Venytellen viikonlopun viettoon

Aivan kuin koko viikonloppu olisi lopulta alkanut vasta äskeisestä puolen tunnin venyttelystä. Aamupäivän ja puolen päivän jälkeenkin siivosin ja huhkin kotona ja kahdelta menin zumbaan. Kyllä nyt voi sanoa, että eilinen superzumba tuntui jaloissa, vaikka ei tämänpäiväinenkään mitenkään huonosti mennyt. Sen eilisen vaan todella tunsi.

Zumba tunnin jälkeen osui kohdalle yllätys. En ollut ajatellutkaan, mutta heti zumban jälkeen seuraavana on puolen tunnin venyttelytunti. Siellä oli tilaa, joten ystävän kanssa jäimme venyttelemään ja voi että se teki hyvää. Olin ajatellutkin, että tänään täytyy ehdottomasti venytellä ja nyt se tuli hoideltua ohjatusti.

Kiitos Anne kivasta venyttelytuokiosta!

Kylläpä muuten huomasi, että oli tietyt paikat kireänä! Taidan illalla vielä television äärellä venytellä lisää.

Mutta hei, nyt voi heittää oikeasti vapaalle, kun perheen miesväki kävi kaupassa, huusholli on suurin piirtein siivottuna ja olotila oikein mukava. Tunnin zumba + 30 min venyttely veivät sykemittarin mukaan 1013 kcal ja keskisykkeeksi tuli 131, mikä tietysti oli paljon enemmän zumbassa ja paljon vähemmän venyttelyssä.

Sitten en malta yhtä juttua olla kirjoittamatta tänne ja kun näin kirjoitan, niin jokainen voi arvata, että siihen on joku syykin olemassa, mutta en sitä syytä sen kummemmin rupea selittelemään. Minä tosiaan olen menossa zumba ohjaajakoulutukseen 22.5. Se on aito lisensoitu koulutus, vaikka sitä ei pidäkään “itse” :P Donna Giffen. Olen oikein odottanut koulutusta, jonka pitäisi joku muu!

Minä en missään nimessä missään tapauksessa kannata mitään lisensoimattomia zumba ohjaajia ym. Tosin, pelkkä lisenssi ei takaa yhtään sitä, että mikä zumba tunnin taso on ja sehän on monessa eri blogissakin todettu. Eri paikoissa on hyvin eri tasoisia ja tapaisia ohjaajia – kukin omasta taustastaan ja lähtökohdistaan riippuen. Ne lisensoimattomat zumba ohjaajat on sitten vielä oma kurja lukunsa.

Ja sanotaan nyt sitten ääneen vielä sekin aivan toisesta asiasta, että etsin Personal Traineria tms. Vaasa – Seinäjoki seudulta apuun omassa projektissani. Isonkyrön traineri on äitiyslomalla, eikä nyt ehdi projektiin sitoutumaan ja joku vaihtoehtoinen systeemi on etsinnässä.

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: