Kun ilon kerran löytää

Kukka, osuit kirjoittamaan pari riviä, jotka hipoo asiaa, jonka olen täällä moneen kertaan yrittänytkin kirjoittaa.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että motivaatio liikkua tulee juuri siitä, että löytää tekemisen ilon. Se voi löytyä monesta asiasta, liikuntamuodosta, ryhmässä tai yksin, kaksin, tavoitetta kohti tsempaten tai tavoitteena sen kerran hiki, huikeasti hymyillen tai tiukasti keskittyen,… Ilo ja hauskuus on asian ytimessä, koska sellainen tekeminen on tukevalla perustalla, joka ei murene  pois.

Minua henkilökohtaisesti harmittaa, että liikunnan iloa pidetään monesti vaikkapa vain zumbaajien etuoikeutena.

Aivan kuin voimaharjoittelu, kahvakuulan nostaminen tai tavoitteellinen harjoittelu ei voisi olla hauskaa tai iloista. En ymmärrä mikä voisi tuoda liikunnan iloa enemmän kuin kehittyminen, suorituskyvyn löytäminen tai inspiroiva treeniympäristö?

Kun ilon kerran löytää tekemisestä, taidon oppimisesta ja omasta itsestään, kukaan ei enää voi ottaa sitä sinulta pois.

Ei, se ei ole vain esimerkiksi zumbaajien etuoikeus, vaikka siinä riemu on pinnassa ja korostuu. Kahvakuulan nostaminen on vähintään yhtä hauskaa, ei kaikille, mutta juuri niille ihmisille, joille sen hauskuus on avautunut.

En olisi ikinä uskonut, että minä voin nauttia vaikkapa niin kauheasta asiasta kuin istumaannoususarjasta lisäpainoa rintaa vasten puristaen tänään. Sehän on aivan karmea ajatus! Mutta niin vaan riemastuin, kun tajusin, että isompi penkin kaltevuuskulma ei haitannut yhtään ja voin huoletta lisätä toistojen määrää ensi viikolla. Ja kaiken tämän minä teen vapaaehtoisesti, ilman pakkoa tai jopa ilman tarkasti kirjoitettua ohjelmaa.

Kun tekemisen ilon kerran löytää, niin se on aidosti omaisuutta, joka on ja pysyy.

Kun elämänmuutosta lähtee tekemään, ei voi mitenkään tietää, että mihin uudet polut voi viedä. En usko, että läheskään kaikki vasta liikkumisen aloittaneet löytävät ikinä sitä oikeaa tekemistä, joka todella sytyttää. Se on harmi, mutta totuus myös, koska niin moni epäonnistuu. Tässä tarkoitan epäonnistumisella sitä, että vauhdilla aloitettu liikkuminen hiipuu pois tai loppuu kuin seinään.

Vaikka mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja on niin paljon, niin sitä omaa juttua on vaikea löytää. Sitä ei ehkä uskalla kokeilla, eikä ymmärrä, että joku itselle hyvin vieras tekeminen voisikin osoittautua napakympiksi.

Hitsi vieköön löytäminen voi tapahtua myös moneen kertaan. Tavoitteet muuttuu, tekeminen saa vaihtua ja vanha koirakin oppii uusia juttuja. ;)

Kuinka minäkään koskaan olisin voinut ymmärtää, että rakkauteni punaista väriä kohtaan voisi saada tällaisenkin muodon:

Rakkaudesta punaiseen

Myönnetään, minulla on rautakausi meneillään ja suurin piirtein joka valokuvassa on rautaa, mutta syy on siinä, että rauta edustaa minulle liikkumisen iloa ja onnistumisen riemua – juuri tällä hetkellä. Oletan kyllä, että rauta on tullut jäädäkseen.

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: