Mitä univajeesta seuraa?

Tai mitä liian vähästä unesta on seurannut minulle, sitä tässä mietiskelen, kun aika tarkalleen kuukauden pätkä erittäin huonoja yöunia takana. Käytännössä vapusta kesäkuun 1. päivään saakka sitä jatkui ja nyt on takana jo kolme yötä, joista löytyy pidempiä pätkiä unta.

Unenpuute vie kyvyn olla luova. Tarkoitan sillä esimerkiksi kirjoittamista ja kaikenlaista kekseliäisyyttä. Univaje estää kunnollisen treenaamisen, koska silloin tuntee itsensä voimattomaksi. Minä en ole pystynyt treenaamaan esimerkiksi illalla sellaiseen aikaan, mikä paremmin nukutulla kaudella onnistuisi varmasti. Toisin sanoen liikkuminen pitäisi tehdä juuri siihen aikaan päivästä, kun se omien voimavarojen puolesta onnistuisi, mutta silloin ei välttämättä ole mahdollisuutta.

Kun unta saa liian vähän, niin syö helposti huonommin eli liikaa ja vääränlaista ruokaa ja sortuu helposti sokeriin. Sekään ei taas kannusta yhtään liikkumaan, koska fiksusti syötynä treenaaminen on “kevyempää”.

Jos sattuu sairastumaan ja samaan aikaan unta on huonosti tarjolla, niin taatusti on vaikeampi toipua. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja unen puute varsinkin.

Monenlaisia uutisia univajeen vaarallisuudesta on tullut tässä kuukauden aikanakin luettua. Kyllä, olen sitä mieltä, että unen eteen kannattaa tehdä töitä. Vauvan kanssa unta saa tietysti sen verran kuin saa. :) Tilanteet korjaantuu hiljalleen. Onneksi itselläni ei ole ollut kyse mistään totaalisesta katkeamisesta vaan yksinkertaisesti siitä, että unta on tullut koko ajan hieman liian vähän. Tai ehkä se määrä on suhteellista, mutta en ole ollut huolissani. Olen uskonut, että tilanteet paranee ja niinhän tässä on viimein tapahtunut. :)

Kyllä tämä on ollut haastavin kausi vauvan kanssa, joka on nyt seitsemän kuukauden ikäinen. Onneksi tämä ei tapahtunut alkuvuodesta, koska silloin olisi kahvakuulakisat taatusti jääneet väliin.

Onni on kesä. Kyllä tuolla sielu lepää, kun vaan saa itsensä liikkeelle!

Kesä maisema

Did you like this? Share it:

2 Responses to “Mitä univajeesta seuraa?”

  1. Pia says:

    Unta osaa arvostaa vasta sitten, kun siitä on vajetta. Allekirjoitan ihan täysin sen, että unen eteen kannattaa tehdä töitä! Itse elin univajeaikaa noin 5 vuotta, ja se oli ihan järkyttävän kamalaa. Semmoista sumussa suorittamista päivästä toiseen. Onneksi vihdoin lapset kasvoivat ja oppivat nukkumaan!

  2. Outi says:

    Välillä parempia ja välillä huonompia öitä. Vieläkään ei homma ole ihan oikeilla urilla, mutta parempaan päin. :)

    Olen miettinyt sitä, että miten paljon pahemmin olin poikki ja väsymyksen vallassa edellisen lapsen kohdalla. Puhe sammalsi, muisti pätki,… Itse asiassa nyt olen päässyt paljon vähemmällä!

Leave a Reply

See also: