Eilen viimeinen, tänään ensimmäinen – minigolf on metka laji

Eilen olin häpeissäni suorituksestani Raholassa. Mikään ei toiminut. No yhden kierroksen verran pelasin jotenkin oman tuntuista peliä, mutta kaikki muu oli penkin alla. Jäin viimeiseksi. :(

Tänään taas voitin Lotlaxissa (ensimmäisen kerran) omalla ennätyspelilläni. Täh! :D

Pakko sanoa alkuun, että en ole ihan kunnossa eli tänään pelasin täysin ibuprofeiinin voimalla (lieneekö siinä annostuksessa doping rajaa olemassa?). Eilen yritin vaan selvitä ilman ja se oli huono valinta. Mutta siinä ei ole silti mitään selitystä kahden päivän pelaamisen totaaliselle erilaisuudelle.

Raholassa tuntui välillä siltä kuin en osaisi edes pitää mailasta kiinni. Siis sillä tavalla, että ei sormet meinanneet asettua paikoilleen. Ensimmäisellä kierroksella oli normaalia kisajännitystä ja sählinkiä myös, mutta tuo mailan vieras tunne oli paljon pahempi ongelma.

Pallo-ongelmia oli myös. Viime vuonna monilla radoilla oli kupissa palloja, joita sai käyttää. Palloilla on suuri merkitys ja nyt olisin edelleen tarvinnut käytäviin sitä mustaa palloa, joka siellä oli ennen – vaan ei ollut enää. Pallo jota käytin nyt oli kovempi ja paljon vauhtiherkempi ja en ollut sen kanssa sinut missään vaiheessa. Pahus!

Yleisesti sitä yhtä kierrosta lukuunottamatta ei ollut miellyttävä olo yhdenkään radan alussa. Ei kun hei, nyt huijaan. Salto oli poikkeus. Löin sitä ja kaksoiskukkulaa ensimmäisillä kisakierteilläni. :) Salto meni siis kuin menikin pari kertaa piikillä.

Lotlaxissa olin aika vaisuna jo ennen peliä. Olo ei ollut ollenkaan paras, mutta teki silti mieli pelaamaan. Yhden treenailukierroksen jälkeen ensimmäinen 9 radan kierros meni sinne päin. 17 lyöntiä ei ollut ollenkaan paha, maila todellakin pysyi kädessä ja oli helppo keskittyä vain palloon ja siihen mitä oli tekemässä.

Toisalla kierroksella pystyi korjaamaan monessa radassa ne pienet virheet mitä oli edellisellä kerralla tehnyt – 13 ja kauden ennätys. Kolmas kierros oli kertakaikkiaan helppo – 12 ja sivusin omaa ennätystä. Neljäs kierros lähti neljällä piikillä liikkeelle. Ei se hullummin mennyt, mutta toiseksi viimeinen vähän mätti ja johonkin muuhunkin hukkasin muutamia lyöntejä – 15.

Erityisen suuri riemastuksen aihe oli Lotlaxin viimeinen rata, jossa en ole löytänyt vauhteja. Nyt löytyi ja koko lyönti liikkeenä oli jotenkin hallittu ja samanlaisena toistuva. Jotain kadonnutta löytyi. :)

Mutta mikä oli suurin ero kahdessa päivässä? Varmasti se oli pelaamisen määrä.

Lähdin Raholaan ajatuksella, että tavoitteena oli parempi kierroskeskiarvo kuin viime vuonna. Tottakai sen piti tulla ja tulikin eli 37,8 -> 34,8. Mutta ero on törkeän pieni, kun ottaa huomioon, että pelasin paremmin perjantaina illalla treenaillessa ja varsinkin viime talvikaudella saati sitten muilla alustoilla kesän.

Toisaalta taukoa Raholassa käymiseen oli puoli vuotta ja olen ollut koko syksyn äärimmäisen vähällä pelaamisella jo monta kuukautta siis. Kun pelaamista on takana vain se vuoden verran, niin ote ei pysy pelaamatta. Toisaalta sen saa kyllä takaisin, mutta siihen tarvitaan pari intensiivistä päivää, eikä yksi ilta riitä mihinkään. Siitä tässä täytyy olla kyse. Kisapäivä toi varsin paljon löyntejä ja kyllä siinä tuntuma alkaa palaamaan.

Mikään laji ei onnistu treenaamatta. Hah, mikä viisaus! Mutta toisaalta, niin se vain on.

Kun lyöntejä oli viikonlopulta jo paljon takana, niin Lotlaxissa vauhdit oli paljon paremmin hallinnassa ja virheitä pystyi korjaamaan. Kun edellisen kierroksen lyönnin tiesi, niin sitten vaan teki seuraavan vähän eri tavalla ja onnistui.

Mikä fiilis on nyt? Loistava. :)

Enpä olisi uskonut eilen, että voisin sanoa tänään noin… ja vielä aivan tosissani. Minä tiedän, että sain tarpeellisen annoksen pelaamista ja että kuukauden kuluttua olen varsin valmis palaamaan Raholaan ja pelaamaan totaalisesti parempaa peliä kuin viime vuoden toisessa kisassa. Pohja on nyt aivan eri, vaikka pohjalta ensimmäisessä Raholan kisassa tosiaan piti lähteä.

Se kansainvälinen epäonnistumisen päivä olisi muuten minulle sopinut eiliseksi. Oppia tuli ja rankimman kautta, mutta mikään muu konsti ei joskus ole mahdollinen.

Did you like this? Share it:

2 Responses to “Eilen viimeinen, tänään ensimmäinen – minigolf on metka laji”

  1. Laura says:

    Hyvä, että olet positiivisella asenteella kuitenkin loppupeleissä :) Jäipä taas seuraavaankin kertaan jotain parannettavaa! Oli mukava taas nähdä, toivottavasti et järkyttynyt mun lenkin jälkeisestä hikilookista! Tuli meinaan vasta kotona peiliin katsoessa mieleen..

  2. Outi says:

    Parannettavaa tosiaan! Ja loppujen lopuksi hyvä mieli. Onneksi en ollut kovempia tavoitteita tälle kerralle laittanutkaan vaan ymmärsin jo etukäteen, että se tulee olemaan aika tavalla treenikerta.
    Vai hikilookista. :) Kuule, eikö se ole niin, että hikilook on liikkuvan ihmisen normilook? Siis sellainen, jota toinen tiheään tahtiin treenihikoileva ei edes noteeraa tai ainakaan pahalla. :D

Leave a Reply

See also: