666 on nyt onnenluku :)

Jippii, puntari antoi tulokseksi aiemman viholliseni ja nyt rakkaani eli lukeman 66,6 kg. Pedon luku tai ei, silti se hymyilee minulle. Sanon ehkä toisin sitten, kun olen taas pari kuukautta tuijottanut samoja lukuja. ;)

Pieni, vain joidenkin satojen grammojen pudotus on vaatimaton monille, jotka pudottelevat yli kilonkin viikossa, mutta minulle tuo lukema on nyt todella suuri juttu!

Kävin eilen kuntosalilla ja zumbassa peräkkäin. Siitä tuli yhteensä 1h 40 min ja yhtä pitkän ajan kävelin toissapäivänä ja sitä edellisinä parina päivänä zumbasin sen 2h molempina. Nuo kirjoitin viime postaukseen jo, että tuli vähän kertauksena, mutta en voi olla ällistelemättä viimeaikojen liikuntamäärää. Ei minulla siihen kaikkeen olisi aikaa ollut, jos järjellä ajattelee, mutta toisaalta nyt on sellainen energinen olotila päällä, että on noista hyötyäkin ollut. Ja tämän jälkeen on vaan maltettava pitää lepopäiviä liikunnasta.

En muuten ole mistään kipeä. Ei tunnu jaloissa, ei missään. Tai ehkä tunnen vatsalihakseni, jos oikein yritän. Vatsalihaslaitetteella tuli eilen tehtyä 3*25 sarja, tosin vain 15 kg vastuksella, että jaksoi pitkään.

Niin ja siis olen syönyt menneen viikonkin noin 1700 kcal päivässä ja liikuntalepopäivinä noin 1500 eli ei mitään nälkäkuuria tosiaankaan. :) Niin tai maanantaina zumba master classista palautuminen vaati vähän yli 1800 kcal.

Did you like this? Share it:

8 Responses to “666 on nyt onnenluku :)”

  1. Piritta says:

    Onnea!!! Minulla alkoi myös aamu tänään hymyillen. Puntari näytti tasan 66 kg!!! Hieman hirvittää mitä keksin zumban tilalle. Kotizumba? Korviketunnit? Kuntosalijäsenyyskin hieman himottaisi, mutta aika kallista on vielä mun budjetilla. Vielä kun työpaikkakin vaihtuu, enkä vielä tiedä millaisiksi työvuorot muodostuu. Mutta tsempi on taas kova! Mä haluan nähdä luvun 65 :D

  2. Outi says:

    Voi, kun viitosen mainitsit. Minä näin sen jo kerran joulukuussa… Mutta vielä sinne pinnistetään. :)

    Korviketunnit ja kaikenlaista jännää kivaa, ei kai siinä muu auta. Minä oikein odotan jo ensi maanantaita, kun pääsen pitkästä aikaa Coreen. Se on tosi hauskaa, mutta zumba on tietysti tähän asti ajanut aina sen ohi.

  3. Zi says:

    Onnittelut! Mä tulen paljon jäljessä, mutta alaspäin on kuitenkin suunta. Olen kokeillut pari kertaa salilla nyt sun ideaa aloittaa kidutuslaitteella; toimii!

  4. Outi says:

    Tiedätkö, minä en viimeksi päässyt siihen kidutuslaitteeseen heti aluksi ja kun menin siihen ihan loppuvaiheessa, niin sehän oli ihan totaalista kidutusta, enkä jaksanut niin paljon kuin edellisellä kerralla. Ehdottomasti kannattaa -minun ainakin- aloittaa siitä. :D

  5. Piritta says:

    Tänään on se päivä, paitsi plus 700g. Wii Fitin Personal Trainer kertoi minulle painoni olevan 65,7 kg!!! JEpujepu jeeeeee!! Outi mä uskon, että sä tuut ihan pian perässä!!

  6. Outi says:

    Tullaan tullaan, kunhan ehditään. :) Tosin nyt vapunaikaan on tullut syötyä vähintäänkin riittävästi…

Leave a Reply

See also: