallintablogeista. Listan kärkipaikan vei 24 and Let’s Zumba!, joka kertoo [...]

Kahvakuulat rakkaat!

Tänään nousi kuulat, <3 rakkaat kuulat vaaleanpunaisesta keltaiseen! Viime viikot on menneet aika vaihtelevalla liikunnalla liikuntamuotojen suhteen ja kahvakuulat ovat nousseet ehkä keskimääräistä vähemmän. Nyt oli kuulatreenin vuoro, joskin ihan vaan fiilistreenin varsinaisten ohjelmien ulkopuolelta. Siispä: Lämmittelyksi 4 min 8 kg tempaus @ 15 rpm 4 min 12 kg OAJ @ 15 rpm 4 min [...]

Laulutunti Pietarsaaressa

Sunnuntai oli paitsi geokätköilyä niin myös laulamista. Kävin iltapäivällä laulutunnilla ja Anni osasi jälleen kerran olla aivan mainio opettaja ja löytää niin hämmästyttäviä asioita opittavaksi, että vieläkin hymyilyttää. Kirjoitin oikein ylös, mitkä on viikon “läksyt”. Työn alla on edelleen curbing tekniikka. Tärkeintä on siis hold eli pieni pidättely, riittävästi ääntä ja kroppa koko ajan mukana. [...]

Geokätköilystä tuli yhteinen juttu

Takana aivan mainio geokätköilysunnuntai ja itse asiassa jo toinen peräkkäinen sellainen sunnuntai. Tästä tuli yhteinen juttu minulle ja nuoremmalle pojalle.  Koska aika menee nyt osittain metsissä rymyten ja siististi kaupungissakin geokätköillen, niin tästä on aivan Pakko kertoa. Jos ensin itse kätköilypäivästä vähän. Eilen lähdettiin kymmenen aikoihin liikkeelle ja mukaan otettiin geokoira ulkoilemaan ja kätköjä nuuskimaan. [...]

Polkupyöräkuume!

Nyt se iski. Se on hirmuinen. Se on aivan mahdoton! Se on totaalinen polkupyöräkuume. Eilen melkein tilasin Merida cyclocross 4D pyörän, mutta vielä maltoin mieleni. Kevättalven auringonpaisteet, sulaneet pyörätiet ja hirmuinen hinku polkemaan… Voi voi. Mutta paljonko on paljon ja mikä on liikaa? Polkupyörät maksaa ihan rapeasti. Toisaalta minä tiedän, että olen hinkunut omaa oikeaa [...]

Niin kaunis Heiaheia kuva

Onpa niin hieno olo, kun Heiaheia näyttää taas siltä kuin olen tottunut sen näkemään ja ehkäpä sittenkin hieman monipuolisemmalla tavalla. Kaunista on myös kahvakuulan kuvake tasaisin väliajoin, vaikka niitä tietysti saa ilmaantua jatkossa useamminkin, mutta ei ilman monipuolisuutta.

Geokätköllä, laulutunnilla, zumbaa ja kahvakuula nousee

Onpa taas ehtinyt tapahtua. Lauantaina kävin ihanasti auringonpaisteisena päivänä geokätköilemässä ja voi sanoa, että se oli ensimmäinen täysin itse etsitty kätkö, vaikka mukana olikin pienempi pojista ja mummokin. Sunnuntaina ajelin toisen kerran Pietarsaareen laulutunnille ja se oli aivan mahtavaa. Mietin kyllä, että siinä matkan varrella olisi ollut yksi ainakin talvisopiva geokätkö yhdellä levähdyspaikalla, mutta aikataulut [...]

Raudan lujasti hyvää oloa

Illalla tein kovan treenin. Nyt olen takaisin oikean ohjelman parissa ja voi millä tsempillä. Ehkä pieni ulkonäköpohdinta ennen itse treenin mietintää. Olen tässä viimeisen kuukauden aikana viimeistään tajunnut miten paljon tämä treenaus on kropalleni tehnyt. Kunto on kasvanut, mutta miten paljon olenkaan kiinteytynyt vaikkapa sitten takapuolen seudulta ja esimerkiksi selästä. Pehmoisen ulkoasuni alla muuten löytyy [...]

Mekkounelmia

Minuun on todellakin iskenyt mekkokausi. Minkäs siis teet eli katse karkaa vaatekauppaa ohittaessa niin helposti mekkoihin. Täällähän olikin jo hieman hämärässä kuvassa Seppälästä löytynyt hauska mekko. Naisellista, tyttöilyä, mutta niin piristävää vaihteen vuoksi. Eksyinpä siis Nelly.comiin ja olen aivan kahden vaiheilla tilaisinko heti, joskin kesäksi siis tämän. No ja ehkäpä höpsähdän täysin ja tämäkin tulee [...]