Kahvakuulahuumaa Laukaan biathlon SM-kisoissa

Aamulla vielä mietin, että mitä ihmettä olen taas mennyt tekemään ja miksi olen kisoissa. :D Viime hetken jänistys olisi ollut mahdollinen, mutta ei tietenkään mahdollinen.

Klo 10 oli pienet aloitussanat ja yhteiskuva koko kisaporukalle. Sitten siinä oli aikaa panikoida ja ihmetellä miten uutta ja outoa kisatouhu oli pitkästä aikaa.

Super hurraukset Sarin hienolla työntösuoritukselle ekassa erässä ja sitten lämmittelemään… Kisakuulien sileys kauhistutti ja sain onneksi heti apuja Kirsiltä, koska oma kuula on karheampana aivan hirvittävän paljon tutumpi mankata.

Melkein samantien sitä olikin jonossa ja marssimassa kohti nostolavaa nro 4.

Voi kertoa, että jännitystä oli valtavasti! Tahtotila ja hyvä työntötulos karisi seuraavan tasan 10 minuutin aikana tehokkaasti kolmeen seikkaan. 1. jännityksen aiheuttama tärinä, joka häiritsi aika tavalla, vaikka pääsin alussa suht ok tahtiin kiinni. 2. kahteen kertaan tullut kehotus siirtyä eteenpäin eli työnnön aikana hypähtelin minulle ominaiseen tapaan taaksepäin ja jouduin astumaan takaisin lavan keskelle. 3. pysäytyksen vähäisyyteen yläasennossa, josta tuli yksi hylky ja monta huomautusta, joiden jälkeen koko rytmi sekosi niin, että hengitinkin kaksi kertaa yläasennossa yhden henkäisyn sijaan…

OAJ tulokseksi tuli 128 ja päällimmäisenä oli valtava pettymys alisuorittamisesta, koska olisin halunnut paljon enemmän. No, siinä oli pari tuntia aikaa toipua ja jestas se olikin tuskallista, eikä pettymys ollut ainoa toivuttava asia. Käsivarret yritti krampata tai sanotaan, että jäykistyi ihan hirvittävästi. Kaikin konstein oli yritettävä palautua sen verran, että edessä olevasta tempauksesta selviäisi jotenkin kunniallisesti.

Huikeita suorituksia siinä parin tunnin aikana oli mahtava katsoa ja ottaa oppia.

Sitten pian oli miesten osuuskin nostettu ja alkoi tempauksen vuoro. Ensimmäisessä erässä Sari teki mahtavaa työtä ja otti kevyimmän sarjan kultamitalin. Onnea Sari!!! :)

Ja ei kun lämmittelemään ja lämmittelin nyt paremmin kuin työntöön, koska sekin oli epäilyksenä, että lähdin liian kylmiltään nostamaan 16 kg:n kuulaa. Eli kunnon lämmöt ja sisuuntuneena lavalle.

Kuula nousi yllättävän kevyesti liikkeelle. Oikea käsi toimi kohtuullisen hyvin ja jestas sentään, mutta minä nostin sillä melkein neljä minuuttia. Viimeisten toistojen kohdalla oli jo tunne, että koska kuula tipahtaa ja sitä piti miettiä tarkasti, että koska käden vaihtaa. Viime hetkellä siirryin vasemmalle. Se käsi oli pahemmin jumissa työnnön jäljiltä, mutta niin vain vedin lähemmäs kahdeksaa minuuttia  ja siis huikean oman enkan!

Ikinä en treeneissä nostanut sekuntiakaan yli 7 minuutin ja itse asiassa senkin vain kerran. ;) Se oli sitä omalla tasolla etenemistä viimeisen kuukauden aikana.

Kisassa vedetty ennätys sai minut yhdeksi hymyksi, joka ei ole laantunut vieläkään. :)

Tässä siis tulos, johon en oikeasti voi yli kahden vuoden kisatauon jälkeen olla pettynyt. OAJ 128, tempaus 82, yhteensä 210, viides alle 75 kg:n sarjassa, nostetut kilot 3360 ja henkilökohtainen OAJ ja tempaus ennätys.

Siinä mitä päällimmäisenä oli mielessä ja kuvat ja jutut muusta kuin omasta tekemisestä tulee huomenna.

Hyvää yötä!

Did you like this? Share it:

4 Responses to “Kahvakuulahuumaa Laukaan biathlon SM-kisoissa”

  1. Sanna says:

    Mä olen niiiiin valtava ylpeä kaikista meistä! Hyvin sä vedit ja työnnön jälkeen sait tempauksen sujumaan kuin tanssi! Loistavaa työtä Outi!

  2. Outi says:

    Sanna, minäkin olen hurjan ylpeä koko Lift Me Up porukasta! On ihan super upeeta kuulua joukkoon ja vaikka minä olen ollut pitkään poissa kisoista, niin tosiaan tunsin olevani osa joukkuetta. :)
    Ja Sanna. Se sun työntösetti. Joka ikistä nostoa oli pakko ihailla ja se lopun sinnittely oli aivan uskomattoman upea juttu!

  3. Soile says:

    Onnea Outi! Jännityksellä luin tämän postauksen loppuun ja iloitsin, että teit hienon uuden henkilökohtaisen ennätyksen. :D Viides sija on mainio myös!

  4. Outi says:

    Hyvä mieli, sitä riittää kisojen jäljiltä edelleen. :)

Leave a Reply

See also: