Sulkapallo sai kyytiä ja pelaaja varsinkin ;)

Siis jestas mikä liikuntalaji sulkapallo on! Se on äärimmäistä intervallitreeniä – jos vaan kunto kestää.

SulkapallokeskittymistäOlinpahan vakavana, kun menin pelaamaan, mutta ehkä se oli keskittymistä. Ei, kyllä minä ihmettelin omaa olotilaani hieman migreenivoittoisen viikon jälkimainingeissa. Se olikin ensimmäisen kerran sitä laatua kevään jälkeen, mutta pahemmin kuin yleensä. Onneksi kunnon liikunta pyyhkii päänsäryt lopullisesti.

Niin se piti sanomani, että ehkä epämuodikkuuteni pääsi jo liiallisiin sfääreihin. Leikkasin huonoimmat verkkarit poikki, että sain hätätilashortsin päälleni. Sulkapallossa EI voi olla liian kuumissa vaatteissa ja enpä tiennyt, että tällä kertaa hiki todellakin virtaisi. :)

Heiaheiasta tarkistin, että kävin syksyn ensimmäisen sulkapallopelin 12.8. ja tasan siitä lähtien on ollut aktiivimpi liikuntavaihde päällä. Nyt on siis viides viikko ja entistä pienempi pykälä koneessa. Jostain se näkyi sulkapallossa niin, että en ole eläessäni vetänyt tuollaisella vauhdilla.

Pienen pallottelun jälkeen starttasin ekan erän täysillä ja olin aivan koko ajan liikkeessä. Ehdin aivan erilaisiin palloihin kuin ennen, sain palautettua rystyltäkin aivan rajalta ja kaukaa ja monet kerrat ällistytin itseni, että onnistuinko muka oikeasti. :D

Torstain intervallitreeni ei ainakaan tehnyt pahaa sille, että otin vauhtimielessä nyt enemmän itsestäni irti. Kuntosalitreeni ei myöskään tehnyt pahaa siinä mielessä, että en epäillyt voimieni hyytyvän missään vaiheessa. Vaikka sulkapallo ei mailasta lähde voimalla vaan tekniikalla, niin luottamus oli molemmalta kantilta kohdallaan.

Kyllä minun hiljalleen tekisi mieli omaa mailaa, mutta ei sittenkään aivan vielä. Tennis Centerin lainamailalla mennään niin pitkälle, että keksin mistä ansaitsen oman mailan palkinnoksi. Siihen asti saa haaveilla.

Joskus vielä oma sulkapallomaila

Ei voi olla kuin tyytyväinen liikuntaviikkoon tähän asti. Lepäisikö nyt vähän vai olisiko pian kuulatreenin vuoro? Ja koskas se mäkijuoksu – kuula HIIT olisi vuorossa? Hauskaa, kun mikään ei tunnu vähimmässäkään määrin pakolta vaan houkuttaa ja riemastuttaa, mutta jotenkin järkikin on päässä. Levolle on siis aikansa, mutta viime viikko tuli liikaa minigolfattua ja otan sitä vähän takaisin.

Did you like this? Share it:

4 Responses to “Sulkapallo sai kyytiä ja pelaaja varsinkin ;)”

  1. Pumpumkatti says:

    Mä tein tänään golfissa yhden birdien ja muutaman parin ja kutsuin itseäni Birdie-Katiksi ja Par-Katiksi ja tajusin, että sä oot oikeesti Par-Katti. Vähänkö oon kade! Kerroin siipalle ja se ei eka meinannu tajuta, että se on sun oikee nimi, eikä nikki :D

  2. Outi says:

    :D :D :D
    Vau, siis minä en ole osannut ennen ajatella kuin jotain hyötyä tuosta katti puolesta näin kissaihmisenä, mutta Par on parhautta. :D
    Hitsi, onko tämä jotain siihen suuntaan, että minä tosiaan joudun kokeilemaan golfia? Jonain päivänä… :)

  3. Pumpumkatti says:

    Nomen est omen. Olisit varmasti luonnonlahjakkuus :)

  4. Outi says:

    Pelottava ajatus, mutta putteja on tullut jo pahuksen paljon treenattua. :)

Leave a Reply

See also: