Lihava, laiha, sopivasti lihava,… Koska minä olen sopiva? Koska ihminen on sopivan terve?

Oma napa on lähin ja kun luin Lihastohtorin sopivalla ärsykkeellä linkittämän Timo Kettusen bloggauksen “Sopivasti lihava” ylipainon ehkä jopa ihannointiin kääntyvästä suhtautumisesta, joka taas sai lähtökohtansa lihavaksi lakinaiseksi itseään nimittävän henkilön mielipidekirjoituksesta, niin jouduin vaan huokaamaan ja toteamaan, että nyt täytyy näpytellä erittäin helposti pyöreyteen taipuvaisen, kolmen lapsen äidin ja uranaisen ajatuksia. Tuota kaikkeahan minä olen, vaikka täällä blogissa aina yritän vedellä leukoja tai nostan rautaa tai liikun miten milloinkin.

Lihava lakinainen kertoi olevansa lihava ja täysin terve. Onnittelut terveydestä! Terveys ei ole itsestäänselvyys. …pitkä hiljaisuus omissa ajatuksissa… Ehkä täytyy tapahtua jotain, olla jokin ongelma, että ensin myöntää itselleen ylipainon vaikutukset ja varsinkin pystyy tekemään sille jotain. Ylipainosta on nimittäin tuhottoman vaikea päästä eroon, joskus aivan käsittämättömän vaikeata. No jollekin se käy helposti, mutta monille tie on kivinen, eikä todellakaan houkutteleva ja kenties jopa ikuinen oravanpyörä.

Kyllä minäkin olen halunnut olla hoikka, mutta laihtuminen ulkonäöllisistä syistä ei vaan ollut riittävä syy ja motivaattori laihduttaa, oppia pois joistakin pahoista tavoista ja löytää keino laihtua varsinkaan pitkällä tähtäimellä. Olen parantanut tapojani viimeisen yhdeksän vuoden aikana monellakin lailla, mutta koskaan ne askeleet eivät vieneet hoikkuuteen. Kunto on kyllä parantunut vaiheittain koko ajan! Lopulta vain se ei riittänyt pitämään terveydestä huolta. Jossain vaiheessa liikunta pelkästään ei enää pitänyt verenpaineita alhaalla ja vaarallisen lähellä olivat muutkin kuten metsänpeikot, kuten diabetes. Jokaisella meillä on oma riskimäärä olemassa ja henkilökohtaisesti se on ollut varsin suuri, mutta jokaisella ylipainoisella henkilöllä riskit kohoavat vähintään jonkin verran ja varsinkin ajan kuluessa.

Katson paljon ympärilleni ja yritän ymmärtää omaa kehonkuvaani vertaamalla vastaantulijoihin. On vaikea ymmärtää kuka vastaantulijoista vastaisi omaa painoa ja kokoa. Oletko koittanut arvuutella kuka olisi kuin sinä? Jos löytäisit sen vastaavan ihmisen, niin mitä ajattelisit? Näkisitkö terveen tavallisen ihmisen vai ylipainoisen vai miltä hän näyttäisi?

Olen pyytänyt miestänikin kertomaan, jos han näkee jonkun, joka on kuin minä. Itse en osaa löytää häntä väkijoukosta, enkä varsinkaan osannut löytää kymmenen kiloa sitten. Omakuva ei ehkä ole aivan niin pyöreä kuin joskus pitäisi ymmärtää sen olevan. Minusta ei muuten taatusti ole täällä blogissa näkynyt pahimpia kuvia, ei todellakaan. Kuka sitä nyt vapaaehtoisesti näyttäisi turpoamisensa? Bloggaaja valikoi ja päättää mitä näyttää ja mistä kuvakulmasta.

Oma painonpudotukseni on tällä hetkellä aika tasan sen 17,6%, mutta verenpaineeseen positiivisesti vaikuttaa ja vaikutti jo 6% lasku. Se 6% vaikutti paljon muhunkin.

Miksi tunnun onnistuvan painon pudotuksessa nyt? Miksi en ole onnistunut aiemmin? Toki olen kolmen lapsen äiti, jonka vanhin lapsi on jo täysi-ikäinen ja nuorin 3-vuotias syntyi, kun olin jo yli 40-vuotias. Monenlaiset vaiheet ja vaikeudet ovat kasanneet painoa ja mitä enemmän ikää kertyi sitä mahdottomammalta laihduttaminen tuntui. Liikkuminen oli kyllä helppoa!

Tarvittiin pieni terveyskriisi ja se paisunein hetki, että olin viimein aivan valmis pääsemään irti painostani. Tarvittiin myös pieni hellitys liikunnasta. Kyllä, jonkin aikaa liikuin paljon vähemmän kuin tavallisesti. Mietin varsin paljon elämääni, milloin painoa kertyi ja toki tiesin, että huolet ja murheet siinä olivat suurimmassa osassa. Huolia ja murheita oli pureskeltava pienemmiksi, löydettävä tapoja päästää niistä edes vähän irti.

Jätin hiilihydraatit, ei siis mitään lisättyä sokeria ja varsin vähän muutenkin, lisäsin hyviä rasvoja ja … no, olin systemaattinen. Aamupala oli entuudestaan jo kunnossa ja nyt vain muutin lopun päivää. Helppoa? No täysin yllättäen se nyt oli. En ymmärrä miksi tällä kertaa kaikki vain tapahtui oikein. Muutamaan kuukauteen ei paino ole juuri enää laskenut, mutta kyllä vaatteet on venyneet, joten ehkä jotain edelleen tapahtuu.

Mutta olenko jo oikean kokoinen? Olenko nyt sopivan terve? Missä olisi se oikea paino? Minä en tiedä. Olen pihalla kuin lumiukko siitä mikä olisi sopiva tavoite, mutta jatkan tällä polulla ainakin hieman eteenpäin. Tiedätkö sinä mikä olisi sinulle paras paino tai milloin olisi terveyden kannalta parhaassa tilassa?

Pääni sisällä ajattelen, kuten olen alunperin ääneenkin sanonut, että en aio laihtua ihannepainoon. Minulla saa ja pitää olla lihaksia. Tahdon voimaa ja olen rehellisesti koukussa siihen. :) Ei ihan paha koukutus? Ja alan olla sitä mieltä, että saa ne lihakset näkyäkin hiukan. :D

Palatakseni lähtökohtaan tälle bloggaukselle, jos en pyrkisi terveelliseen alempaan painoon, niin tekisin väärin itseäni, perhettäni ja lopulta koko yhteiskuntaa kohtaan. Itseäni en halua romuttaa ja romahduttaa, perheelleni haluan olla se äiti ja puoliso, joka voin olla ja en halua olla euroina siellä vuosittaisissa miljardeissa, mitä ihmisten huonokuntoisuus yhteiskunnalle aiheuttaa. Kyllä, käytän terveydenhoitopalveluja jonkin verran nyt, mutta uskon, että kokonaisuudessa kulut ovat pienemmät pyrkiessäni aktiivisesti hyvään terveyteen kuin jos olisin jo ihan romu.

Pippa Laukka muuten kirjoitti jossain kolumnissa suurin piirtein niin, että jos ihmiset puolittaisivat huonot tapansa, niin monet vosivat paljon paremmin. Uskon puolittaneeni omat huonot tapani pitkällä aikavälillä tai ainakin yritän uskotella niin. Se tuntuu hyvältä ajatukselta. :)

Bodypositive, kehopositiivisuus on minusta sekä hyvä, että huono asia. Kyllä, joka kokoisen ihmisen pitäisi uskaltaa elää ja näkyä. Nainen (sanon näin kun nyt itse nainen olen) on aina kauniimpi kuin miten hän itse itsensä näkee. Minä en ole aina uskaltanut, erityisesti ennen kuin aloitin liikkuvamman elämän ja kyllä se on vaikuttanut ihan vaikkapa vuoden vaihteenkin tienoilla. Mutta, se iso mutta on silti se, että jos mahdollisuuksia on, niin kannattaa toimia oman terveyden eduksi. Ensimmäiset juoksuaskeleet, ensimmäinen astuminen salin ovesta sisään treenaamaan, ensimmäinen kaikkea ja vaikka kolmaskymmenes yritys – arvostan niistä jokaista ja tiedän, ettei mikään tule automaattisesti ja helposti.

Rakkautta jokaiselle päätökselle, epäonnistumiselle ja onnistumiselle. <3 Tämä on elämää.

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: