Onko vähemmän enemmän?

Vaikka ei viime aikojen treenihinkumisen jälkeen uskoisi, niin minulla on tavoitteena, että pidän viikossa nyt kaksi lepopäivää. Eilen oli tämän viikon ensimmäinen ja täytyy myöntää, että aika meni helposti ilman treeniäkin. Joskus kotiasiat juoksuttaa, niin, että ehtii hädin tuskin istahtamaan television ääreen yhdeksältä niin kuin on itselleen luvannut.

Onko vähemmän enemmän? Se jää nähtäväksi, mutta koitan nyt uskoa sitä mitä minulle on sanottu. Keskityn tekemään suunnitellut treenit erityisen hyvin eli tänään on taas vuorossa kuulaa ja huomenna salille.

Salilla koitan uskoa myös, että vähemmän on enemmän. Ällistelen sitä miten pienillä painoilla teen aina osan liikkeistä eli esimerkiksi huomenna kyykkysarjoja. Siitä tulee vähän sellainen olo, että vilkuilee ympärilleen ja toivoo, ettei kaikki tuijota kyykyn 32,5 kg:n painoja tai penkkipunnerruksen 22,5 kg:n sarjoja. :D

Mutta, olen päättänyt totella ja tehdä kaiken mitä on kirjoitettu ihan totaalisen kunnolla. Ja joka kerta olen treenin jälkeen poikki!

Ja tiedänhän minä, että olen nyt aivan alkumetreillä tällaisessa treenaamisessa. Usko ja luottamus on luja, että juuri nyt tämä on täsmälleen oikea tapa edetä – vaikkahan sitten sivusta jopa joku sanoisi, että “laita nyt vähän enemmän painoja”. ;)

Tänään siis vuorossa kevyt kuulatreeni… Hitsi, siinä ei ole edes mitään keltaista!

Painonnostokengät sentään tarvitaan

ps: Kahtena peräkkäisenä päivänä palaveripulla. Nooh, onneksi ei ollut wiener vaan ihan tavallinen. Enkä minä eilenkään päässyt omia eväitä syömään edes iltapäivällä. Onneksi ei ollut treenipäivä! Silloin olisi ottanut päähän paljon pahemmin.

Did you like this? Share it:

5 Responses to “Onko vähemmän enemmän?”

  1. Teea says:

    Juu kyllä sitä lepoakin tarvitaan ja mulla oli ohjelmassa totaalilepoviikko muutama viikko sitten ja mä olin käsittänyt, et voin käydä esim.kevyellä kävelylenkillä, mut sekin oli kielletty! Mut voi hitsi mikä pumppi ja into oli sitten treenata viikon levon jälkeen ja huomasi, miten kroppa oikeesti tarvi sen lepoviikon. Kuitenkin siinä alla oli usean viikon ajan 5 salitreeniä viikossa. Nyt ku on “vain” 3-4 salitreeniä + 1 reipas kuulatreeni viikossa, tuntuu, että treeniä vähän =O Mut eipä se määrä, vaan laatu. Ja vastuksia muuttamalla kehittyy parhaiten. Vaikka itestäkin tuntuu hullulle tehdä välillä tooooosi pienillä painoilla, mut niin ne lihakset muokataan oikeaan muotoon ;-)

  2. Nina says:

    Kyllä se vähemmän on enemmän :)

    Eikä noista painoista pidä olla huolissaan. Jostain syystä meissä suomalaisissa istuu tiiviisti kiinni se ajatus, että mitä enemmän painoa penkissä tai kyykyssäon, sitä tehokkaammin treenaa. Eihän se oikeasti mene niin. Tekniikka on tärkein, sitten tulee progressiivinen kehitys :)

    Hurjasti tsemppiä tangon kanssa :)

  3. Outi says:

    Se on niin kummallista, miten vieläkin päästää itsensä ajattelemaan, että “mitä ne ajattelee”. Ja minä muuten olen jo oikeasti kuullut, miten sivusta sanotaan, että laita nyt vähän lisää painoa, kun tuo on niin tosi vähän. :D Kyse oli silloin penkkipunnerruksesta.
    Kiitos teille kommenteista ja tsempityksestä! Nyt taas malttaa paljon paremmin pysyä päätöksessä eli niissä pienissäkin painoissa. :)

  4. Titta says:

    Riippuu myös niin paljon miten ne liikkeet tekee salilla, että onko tehokasta vai ei. Myös pienillä painoilla saa kyllä tehokkaan treenin tehtyä!

  5. Outi says:

    Jo vain. Siis sehän on mahtava keskittyä kevyillä kerroilla tekniikkaan. Siinä ehtii katsoa aivan eri tavalla peilistä ja tunnustella asioita. Kyllä niillä merkitystä on, mutta täytyy vaan unohtaa ne täysin turhat nolostelut. :D

Leave a Reply

See also: