Eilen meni sitten kaikki mönkään, mutta tänään tempaus melkein kulki :)

Eilinen… Olin niin fiiliksissä jo päivällä, mutta söin jo lounaan huonosti ja olin unohtanut välipalatarpeet ja palaveri oli pahaan aikaan ja ja ja. Kävin hakemassa syömistä vasta töiden jälkeen ja aloin nostamaan melkein heti. Mitä siitä seurasi?

PANNUKAKKU! Ja täysin itse järjestetty sellainen. Voimat kadoksissa ja suorastaan huono olo. :(

Vaan niin se on, että kantapään kautta on moni oppi otettava, vaikkahan sitten viimeisellä ehjällä treeniviikolla. En tehnyt eilen täyttä treeniä vaan totesin, että tästä ei tule mitään. Olipa nöyryyttävä juttu jättää leikki kesken ja päättää, että huomenna sitten.

Kävin kiltisti ostamassa ison kasan iltapäivävälipalatarpeita töihin ja painoin päähäni, etten ikinä enää tee kuten tyhmäksi tiedän. Kuula ei nouse, jos moottori ei saa polttoainetta sopivassa muodossa ja oikeaan aikaan.

Tänään oli sitten ihan uusi vaihde päällä ja moottori kunnossa. Treenattiin Sarin kanssa porukassa ja se oli erinomainen idea.

Kuula nousee

Sarilla kyllä kulkee, mutta toisaalta tempasin minäkin omalla tasollani ehjän sarjan. :)

Ei se kevyttä ollut, mutta kun on tehnyt saman nyt kaksi kertaa ja vielä ehtii pari kertaa, niin siitä tulee jo jonkinlainen varmuus, ettei kisassa ihan totaalisesti itseään nolaa. Tarkoitan nolaamisella parin minuutin tempausta. Kaikki viidestä minuutista eteenpäin voisi katsoa jo epänolaamiseksi, vaikka viimeinen olisikin (onkin). Toistomäärä ei niinkään merkitse kuin se, että heiluu siinä nostolavalla pidempään.

Oma tavoitteeni on kisassa voittaa itseni. Siinä on sellainen vuori vallattavaksi, että oksat pois.

Tempauksen tekniikka on kyllä parantunut, mutta pahus vieköön “pari pikku juttua” unohtui tänään vielä pahasti. Kaikkein pahin oli vapaa käsi. Sen kuuluu heilahtaa mukana, eikä olla joku lötkö. Ehkä se jotain heiluikin, mutta ei missään nimessä tarpeeksi.

Parhaat puolet oli ehkä hengitys ja tukeva asento. 20 kg:n OAJ on ollut kyllä loistava keksintö ja varpaatkin tuntuu liimautuneen lattiaan. :)

Did you like this? Share it:

2 Responses to “Eilen meni sitten kaikki mönkään, mutta tänään tempaus melkein kulki :)”

  1. SariV says:

    Heh, kuten kuvasta näkyy, sirkkeli ja epämääräinen pussukka puumoskaa sopii sisustukseen kuin kuula nenään. Kuva ei edes kerro kuinka hyvin kompressori sopii samaiseen sisustukseen. Mutta semmoista se on. Omakotitalossa. ;)

  2. Outi says:

    Tottakai ne sopii! Sitähän se elämä on. :)
    Tuli kyllä mainio fiilis eilisestä, mutta hei miten ihmeessä mun treenilistassa lukee enää neljä varsinaista treeniä… Luin listan moneen kertaan ja mietin, että miten siihen saisi lisää.

Leave a Reply

See also: