Eri pallojen erilaiset lyöntitekniikat minigolfissa

Viime syksynä, kun aloitin ratagolfin pelaamisen, niin tavoitteena oli vain lyödä sitä palloa mikä eteen annettiin sinne minne sen kuului mennä. Vauhdit oli todella hankala saada kohdalleen ja sitä vaan löi kaikkia palloja samalla tavalla.

Talvella Raholassa oppi, että labyrinttirata lyötiin napakalla terävällä lyönnillä ilman pitkää saattoa ja monet muut radat aivan eri tavalla, mutta vasta kevään huopapelaaminen on pistänyt oppimaan miten erilaisia eri pallojen lyöntitekniikat oikeasti on. Erityisesti olen tehnyt töitä isoloonin vauhtien ja lyöntitavan kanssa, mutta kyllä nyt oppia ropisee joka ikisenä päivänä, kun jollekin kentälle vain menee ja monenlaisista palloista.

Isolooni

Joitakin palloja on vaikeampi ja toisia helpompi lyödä. Esimerkiksi Nifo2 ei ole ollut suuri suosikkini, vaikka se toimii paikoitellen aivan loistavasti. Nifo2:ta joutuu lyömään ja se asettaa suoralle lyönnille lisähaasteen verrattuna palloon, jonka saa “vain laittaa liikkeelle” tai joka tuntuu lähtevän mailasta eri tavalla. Kun lyöntiin pitää saada voimaa lisää on hankalampi pitää kädet aisoissa ja ottaa vauhti yläkropan hallitusta liikkeestä. Monesti sitä väkisinkin yrittää auttaa käsillä ja metsä raikaa.

Tai no, ehkä ei ihan metsä rytise, mutta se pienikin suunnan muutos käsien takia on monesti täysin kestämätön tilanne.

Toisaalta nyt olen siinä tilanteessa, että alan itsekin kritisoida sitä, jos helposti suoraan lyötävä pallo kimpoaa helposti takalaidasta aivan liian kauas ja aiheuttaa pitkän putin. Olen valmis opettelemaan hieman hankalamman pallon lyömistä, jos sen muut hyödyt antaa jotain enemmän. Ne hyödyt alkaa itsekin “nähdä”.

Minä en pidä palloista, jotka tuntuvat takertuvan mailaan. Minä en myöskään rakasta isoloonia, joka lähtee helposti kuin tykin suusta. :D Mutta kun niitäkin tarvitaan.

On mahtava tunne, kun johonkin rataan löytyy uusi ja entistä paljon parempi pallo. Se tunne, kun uusi pallo kulkeekin paljon vakaampaa linjaa pitkin, ei kimpoa liikaa vallista tai kimpoaa riittävästi, ei ole aivan yhtä herkkä lyönnin lujuudelle tai vaan tipahtaa sinne kuppiin paremmin kuin entinen – siinä on fiilistä. Hitsi vieköön toisinaan jopa tajuaa jo osanneensa lyödä hyvin, mutta pallo on estänyt onnistumasta paremmin. Itse asiassa sillä sisäisellä ahaa elämyksellä on paljon tekemistä sen kanssa, että lyönti onnistuu. Kun tietää, että on suurempi mahdollisuus onnistua, niin koko löynnin tekee paremmin.

Ja niin se lyöntitapa. Minulla monessa tilanteessa takaheilautus on aivan oleellinen osa lyöntiä. Hallittu ja hillitty heilautus voi olla suorastaan avain siihen, että jokin rata onnistuu. Liian pitkä takaheilautus saattaa pilata tähtäyksen tai vauhdin hallinnan ja toisaalta takaheilautuksellahan sitä vauhtia saa myös säädeltyä.

Tähän muuten haluaisin kuullakin kommenttia kokeneilta ratagolfareilta. Miten suuri osa lyönnin onnistumisesta onkin kiinni takaheilautuksesta.

Saatto taas riippuu paljon pallosta. Tosiaan jollain loonilla sitä ei kannata liioitella vaan antaa pallon mennä. Joku toinen pallo taas tarvitsee saattoa selvästi. Niin ja näihin tietenkin vaikuttaa rata, jolla milloinkin ollaan.

Oli pallo ja rata ja kaikki muu mitä tahansa, niin käsillä ei voi lyödä. Liikkeen on tultava kropasta ja katse ei saa nousta liian nopeasti katsomaan, että miten kävi. Ei, vaikka uteliaisuus olisi kova. ;)

Se muuten ei lakkaa hämmästyttämästä miten jotkin radat voi lirutella hiljaa vaikkapa painavalla ja pomppivalla pallolla tai sitten lyödä lujaa suoraa aivan erilaisella pallolla. Lopputulos voi olla sama, mutta toteutus riippuu paljon pelaajasta, pelityylistä ja siitä minkälaisilla palloilla tykkää pelata.

Jestas, että opittavaa riittää. Toisaalta hyvä niin, koska siinähän tämän lajin juju on.

Did you like this? Share it:

2 Responses to “Eri pallojen erilaiset lyöntitekniikat minigolfissa”

  1. Tero Vaahtio says:

    Moro,

    minigolfissa takaheilautus on tietysti se tärkein juttu, siellähän se kaikki työ tehdään. Loppusaatollahan sinänsä ei ole mitään merkitystä – pallohan on lähtenyt jo eikä heilumisilla ole mitään väliä. Sen oireet, kuten ettei saata loppuun asti, ovat kuitenkin merkkejä siitä, että koko lyönnissä on tapahtunut jotain häikkää, mikä taasen juontaa alkunsa joko takaheilautukseen tai osumavaiheeseen.

  2. Outi says:

    Moi Tero!
    Se on jännä juttu, mutta aivan aloittelijana ei sen kummemmin ajattele lyönnin eri “osia”. Sitä miten ensin saa keskityttyä ja on valmis lyömään, miten maila lähtee taaksepäin, miten pitkälle, miten palaa, lyö ja vielä saattaa. Alussa se on vain lyönti, joka menee oikeaan osoitteeseen tai ei.
    Tuota loppusaatto asiaa jäin miettimään. Lauseestasi saa sellaisen kuvan, että palloa saatetaan aina melko pitkälle. Voin nyt ymmärtää väärin. Eikö esimerkiksi Raholan labyrintti ole esimerkki juuri siitä, että siinä ei saateta pitkästi vaan se napaus ilman pidempää saattoa on onnistumisen avain? Tosin siinäkin on eri palloja käytössä, mikä varmasti vaikuttaa tekniikkaan, mutta saatto voi joissain tilanteissa siis olla se pitkä ja toisinaan lyhyt.

Leave a Reply

See also: