Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon

Lupaan, että ensi kesänä painan vähemmän kuin nyt. Lupaan sen itselleni hymyillen ja vaikka käsi sydämellä. Lupaa sen hyvillä mielin siksikin, että en tunne, että olisi pelkoa toisesta suunnasta, vaikka paino ei olekaan paljon viime kuukausina pudonnut. Ja lupaan sen itselleni siksi, että aion voida ensi kesänä edelleen paremmin ja näyttää peilistäkin katsottuna paremmalta.

Tänä aamuna kiskoin jalkaani hieman farkkumaiset shortsit, jotka olen ostanut 2001. Ajatella. Mahdun niihin nyt joten kuten, mutta ensi kesänä ne saavat pyöriä jalassa. Siinä on lupaukseni.

Vuonna 2001 oli ensimmäisen lapseni syntymästä jo muutama vuosi ja olin laihduttanut ne kilot aika hyvin pois. Painoin paljon vähemmän kuin nyt, suurin piirtein sen verran kuin painotavoitteeni on, mutta en ole ollut kovin hirmuisen paljon laihempi kuin nyt. En ainakaan jos farkkushortseista mitään voi päätellä. Ne ovat aika napakat kankaalta ja malliltaan, joten eivät ole paljon antaneet periksi vuosien aikana. Siksi ne onkin tullut säilytettyä, koska ajattelin, että miten ihana olisi joskus vielä mahtua noihin… Mutta silloin 2001 en muuten harrastanut liikuntaa yhtään koirien lenkitystä enempää. Tosin sen suhteen silloin oli mahdollisuus kulkea mäkisissä maastoissa Siilinjärven Vuorelasta lähtien. Siellä oli mahtavat polut käytettävissä!

En ota kuvaa shortseista, koska – no ne ovat Vaaleanpunaiset. :D Mutta hauskat silti. Sopivat hyvin rakennuspäivän vaatteeksi!

Tekisi mieleni tehdä enemmänkin lupauksia, mutta tuo on se millä on merkitystä. Ei siis muita lupauksia, mutta haaveitahan löytyy. Olen esimerkiksi alkanut ajattelemaan, että olisi mahtavaa jaksaa juosta 10 km. :)

Did you like this? Share it:

3 Responses to “Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon”

  1. Evalyh says:

    Itsellä on samantapainen lupaus :) Tai no painolla ei omalla kohdalla ole väliä, koska olen normaalipainoinen jo valmiiksi, mutta tarkoitus olisi olla kiinteämpi kroppainen ja ajatusmaailmaltaankin sellainen, ettei antaisi vaa’an hallita liikaa elämäänsä ja osaisi nauttia elämästä olisi millainen kroppapäivä sitten hyvänsä.

  2. Mari says:

    Heh, meillä on samat haaveet :D . Ensi kesänä (viimeistään, tavoite on kyllä joulussa mutta takaraja on ensi kesä) aion olla tavoitepainossani, ja haluaisin kovasti osallistua Mikkelin Maratonille ja juosta siellä Kaihun Vartin eli sen neljännesmaratonin. Tsempataanko toisiamme niin onnistutaan kumpikin ;) ?

  3. Outi says:

    Evalyh, muistankin nyt, että juuri sinun blogissasi näin “kroppani huonoimmillaan” lupauksen. :)

    Mari, tsempataan ehdottomasti! Tarkistin juuri kartasta, että juoksin viimeksi noin 3 km. 5 km juoksu olisi ehdottomasti mahdollinen jo tänä syksynä ja ehkä tulee hölkättyäkin, joten ensi kesänä pitäisi kyllä onnistua 10 km.

    Isolta osin kaikki Suomen juoksutapahtumat taitaa löytyä muuten täältä: http://www.juoksija-lehti.fi/Default.aspx?tabid=3007

Leave a Reply

See also: