Kesäkurpitsapaistos ja kalkkuna-omenamunakas

Flunssa ei ole koskaan ystävä, mutta kun nyt jouduin pariksi päiväksi pysähtymään, niin on tullut mietittyä asiaa jos toistakin. Erityisesti on ollut mielessä ruoka, koska liikunta on ainakin alkuviikon poissa kuvioista.

Aloitin eilisen (jos iltapäivästä voi sanoa, että aloittaa) katsomalla Jutta ja puolen vuoden superdieetit ensimmäisen jakson. On ne vaan katsottava ja pidin tästä jaksosta paljon enemmän kuin monesta viime vuotisesta, koska nyt oli positiivista meininkiä riittävästi, eikä jotain armeijamaista komennusta.

Sen jälkeen palasin pitkästä aikaa Kiloklubiin, koska syömisten määrä jäi mietityttämään ja halusin taas testata, että paljonko niita kaloreja päivässä tällä hetkellä kertyy. Siihen laskentaan Kiloklubi toimii varsin mainiosti.

Siinä selaillessani sivustoa löysin mielenkiintoisen munakasmaisen kesäkurpitsapaistoksen ja päätin illalla kokeilla, että saisin vähän ruokahalun heräämään uudenlaisella maulla.

Kesäkurpitsapaistos

4 munaa
1 tl suolaa
1–2 tl yrttimaustesekoitusta
2 rkl vettä
Täyte
½ pieni kesäkurpitsa
½ paprika
1 pieni sipuli
oliiviöljyä
100–150 g fetajuustoa
rouhittua mustapippuria
1 dl silputtua basilikaa

1. Riko munat ja sekoita ne kevyesti suolan, yrttimausteen ja nesteen kanssa.
2. Raasta kesäkurpitsa ja sipuli. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi.
3. Paista kasvikset pannulla oliiviöljyssä. Lisää joukkoon fetapalat ja basilika, kun kasvikset ovat lähes kypsiä. Mausta mustapippurilla.
4. Kaada munakasmassa täytteen päälle pannulle ja anna ruuan hyytyä vielä 5 minuuttia. Käännä ympäri.
5. Silppua päälle halutessasi vielä tuoretta basilikaa ja tarjoa salaatin kanssa.

Kahdessa osassa

Raastamisvaiheessa jo mietin, että onkohan tämä liian työläs, mutta eihän siinä mennyt kuin hetki.

Kesäkurpitsapaistos

Pannulla tuoksu oli vähintäänkin erikoinen, mutta valmiina paistoksena oli mielenkiintoinen kokemus. Tietysti vähän sovelsin reseptiä, mutta pääsääntöisesti tein juuri noin ja sain kyllä tulevia munakkaita varten mielenkiintoisia ideoita.

Jännä juttu sattui ruokapöydässä, jossa vanhempi pojista totesi, että “tässä muodossa vihannekset kiitos”, kun maistoi paistostani. En minä mitään maininnut, että mitä se piti sisällään, mutta näkihän sen jo päältäpäin, että oli siellä yhtä sun toista. :)

Varmasti tulossa on mielenkiintoisia munakaskokeiluja kurpitsapaistoksen herättämässä hengessä, mutta tänä aamuna, kun nuha ei antanut nukkua, niin tein takuuvarman oman suosikkimunakkaani pojalle ja itselleni aamupalaksi.

Kalkkuna-omenamunakas

4 munaa
noin neljäsosa suurta omenaa silputtuna pieneksi
kalkkunaleikettä silputtuna pieneksi
yrttimaustetta

Nautitaan salaatin tai ainakin jonkin vihreän tai värikkään kanssa. :)

Kalkkuna-omenamunakas

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: