Itseluottamus nostaa kuulaa

Nyt alkaa olla selvää, että pari viikkoa menee kahden kovan kuulatreenin viikkotahdilla ja ne päivät on keskiviikko ja sunnuntai. Viimeiset minigolf ulkoviikkokisat ohjasi tuohon moodiin.

Mutta koska en ole niin paljon kesän aikana nostanut ja selvästi en ole parhaalla nostotasolla, niin hämmästyksekseni totesin, että sitä kuulaa en nosta vain minä vaan itseluottamus myös (ja sisu). Minä en pelkää kuulia pätkääkään, en kunnioita turhia, ote on paljon rennompi, koska tiedän nostaneeni paljon kovempiakin painoja ja on ilo vaihtaa välillä painavimpaan ja toisaalta vielä lopuksi tehdä tekniikkaa kovastikin ajatteleva vaikka 12 kg:n sarja.

Minä nautin aivan valtavasti siitä nostamisesta ja vaikka kehittelin eilen sanontaa:

To gain the level once lost is like to chew sour berries hundred times.

Niin ei se niin ole. Vaikka tietää tason tippuneen, niin toisaalta on saavuttanut paljon muuta. Kyllä monessa asiassa on aika kirpeä ajatella menetettyjä saavutuksia, mutta sinne vain tulta päin, niin mikään ei ole mahdotonta.

Kylläpä oli mainio iltapala tänään. :)

Iltapalaksi pari kuulaa

edit: Hämmästyttävää, mutta eilisen happamien marjojen ajatuksen jälkeen olen alkanut tajuta, että olen viimein kypsymässä siihen ajatukseen, että joskus taso voi laskea, keskittyä toiseen asiaan ja silti uusi kipuaminen voi olla yhtä antoisaa kuin edellinenkin. :) Sehän voisi päteä hyvinkin moneen asiaan…

Jonkin tason itsensä hyväksymistä tämäkin?

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: