Inspiraatiota omalta pojalta ja ulkoliikuntapaikkoja etsimässä

Viime viikolla poika näytti kertaheitolla mallia miten on voimat kasvaneet, kun eteni alla olevan kuvan telineessä vakuuttavasti päästä päähän. Olen ihaillut jo melkein vuoden verran, miten uuden harrastuksen eli jousiammunnan alettua poika innostui roikkumaan ja kiipeämään siitä eri tavoin ylöspäin. Voimat on karttuneet aivan silmissä. Harmittavasti vaan poikaa on joutunut kieltämään muille perheenjäsenille liian vaarallisiksi riehaantuneissa tempuissa, joita tyypillisesti tehdään sisällä portaissa roikkumalla ja kiipeämällä. En haluaisi kieltää sellaista, joka selvästi kehittää voimia ja taitoja.

Onneksi pihalla on puita, mutta harmittavan vähän on kuvan kaltaisia paikkoja osunut silmiin ja tuo aivan parhaaksi osoittautunut kuvan paikka on aika kaukana sijaitsevan pururadan varressa. Vaskiluodon pururata on kyllä muutenkin suosikkini ja aivan paras lenkkipaikka.

Pururadan voimailupaikka

Mistä tällaisia paikkoja löytyy? Kymmenen kilometrin päässä se on aivan liian kaukana ja tuo on osunut kohdalle ihan vahingossa. Harvoin osaan olla tarttumatta itsekin kuvan vasemmassa laidassa olevaan tankoon. Se on muuten fiksusti laitettu nostokehikon väliin niin, että ei lähde kenenkään matkaan.

Mutta juuri tällaista tekemistä pitäisi löytyä monista paikoista, lähempää ja helposti. Miten näitä saataisiin lisää?

Oma poika aloittaa huomenna kuudennen luokan ja sen ikäiset ei enää leikkikentän telineisiin mene. Sehän nyt on ihan noloa, jos roikkuu leikkikentän kiipeilytelineessä, joka on tehty pikkulapsille. Aikuismaisemmat kiipeily- ja voimailupaikat uppoisivat osaan tämänikäisistä varmasti.

Lahdessa käydessä näin Launeen perhepuistossa hienon kiipeily tai parkour kiipeilyalueen. Täällä on juttu siitä. Itse asiassa netissä jossain puhutaan ihan Launeen parkour puistosta. Siinähän on aivan loistava idea! Miten tällaisia saisi lisää?

Ajattelin ensin vain kirjoittaa miten paljon motivoi ja inspiroi nähdä pojan kehittyvän jonkin pienen oivalluksen kautta. Se on niin totta. On mahtava nähdä, miten pieni onnistuminen ja jokapäiväinen eteneminen vie eteenpäin. Nuorilla se eteneminen on tottakai nopeaa verrattuna tällaiseen +40 ikään verrattuna, mutta tuo sama ilo ja innostus on niin tarttuvaa. Kun kohdalle vaan sattuu se itseä inspiroiva juttu, niin kyllä siinä kehittyy vieläkin.

Vaan nyt aion lisäksi tutkia, että miten tehdään kaupungille aloite uudenlaisesta liikuntapaikasta. Rahaahan ei mihinkään ole, mutta kyllähän tuollainen parkour tyyppinen avoin liikuntapaikka keräisi taatusti kävijöitä.

edit: Metsäkallion parkour on jo olemassa! Olipa hyvä, että aloin googlaamaan ja tutkimaan. Tänään on viimeinen kesälomapäivä ennen koulun alkua, joten sinne tutkimusretkelle siis. :)

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: