Tavoite – 3 kk:n kuluttua biathlon SM kisat

Kirjoitin jo FB seinälleni, että aion ylittää itseni kolmen kuukauden kuluttua. Se on totta, mutta tavoite on enemmän. Tavoite on treenata kolme kuukautta erinomaisen hyvällä halulla. Ei vain se päämäärä, vaan se matka! Raudat kolisee, nousee kohti kattoa ja yhä vain enemmän.

Motivaatio nostamiseen on jo muutenkin huipussaan, sitä ei tarvitse etsiä tai kaivaa mistään. Haasteet on aivan muualla. Treeniajasta ja sen rauhoittamisesta huolehtiminen, kropasta huolehtiminen, itsestä huolehtiminen – siinä on kolme kovaa juttua.

Kahvakuulaurheilu on Suomessa noussut aivan huikealle tasolle. Se on jotain aivan muuta kuin se mitä se oli silloin, kun minä aloitin. Porukka treenaa systemaattisesti ja rautaa nousee aivan huikealla tavalla. Tulee välillä sellainen olo, että enhän minä sinne sekaan voi enää mennä. Se on väärä asenne.

Tosiasia on, että kahvakuulakisoihin on jokaisella lupa lähteä, treenata, mennä omana itsenä. Jokaisella on omat tavoitteensa ja mahdolisuutensa. Noista kisoista tulee kahvakuulakansan juhla, jota minä en halua jättää väliin.

Oman kuulatreenaamiseni ihan ytimessä tulee olemaan vihreän kuulan heilautukset. Niistä ei tämän hetken jälkeen tingitä pätkääkään. Ei sillä, en minä tinkisi muutenkaan. :)

Päivän aikatauluongelmat estää salilla käymisen, joten se on kuulatreenin vuoro. Kuulatreeniohjelman kirjoitan paperille tässä aamupäivän aikana. Se olikin tämän viikonlopun homma. Onneksi maltoin eilisen rauhoittaa “pelkälle” sulkapallolle. Jalat oli kyykkytreenistä aika jumissa.

ps: Kisakuulani väri on keltainen. :)

Did you like this? Share it:

3 Responses to “Tavoite – 3 kk:n kuluttua biathlon SM kisat”

  1. Sanna says:

    Hyvä Outi! Siellä tavataan! :D

  2. Outi says:

    Hih. Kelpo kuulatreeni tulikin tälle illalle innostuksen vallassa. :D

  3. [...] Kahvakuula biathlon SM -kisat 29.3.2014 on tähtäimessä ja koko voima- ja kahvakuulatreenaus tähtää alkukuukaudet siihen. Jestas miten [...]

Leave a Reply

See also: