Posts from ‘August, 2013’

Taivaallinen iltalenkki ja pakaragate täälläkin mielessä

Avaran taivaan alla ajatukset kirkastuu, mieli virkistyy ja olotila paranee mistä tahansa lähtökohdasta. Noin 6 tai ehkä 7 km iltakävely koiran kanssa oli juuri sitä mitä tarvitsin. Kyllä mielessä vähän pyörähti betoniviikkokisat, joissa varmasti oli taas paljon pelaajia. Mutta jostain syystä on niin, että huopakisaa en jättäisi välistä, mutta betonin aikaan on joskus parempi vaikkapa [...]

Pitkästä aikaa Heiaheia

Jossain vaiheessa käytin Heiaheiaa aktiivisesti ja sitten se jäi ja on selvästi jäänyt suurimmalta osalta niistä, jotka ovat ystäviäni Heiaheiassa. Monen merkinnät ovat 2010 tai 2011 vuodelta, vaikka tottakai liikunta jatkuu. Jospa kuitenkin kokeilisin taas kirjata tekemiseni sinne. Onhan se ihan hauskaa seurata jälkeenpäin, että mitä on tehnyt ja varsinkin miten se tekeminen muuttuu. Se [...]

Kuulatreenin jälkeisiä ajatelmia

Sateen jälkeinen pihatreeni on aivan parasta. Se toimii aina. Yhtään mikään ei voi voittaa kunnon treenin jälkeistä hyvää oloa. On nautinto tuntea tutut liikeradat, jotka treenin eri vaiheissa on niin samanlaisia ja toisaalta myös erilaisia. Väsyminen antaa ahaa -elämyksiä. Kuka kieltäisi säilyttämästä yhtä kuulaa työpöydän alla aina valmiina muutamaan heilahdukseen. Tuskinpa kukaan. Liian yksipuolinen mikä [...]

Kuinka mahtavalta voi tuntua tunnin rökitys sulkapallossa?

MAHTAVALTA! Syksyn treenikausi alkoi tästä. Yksityiskohdat tai siis yleensäkin suuntaviivat tekemisille selviää hiljalleen, mutta voi jestas mikä olotila. Minä muuten pidän sulkapallosta todella paljon ja nimenomaan silloin, kun joudun tekemään töitä aivan olan takaa. Ei haittaa olla altavastaajana, kunhan vaan hiki virtaa ja vauhtia piisaa. Tätä(kin) lisää kiitos ja Outi vauhtiin. Syksyn toivelistaa: kuulat nousee, [...]

Nyt minä tahdon nostaa rautaa

Takana erinomaisen onnistunut minigolf kilpailu Vöyrillä ja odottamaton 2. sija ennätystuloksella ja upea minigolfkesä, mutta kyllä nyt kuulkaa täytyy päästä nostamaan rautaa. Koska olen viimeksi nostanut penkistä? Koska olen viimeksi tehnyt maastavetoja ja kyykkyä? Koska olen oikeasti tehnyt systemaattista kuulatreeniä, eikä vaan satunnaisia ja sen kummemmin suunnittelemattomia nostokertoja? Ei, tämä peli ei vetele! Nyt alkaa [...]

Vöyrin minigolf kisan aamu

Tässä se nyt sitten on, ehkä viimeisen kesäkisan aamu. Eilen ei fiilikset olleet ihan parhaat, mutta nyt on eri juttu. Vuosi sitten kurkin rata-alueen reunalta ja nyt olen siellä itse pelaamassa. Eilen epätoivoa teki tieto, että ei oikein ole pärjäämismahdollisuutta, mutta hei ei se niin ole. Sama juttu kuin betonikisoissa Tampereella: Minä menen sinne pelaamaan [...]

Vuosi ratagolfia

Olen jo hieman myöhässä, koska yksivuotissyntymäpäivä minun ratagolf eli minigolf uralleni tapahtui jo Tampereen betoni SM-kisoissa. Vuosi tuli täyteen siitä, kun olen aivan ensimmäisen kerran ottanut mailan käteeni. Mitä tämä vuosi toi tullessaan? Mitä tuli opittua? No hurjasti! Viime syksynä se alkoi kokeiluista. Seisoin tönkkönä radan vieressä ja heilautin mailaa (ja itseäni) miten sattui. Mutta [...]

Kesän viimeinen minigolf kisaviikonloppu jo tällä viikolla?

Tulevana viikonloppuna olisi kahdet melkein kotikisat ratagolfissa tiedossa. Lauantaina kisat on Maalahdessa ja sunnuntaina Vöyrillä. Torstaihin asti on aikaa ilmoittautua, mutta vasta Vöyrille ilmoittauduin ja Maalahti taitaa jäädä väliin. Maalahdessa olen käynyt vain kolme kertaa ja Vöyri taas on se toiseksi lähin minigolf, joten siellä tulee käytyä usein. Niin ja totuus on, että aika ei [...]

Botniapyöräily 2013 pyöräiltynä

Olipa lämmin päivä eilen jo siinä vaiheessa, kun kisaryhmä yhdeksältä starttasi 106 km reitille. Itse tulin paikalle just ennen starttia ja jouduin hetken odottelemaan, että pääsin aitojen toiselle puolelle viemään laukkua ym. Oma lähtö 67 km reitille oli 9.58 ja 9.32 piti olla jonossa. Olipa kuuma alkuodotus auringon paahteessa! Siinä oikeastaan sai esimakua päivän kelistä. [...]

Kaurapuurosta polkuvoimaa

Mikään ei voi syrjäyttää tätä aamutapaa, joka on niin parasta ennen kaikenlaisia liikkumis tapahtumia. Kaurapuuro on keitettävä. Siitä on tainnut tulla jo sellainen “virittäytymistapa”. Kaurapuuro tietää pitkää tai muuten rankkaa liikuntasuoritusta, joka on hyvä aloittaa pään sisällä. Eihän joku 67 km pyörällä niin kummoinen monen mielestä ole, mutta kyllä se tähän kategoriaan selvästi istuu. Ja [...]

Sunnuntaina aamulla starttaa Botniapyöräily

Tiedossa on hellettä, jotain 24 lämpimimmillään, joten kylmä ei sunnuntaina ole missään vaiheessa, kun Vöyrin Norrvallasta lähdetään Botniapyöräilyn lenkille. Hiukan hirvittää, kun olen pyöräillyt paljon kevyemmin kuin kuvittelin, mutta hinku matkaan on jo kova. Ihana tietää, että matkaan pääsee mukavassa seurassa. tällä kertaa on tiedossa se 67 km ei mitään kisavauhtia tavoitellen vaan ympäri polkien [...]

Aamupalaa eväinä ja hiilihappopöhön poistoa

Töiden alkamisessa kaikkein parasta on elämänrytmin palautuminen helpommaksi. Ihana, kun muutamassa päivässä tapahtui jo niin paljon, että aamupalan mukaan ottaminenkin on taas tapa. Juu, ruisleipää tänään. Minä syön sitä nykyään aika vähän, mutta toisinaan aivan Ehdottomasti. Viikonlopun minigolfkisoissa oli yksi huono puoli. Yleensä valitsen etukäteen tarkasti eväät, joihin kuuluu aina esimerkiksi pähkinöitä ja banaania. Pähkinöitä [...]