Matka prinsessan äidiksi

Nyt kun prinsessa on saapunut, voi vähän katsoa taaksepäin. Pitkään olin hyvin epävarma terveydellisistä syistä, että miten odotus etenee turvallisesti. Riskit 40+ äidillä on jo kovat ja varsinkin, kun aiemmat lapset ovat syntyneet etuajassa, verenpaine asetti omat haasteensa ja raskausajan diabeteskin oli jo koettu. Siihen sitten vielä päälle myllerrys omassa elämässä ja mikään ei ollut itsestäänselvää.

Hankalia hetkiä sitten tulikin eteen. Raskausajan diabetes oli pikkujuttu sen rinnalla, että prinsessa olisi syntynyt tähän maailmaan aivan liian varhain, jos en olisi rauhoittanut elämää jo hyvissä ajoin ja aivan totaalisesti loppuajaksi. Luulin liikoja ja yritin yli mahdollisuuksien vielä syyskuussa, mutta tosiasiat jyräsivät. Liikunnasta ja jopa rappusten kävelemisestä olin luopunut jo paljon aiemmin.

Minigolfistakin jouduin luopumaan paljon aiemmin kuin kuvittelin ja se kisakausi meni plörinäksi oikeastaan koko ajalta, vaikka betonin SM kultaa sainkin. Pelaaminenkaan ei vain ollut mahdollista esimerkiksi heinäkuun helteissä – vaikka pelasinkin aivan väkisin. Toisaalta alkuvaiheessa olin niin merisairas, että ihme, että pysyin kentällä esimerkiksi eterniitin SM -kisoissa.

No, kuukausien liikkumattomuus (askel kerrallaan kaikesta luopuen) osoittautui suurimmaksi haasteeksi, koska en osaa enää olla paikallaan. Nyt kun syntymästä on jo yli viikko, henkireikäni ovat päivittäiset kävelylenkit. Ehkä erityisesti niillä maltan jonkin aikaa ja minähän olen itselleni etukäteen uskotellut, että treenaaminen alkaa vuoden vaihteessa. :) Kahvakuulat pysyköön siis maassa toistaiseksi, paitsi aivan “hartiajumppaa” on kyllä tiedossa.

Päivä ja viikko kerrallaan prinsessa kasvoi, vaikka en muuten tiennyt odottavani prinsessaa. En halunnut tietää mitään liikaa ja oletin, että poika sieltä tulee. Yllätys olikin sitten sitä suurempi. :) Mutta maltti ja hiljainen elo kannatti. Alkoi olla jo viikot, jolloin masuasukki olisi suurin piirtein turvassa.

Viime viikon alussa totesin, että nyt on aika todella lähellä, päivän parin päässä. Niinpä keskiviikkona aamuyöstä menivät lapsivedet ja tuli lähtö sairaalaan. Vaan miten sitten kävikään. Supistukset, jotka olivat olleet läsnä kuukausia enemmän ja vähemmän – hiipuivat pois. Keskiviikon vietinkin kotona iltaan saakka, jolloin oli takaraja sairaalaan saapumiseen, mutta supistusten puuttuessa vietin vielä seuraavan yönkin kotona ja onneksi nukkuen.

Torstai oli sitten toimintaa täynnä ja totean vain sen, että synnytys täytyi käynnistää ja minä joka olin kuukausia jo välttänyt portaita, käytin aikaani melkoisesti kiiveten sairaalan portaissa neljä kerrosta ylös alas. Elämä on erikoista. :) Mutta sitten, kun illan suussa asiat lähtivät etenemään, niin menetin kyllä otteeni tapahtumiin aika täysin. Onneksi tuloksena on kuitenkin ihana prinsessa, joka sai lähes täydet pisteet. <3

Me vietimme päivän osastolla ja sitten pari päivää keskolassa sinivalohoidossa. Sunnuntaina illalla päästiin kotiin, mutta maanantaina aamulla palattiin sairaalaan ja sinivalohoito alkoi kiireesti uudestaan. Siitä alkoi rankat pari päivää ja 3.11. klo 19.10 minä romahdin, kun äitihormonit ja väsymys ottivat vallan. Kun koko ajan nukkuvan prinsessan 20 minuutin sylituokioista kolmen tunnin välein otettiin puolet pois, niin se oli liikaa. Ei tarvittu kuin kanttiinin kiinni meneminen “nenän edestä” ja minä tosiaan vain romahdin…

Väsymys on hurja juttu. Se ja syntymän jälkeinen aika tekee haavoittuvaksi ja järki ei olekaan se joka määrää. Mutta uni korjaa ja kaikesta selviää. Ongelmat oli todellisuudessa pieniä ja väliaikaisia. Lastenhoitaja totesi jälkeenpäin keskustellessa, että se kaikki oli heille arkipäivää ja niinhän se on. Hoito oli erinomaista ja prinsessa oli koko ajan turvassa.

Sinivaloisia unia

Torstaina sitten viikon ikäisenä prinsessa kirjattiin ulos osastolta, kun viimeinen kontrolli osoitti, että kaikki arvot laskivat ensimmäistä kertaa ilman sinivalohoitoakin. Viikko, ei loppujen lopuksi sen enempää, meni tasapainon saavuttamiseen.

Voi onni on itse prinsessa, mutta oman terveyden kannalta tässä on ollut hämmästyttävät ajat.

En saanut painoa odotusaikana kuin 5 kg lähtötilanteesta ja maanantaina sairaalasta paluuta seuraavana aamuna sitä oli enää 2,5 kg. Tänään aamulla astuin jälleen puntarille ja kehon muotokielestä huolimatta paino on jo alle lähtöpainon. Käsittämätöntä!

Tottakai olen menettänyt lihakseni tai ehkä en aivan kaikkia sentään, mutta silti paino on suurin yllätys. Ja haluan laittaa tähän oman kuvani tältä aamulta, koska maha on hiljalleen poistumassa, mutta siinä se silti on edelleen. :)

Kuva viikko synnytyksen jälkeen

On aivan turha lähteä vertaamaan itseään ja oman mahan katoamista toisiin äiteihin. Jokainen meistä on oman muotoisensa ja taatusti suurin osa vähän hätäilee mahan hukkaamisen kanssa (minä ainakin!), mutta kaikki aikanaan. Nyt keskitytään kotielämään ja ne kävelylenkit on pääasiallinen liikuntamuoto pienen kuntouttavan kotijumpan lisäksi.

Mutta miksi sitä painoa ei tullut 5 kg:a enempää? Jatkoin raskausaikana syömistä kuten ennenkin, vaikka jouduin jossain vaiheessa luopumaan melkein kokonaan maitotuotteista. Diabetes asetti tietysti omat rajoituksensa, mutta ei painoa tullut ennen sen löytymistäkään. En tehnyt omasta mielestäni mitään kummallista ja kun liikuntakin oli hyvin pientä, niin olen todella ällistynyt.

Ehkäpä onni oli se, että hinguin vain raikkaan makuisia hedelmiä ja hyvin harvakseltaan tai vain loppua kohti olisi makea maistunut liiankin hyvin. :)

Matka prinsessan äidiksi on nyt koettu ja kuljettu ja toinen matka alkanut. Viime yö tuli nukuttua jo kohtuullisesti ja elämisen rytmi alkaa löytyä. Koska prinsessa on kovin pieni, niin kellon kanssa elämistähän tämä on ja täytyykin lopettaa kirjoittaminen tähän, koska ruoka-aika lähestyy.

Did you like this? Share it:

8 Responses to “Matka prinsessan äidiksi”

  1. Laura says:

    Voi että mikä tarina ja kiitos, kun sen jaoit! Itsellä tuli tälläkin kertaa se 26 kiloa, joista noin 8 on näin 4 kk jälkeen vielä mukana:) yritän olla ottamatta stressiä ja välillä jopa onnistun. Äkkiä se aika lopulta kuluu ja kohta me ollaan täydessä treenivauhdissa! Väsymys on kyllä kummallinen ja välillä pelottavakin juttu. Jotenkin niin kolahti se kutrin kirjoitus, vaikka en siihenkään kuitenkaan usko, että jokaisessa väsyneessä äidissä muhii riski. Muista siis sinäkin vahva nainen ja äiti pyytää ja ottaa vastaan apua, kun sitä tarvitset, mielummin jo vähän ennen :) ihania aikoja teidän poppoolle!

  2. Zi says:

    Nauti matkasta – hyvä että että annat itsellesikin aikaa levähtää!

  3. Soile says:

    Kuulostaa, että oli rankka odotus ja rankka viikko, kun vauvaa ei saanutkaan pitää lähellä. En ihmettele yhtään, että romahdit! Mahtavaa että olet nyt päässyt kävelemään ja jossain vaiheessa sitten muutakin liikuntaa :)

  4. Outi says:

    Laura, ihan varmasti ollaan pian treenivauhdissa. :) Minä jo eilen kyselin eräältä kahvakuulan nostajalta, joka sai muutama vuosi sitten vauvan, että miten hän lähti liikkeelle ja muutenkin asiat on mietintämyssyssä.
    Se Kutrin kirjoitus oli herättävä, vaikka olikin hyvin yksipuolinen. Väsymys pitää kuitenkin ottaa vakavasti.
    Minulla on onneksi nyt sellainen tilanne, että apua on lähellä ja saatavilla ja aivan eri tavalla kuin olen ennen voinut kuvitellakaan. :)
    Zi ja Soile, kyllä, levosta on nyt pidettävä huolta ja ulkoilu auttaa jo kovasti jaksamaan. :)

  5. Kirsu says:

    Voih Outi, niiiiin paljon onnea Sinulle ja Prinsessalle!
    Pitkästä aikaa klikkailin näille tonteille ja mitä uutisia täällä olikaan…
    Onnea syksyyn ja kyllä se palatuminen tullaisella rautaisella mimmillä tapahtuu ajallaan ja melkein itsestään!

  6. Outi says:

    No ei nyt itsestään, mutta hinku on kova. :)

  7. Merja says:

    Voi että, onnea ihan hirmuisen paljon <3

  8. Outi says:

    Kiitos Merja. :)

Leave a Reply

See also: