Etsinnässä savuporokakun ohje

Oletko tehnyt joskus savuporokakkua? Joululounaalla torstaina oli sellaista tarjolla ja päätin, että teen sitä itse jouluaatoksi. Syteen tai saveen, mutta se oli sellaista herkkua, josta voisi tulla joulupöydän uusi herkku.

Aloinpa etsiä ohjetta.

Suurin osa linkeistä vie tähän savuporokakku ohjeeseen, jossa on karpalokiilloke päällä. Tuota päälliosaa en osannut kaivata, vaan joululounaallakin kakku oli ilman sitä. Toinen monessa paikassa löytyvä ohje on tämä, missä käytetään Dijon sinappiaTämä taas on hieman erilainen, vaikuttaa helpolta ja varsin mahdollinen.

Tuon kolmannen ohjeen erityinen etu on, että siinä ei käytetä lihalintä, jota taas toiseen reseptiin tarvitaan. Jäin nimittäin miettimään, että miten noiden ensimmäisten ohjeiden lihaliemi valmistettaisiin. En ole tehnyt sitä koskaan! No, tulipa taas tietämättömyys tunnustettua.

Siispä vaihtoehdot juuri nyt ovat tuo ensimmäinen tai kolmas ohje. Saa nähdä kumpaako kokeilen. Huomenna se pitäisi tietää, koska silloin on tarpeiden ostamisen aika – samalla reissulla, joka vie myös salille. :)

Mutta poikkeuksellisesti tiedossa on siis jouluna ruokabloggaus, onnistuu savuporokakku tai ei. :D

Did you like this? Share it:

3 Responses to “Etsinnässä savuporokakun ohje”

  1. Zi says:

    Minäkin pääsin maistamaan jokin aika sitten savuporokakkua – oli kyllä erinomaista :) Rauhallisemmat joulukuviot on tiedossa, joten rajatummin täytyy extrajuttujakin tehdä. Suklaatuorejuustokakun tein joulutorttujen kaveriksi ja perunat on kiehumassa ainoaa puuttuvaa ruokalajia varten. Kävin lenkillä välissä, jotta joulustressi ei hiivi kimppuun :) Aamusalia suunnittelen huomiselle, mutta saapas nähdä jaksanko ja ehdinkö eli onnistuuko riittävän aikainen herääminen. Kelloa en aio laittaa sentään soimaan. Hyvää ja rentouttavaa joulua!

  2. Outi says:

    Minä tässä aloitan juuri savuporokakun tekemistä. Illalla en jaksanut, joten vaihdoin suunnitelmia. Toisaalta, aattoaamun WOD jää nyt myös huomiseen, koska pääsin kuin pääsinkin salille eilen ja tein niin perusteellisesti töitä, että tänään on parempi jättääkin välistä. :)
    Oikein Hyvää Joulua Zi!

Leave a Reply

See also: