Monikaan asia ei ala tai muutu vahingossa

Hesarin juttu “Sporttisempi elämä ei koskaan ala vahingossa” jäi pyörimään mieleeni paristakin syystä. Itse joudun tällä hetkellä tasapainoilemaan terveydellisten syiden takia ja voisi sanoa, että loppuvuosi on hyvin rajoitettua elämää liikunnan suhteen. En ole silti missään nimessä lopettanut, vaan veri vetäisi aivan valtavasti kuntosalille, lenkkipolulle ja vaikka mitä. Pää on täysin liikkeessä, vaikka kroppa pitääkin paikallaan.

“Kukaan ei koskaan päätä lopettaa liikunnan harrastamista. Se vain loppuu tai harvenee hävettävälle tasolle. Syy on aina sama: tauko.”

Jaa, no en osaa sanoa muuta kuin että minuakin hävettää, vaikka en ole millään löysistelytauolla. Kun elämäntapa on jo riittävän syvällä, niin tauko tulee vain käytännön pakosta ja ihminen on jo valmis jatkamaan! Niin se on, vaikkahan tietääkin joutuvansa aloittamaan syvältä.

Vuosikausienkin löysäilyn alkuna on pieni, viaton paussi. Viikon tai parin pätkä, jonka jälkeen piti tietenkin palata ruotuun. Syynä oli kesäloma, flunssa, matka, työkiire, lapset tai selkäkipu.

Kyllä, joskus tilanne olisi ollut tuo, mutta en tiedä voisiko se olla kannustuksena monelle, että kun pään sisäinen maailma on riittävästi liikuntasuuntautunut – niin ei sellaista taukoa enää tulekaan, etteikö siitä lähtisi taas liikkeelle.

Tauko EI aina ole kohtalokas. Mutta silloin se on, jos liikkuu vain pakottamalla. Eiköhän kaikessa ole kysymys ilosta, fiiliksestä, siitä, että on löytänyt oman tapansa liikkua ja nauttia siitä täysillä. Siksi ei kannata vain väkisin raahautua jonkin yhden liikuntalajin tunneille, vaan kokeilla ja löytää se oma juttu. :)

Jatkamisessa ei ole kyse vain päättäväisyydestä (vaikka sitäkin monella on ja tarvitaan) vaan parhaimmillaan nautinnosta.

Minun mielestäni rutiinit ei ole välttämättä pelastus. Ne voi toimia jollekin, mutta ei jokaiselle. Itselleni liiallinen rutiini romuttaa riemun, mutta silti kaipaan toistuvia kahvakuulatreenejä, jotka monen ulkopuolisen mielestä voi näyttää hyvinkin rutiinilta. Itselleni ne ei vaan tunnu siltä, koska jokaisessa treenissä on oma tavoitteensa.

Ei hitsi, aloin kaivata kuulan kahvaan niin kovasti… Paheneeko kaipaus siitä, jos vetää kettle guardit ranteisiin? Ei, ei sentään, jos haen vaaleanpunaisen kuulan hetkeksi kaverikseni. :) Vähän vain, mutta tarpeeseen.

No juu, siis ei mikään oikeasti ALA vahingossa, mutta kun joku asia on jo osa itseään, niin ei se lähde enää pois raapimallakaan – eikä sitä kyllä haluakaan pois. :)

This light is contagious, go, go tell your neighbours
Just reach out and pass it on ooh yeah
This light is contagious, go, go tell your neighbours
Just reach out and pass it on ooh yeah
This light is contagious, go, go tell your neighbours
Just reach out and pass it on ooh yeah
This light is contagious, go, go tell your neighbours
Just reach out and pass it on yeah

Woah, ohh we ain’t falling under
Woah, ohh we are full of wonder

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: