Parasta kahvakuulaurheilun SM kisameininkiä Kokkolassa

Käsittämättömän hyvä fiilis! Minä en tiedä miten sitä voi kuvailla, mutta katsotaan onnistunko. Takana on siis Kokkolan biathlon SM-kisat ja kaksi henkilökohtaista (vaatimatonta) ennätystä: OAJ 130 ja tempaus 90, molemmat siis 16 kg:n kuulalla. :)

Kisa oli jotain todellista, jotain mihin valmistautuminen vaati tammikuun 1. päivästä tähän maaliskuun 21. päivään saakka järjestelmällistä ja kovaakin työtä, päättäväisyyttä, tahtoa ja paljon muuta. Itse kisa oli konkreettinen seuraus kaikesta siitä.

Tiedättekö kuinka ihminen voi puhua mitä vaan tekemisistään, blogeissa kirjoitetaan ja näytetään vain se mitä halutaan ja kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää. Minäkin kerron vain mitä haluan, mutta haluan sanoa ääneen asioita, jotka eivät ole automaattisen helppoja. Toteutan ne osittain juuri siksi, että olen sanonut ne ääneen. ;)

Jos en olisi sanonut ääneen osallistuvani Kokkolan kisoihin ja alkanut treenaamaan niihin, niin missä olisin nyt. En tiedä. Varmasti olisin joko paksumpi tai hoikempi, heikompi, hartiakipuisempi, tehnyt tai jättänyt tekemättä asioita. Minusta päätös osallistumisesta antoi selvästi enemmän kuin otti.

Pelkäsin etukäteen, että nolaan itseni. Pelkäsin sitä loppuvaiheessa enemmän kuin kertaakaan aiemmin ennen kahvakuulakisoja. Mennä nyt sanomaan, että vajaan kolmen kuukauden kisatreeneillä nousee nollasta viime vuotisten tulosten yli. Idiootti!

Kyllä minä vuoden lopussa järjellä ajattelin, että pystyisin siihen, mutta vain parhaassa tilanteessa, jossa pysyisin terveenä ja pystyisin treenaamaan ajattelemallani tahdilla. Takaiskuja tuli esimerkiksi lääkärin määräämän viikon tauon verran ja kerran selkä kramppasi pahasti ja pakotti höllentämään. Itse asiassa nuo kaksi tulivat aivan peräkkäin. Varsinkin ne söivät itseluottamusta, uskoa ja hyvää draivia.

Vaikka olin jossain vaiheessa edellä edellisvuoden treenisaavutuksia, niin loppuajasta olin niitä jäljessä. Tavoite oli saavuttaa vähintään samat tulokset vähemmällä lihasvoimalla ja huonommalla kunnolla kuin edellisvuonna.

Tänään todistin itselleni, että se oli mahdollista. :)

Aamulla oli siis suunta Kokkolaan. Prinsessakin oli mukana kannustusjoukoissa koska imetän vielä ja kisapaikalla syötiinkin kolmeen kertaan: ennen kisaa, työntö ja tempaus erien välissä sekä ennen kotiin lähtemistä. Päivä vaati rennonkovaa asennetta ja hyväntuulisuutta. ;)

Me tytöt

Itse kisakuulat oli aika järkytys. Ne oli jostain syystä hiottu aivan sileiksi. Kuulin selityksen, että jos kuulat hiotaan liian hienolla hiekkapaperilla, niin näin käy. Aiemmin samat kuulat oli kuulemma olleet erinomaisessa kunnossa.

Työnnössä mankkauksen “mahdottomuus” ei haitannut ja minulla oli todella sileäkahvainen kuula.

Yllättävän vähän jalat tutisi työntöerän alussa kisalavalle kävellessä. Lähdin nostamisessa rauhallisesti liikkeellä ja tavoite oli nostaa oikealla kädellä 65-75 toistoa ja saman verran vasemmalla. Oikean hartian puolella jumitti ikävästi ja vei parhaan puhdin työnnöistä, joten oikealla kädellä meni 65 toistoa. Se pisti vähän yrittämään vasemmalla, koska tavoitehan oli ylittää edellisvuotinen 128. Tasan 10 minuuttinen antoi vasemmalla kädelläkin 65 toistoa eli 130. Tarkkaa työtä ja vaikka vähän meinasin pettyä tulokseen, niin ei sentään. Ääneen sanottu tavoitehan ylittyi. :)

Kisakuulat

Tempauserään sain erikoisen kuulan. Kahvan alapuolisessa osassa oli hyvin rosoinen valurosoisuus. :( Siis muuten ylisileä kahva, mutta sellainen röpö siellä alla. Ei jestas… Mutta ei kun mankkua sen minkä pystyi ja tempaamaan.

Tutisutti jo etukäteen, mutta halusin silti yrittää 100 tempausta. Edelliskerran 82 toistoa oli hyvä tähtäin ja niinpä pääsin 90 toistoon. Toisenlaisella kuulalla olisi tullut enemmän, mutta en ole pettynyt, enkä selittele. 90 oli nyt päivän kunto/tekniikkakyky ja seuraavalla kerralla 100 on kevyttä kauraa. ;)

Jäipä hieno tunne siitä, että tempaustekniikka on loksahtamaisillaan kohdalleen.

Alla on kuva Värrin Sarin erästä eli 20 kg:n tempauksesta. Onnittelut SE:stä! Tuossa näkyy siis nostolavat, jokaisen edessä kaksi tuomaria ja päätuomari kiertelemässä eri tuomarien apuna. Taustalla näkyi tilanne yleisölle ja nostajat näkivät toistomäärän ja ajan näytöiltä.

Sarin erä

Se järjettömän hyvä fiilis, se vain on. Tekee mieli jatkaa nostamista, vaikka lihakset tosiaan tuntee tänä iltana. Okei, olen aika kipeä sieltä täältä, mutta eri tavalla kuin aiempien kisojen jälkeen. Jokainen kipukin on omalla tavallaan palkinto ja varsinkin se, että ymmärtää, että tekniikassa riittää tekemistä. :)

Jotenkin minusta tuntuu, että viilaan tätä blogijuttua hieman huomenna, kun olen enemmän tajuissani. :) Tai sitten annan olla ja jatkan leukapieliä jomotuttavaa hymyilyä vielä pari päivää tai vaikka viikon. :)

Enkä sano vielä mitään siitä mitä tavoitteita jatkossa keksin. Niitä täytyy ensin miettiä. :)

Kyllä kuulakisoissa on sitä jotain. Suuret kiitokset Kokkolan porukalle upeista kisoista!

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: