Pizza buffetin vastalenkki

Onpahan ollut epätavallinen päivä. Minä en edes tiedä koska viimeksi olisin syönyt pizza buffetin tapaisessa paikassa edellisen kerran – ennen tätä päivää. Olimme miehen työpaikan järjestämällä huvipuistopäivällä ja repsahti aika epäterveelliseksi nuo elämäntavat. Aivan fantastista siellä kyllä oli ja yllätin itseni kulkemalla pienemmän pojan kanssa kaikissa mahdollisissa laitteissa mihin hän halusi. Minun pääni ei ole ikinä kestänyt kieputusta, joten tämä kerta oli varsinainen ennätys lasten vuoristoradasta aloittaen. :)

Voikohan muuten liikunnan harrastaminen parantaa huvipuistokestävyyttä? Mistä sitä tietää.

Mutta voi mikä ihana tuuli oli koko päivän ja juuri se houkutteli väkisin lenkille vielä pitkän päivän jälkeen. Sykkeet oli kyllä törkeät, mutta juoksin eli hölkkäsin hitaasti 5 km 42 minuutissa. Keskisyke oli hurjat 159 ja ylin 178, mutta en kyllä tiedä mistä tuo ylin on voinut tulla, kun en tosiaan nähnyt mitään tuollaista. Tosin kompuroitiin koiran kanssa aika alussa, joten siitä se ehkä johtui. Olen huomannut, että kaikki epätavalliset tilanteet näkyy hetkellisenä sykepiikkinä ja sellaiset kyllä nostaa keskisykettäkin.

No, ihmehän se olisi, jos epätavallinen päivä, pizzat ja toffee ja salmiakit sun muu eivät olisi mitenkään näkyneet. Mutta olipa hauska juosta! Ei sitten edes satanut, vaikka lähtiessä arvelin kastuvani kunnolla, kun katsoin tummaa taivaanrantaa.

Kierrän mielessäni kuin kissa kuumaa puuroa erästä tiettyä aihetta. Huomenna on kirjoittelen zumba asiaa. ;)

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: