Joskun voimattomuuden tunteesta seuraakin se paras salitreeni

Eikö huvita? On vähän väsähtänyt olo ja kello jo liikaa? No just sellainen olotila tuli tänään, mutta lähdin sittenkin. Varauduin jo henkisesti siihen tai ainakin uskottelin kestäväni tilanteen, että penkistä ei nousisi juuri mitään, eikä mikään oikein sujuisi. Vaan kuinkas kävi.

Punnerrus ja penkkipäiväJärjettömän ruuhkan takia jouduin tekemään asiat aivan eri järjestyksessä kuin oli tarkoitus, mutta rautapa nousikin missä järjestyksessä vaan. Ihmettelin, kun ensimmäisissä liikkeissä oli niin kevyttä. “No tämä on sen takia, kun yleensä olen tehnyt penkin jo ennen näitä”, pohdiskelin ja kohautin olkapäitäni, mutta nautin kaikesta mistä tein.

Siinä sitten yksi penkkipaikkakin vapautui ja ajattelin, että toisaalta tuntuu niin hyvältä, että ehkä teen sarjat – vaikka sitten vajaina – neljälläkymmenellä. Nehän meni noin vain kaikki. Oho.

Mistä sitä milloinkin tietää, että painaako rauta paljon vai ei. Eilen se painoi ja tein tosiaan kevyttä pitkää sarjaa kuulalla ja tänään tilanne oli ihan päälaellaan.

Huomenna nostan kuulaa tai pidän välipäivän. Koitan kuulostella omaa kroppaa niin,että saisin mahdollisimman paljon sekä salitreenejä, että kuulatreenejä sisällytettyä seuraaviin tammikuun viikkoihin. Silti on turha nostaa kuulaa, jos kroppa ei kerta kaikkiaan jaksa. Tasapainoilua, mutta juuri nyt uskon, että huomenna kuula nousee. :)

Nostohalua ei muuten tarvitse houkutella esiin, että siksi ei kuulat missään nimessä jää nousematta.

Did you like this? Share it:

2 Responses to “Joskun voimattomuuden tunteesta seuraakin se paras salitreeni”

  1. Mallu says:

    Täällähän on postauksia vaikka kuinka sitten viime käynnin. Mukavaa uutta vuotta.

    Millaisella ohjelmalla nyt treenaat?

    Penkissä ihan kelpo lukemat :) Montako toistoa sinulla penkissä tulee tuolla painolla?

    Nyt täytyy itse suunnata salille ja sen jälkeen laittautua töihin.

  2. Outi says:

    Penkissä tällä kertaa tuli 3*8 toistoa, seuraavalla penkkikerralla 4*8-10 ja nuo kaikki 40 kg:lla. Ohjelmassa on kolme eri treeniä per viikko ja on aika monipuolinen eli aivan täysin erilainen kuin vuosi sitten.

    Treenitsemppiä! :)

Leave a Reply

See also: