RumbleRolleria ja kehonhuoltoa

Tavallinen sileä rulla minulla on ollut pitkään, mutta viime viikolla pääsin kokeilemaan RumbleRolleria ja jestas kun teki kipeää pohkeisiin. :)

Ostin sitten samantien “kevytversion” verrattuna varsinaiseen kidutusvälineeseen, joka kyllä selvästi avasi pohkeita, joista varsinkin vasen oli päässyt jumittamaan. Tällaisen videon löysin RumbleRollerista foamroller.fi:stä

Tämä omani oli päähänpistos, mutta kyllä silläkin rullailee ja ehkäpä videon järeämpi ase tulee joskus hommattua. Voi ollakin paras totutella ensin vaisummalla versiolla ja muistaa muutenkin pitää lihakset vetreinä.

Roller putki

Lihashuolto on asia, jonka kanssa pitäisi tehdä enemmän töitä. Kyllä aika hyvin on tullut venyteltyä treenien jälkeen kotona, mutta parantamista huoltohommissa on takuulla.

Yksi juttu, mitä käytän nykyään aika paljon ja jonka kanssa on löytynyt omat tavat venyä on bodybow. Monipuolisemminkin sitä voisi käyttää, mutta minulla se on venyttelykäytössä ja varsinkin alaselän venyttäminen onnistuu tuon kanssa tosi hyvin. Seison kaaren jyrkemmän puolen eteen varpaat vasten bodybowta, tartun kaareen käsillä ja kallistun aivan rauhassa sen verran taaksepäin, kun hyvältä tuntuu ja vähän kerrassaan enemmän. Teen minä sillä muutakin, mutta tuo on yksinkertainen suosikkini ja teen sen oikeastaan aina, kun jotenkin venyttelen tai vaikka en muuten venyttelisikään. :)

Did you like this? Share it:

2 Responses to “RumbleRolleria ja kehonhuoltoa”

  1. Titta says:

    Sain vetästyä aivan järkyttävät mustelmat lonkankoukistajaan, kun innoissani testasin kotona Rumble rolleria ekaa kertaa. Ja ai hitto se teki kipeää! :D Hommasin sen jälkeen myös tollaisen kevytversion ja se on ihan passeli. Rumble roller odottelee kiltisti kaapissa josko se taas joku päivä pääsee tositoimiin. ;)

  2. Outi says:

    Kyllä sitä varmasti jo voi käyttää joihinkin juttuihin. Just pohkeisiin se toimi kipeän tehokkaasti, mutta siihen uskaltaisin käyttää jo heti toistekin. :)
    Mutta voi jestas ajatusta, että kunnolla heittäytyisi sen päälle….

Leave a Reply

See also: