Standing at the crossroads

Se on se tunne, kun on tehnyt kovasti töitä johonkin tavoitteeseen ja sitten se on tehty. Mitäs sitten? :)

Olen aina ollut sitä mieltä, että se on se matka, josta pitää nauttia, eikä vain päämäärä. Päämäärä on aina lyhyt hetki, jonka varaan voi rakentaa vain päivän tai siihen suuntaan. Vaan mistäs sitten ottaisi seuraavan päämäärän?

Kuulaa nostaessa viimeisen reilun kuukauden ajan sai ottaa askelia käytännössä joka päivä, jopa lepopäivinä. Se jotenkin sopii minulle. Se taas, että juuri nyt en tiedä mitä askelia ottaisin ja mihin suuntaan. No, tällainen tilanne ei voi pitkään jatkua, koska jo tämä päivä sai levottomaksi.

Ihana kipeytyminen lihaksissa alkoi tuntua päivän mittaan ja voin kertoa, että nyt paidan riisuminen pään yli on jo temppu. Huomenna saatan ilmaantua töihin harjaamattomissa hiuksissa, jos hullusti käy. :D

Mutta pian se on ohi. Mitä sitten ryhtyisin tekemään?

Tänään olen ottanut rennosti, jopa päiväunet oli paikallaan ja geokätkön huoltotoimetkin käytiin pojan kanssa pyöräillen tekemässä.

Söpö sammakko

On se niin söpö. Ei tuota kukaan voi inhota, eihän. ;)

Onhan minulla lähitulevaisuudessakin tavoiteltavaa, kun eterniitin SM-kisat on jo kahden viikon kuluttua. En vain juuri nyt osaa edes ajatella minigolfin pelaamista ja vaikka innostus löytyy taas, niin nyt on fyysisemmät tekemiset mielessä.

Tänä tulevana kesänä aion polkupyöräillä hyvillä mielin paljon enemmän kuin viime kesänä. Pitkiä kävelylenkkejä olen myös suunnitellut, mutta eihän niissä ole mitään tavoitetta, tavoiteltavaa. Ne ovat parasta ulkoilua. Ulkoiluun voi lisätä geokätköilynkin, koska pojan kanssa on päätetty taas aktivoitua siinä erityisesti pyöräillen.

Minigolfin huopa SM-kisat pidetään tulevana kesänä kotikunnassa ja betoni SM-kisat Vaasassa. Siinä on tietysti tavoteltavaa, mutta se muu puuttuu…

Tämä on soinut päässä tänään tiuhaan. Ehdoton suosikkini Eric Claptonilta.

Ehkä kisan jälkeen on vähän lupakin olla hukassa?

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: