Hot hot hot

Alive, barely, mutta silti edelleen hengissä ja nyt kotona. Asteluku on tällä hetkellä sellaiset 38,6 ja juuri nyt ei vaan voi olla kuin alushousut jalassa. ;) Noh, noh, eipäs nyt repsahdetä kuumepäissään ihan mitä vaan kirjoittamaan. Ja reilu tunti sitten kuittasin saman lukeman ja olin niin tillin tallin villavaatteissa, että en melkein tiennyt tästä maailmasta mitään, enkä pystynyt edes tablettia puolittamaan omin voimin.

Onneksi ei näyttäisikään olevan keuhkokuume, vielä, kuten jo kovasti epäily kävi. Siinä hilkulla kuitenkin ollaan ja lääkkeitä syödään kaksin käsin. Jos on tarkkana, niin kuume ei kovin montaa kertaa päivässä karkaa 39 tienoille. Välillä tietysti kyllä, mutta eihän se enää NIIN pahasti tunnu, kun tätä on takana jo kolmisen päivää. Ensi maanantaihin asti ainakin pitää ottaa todella rauhallisesti ja Jalasjärven ympärijuoksu voidaan unohtaa tällä sekunnilla. Kyllä minä siitä voin luopua, koska aina löytyy joku muu juttu tähtäimeen. Muistaakseni jopa Nurmossa on lähestymässä sitten vähän ajan päästä joku toinen tapahtuma.

Nyt siis otetaan rennosti, luetaan lehtiä ja kirjoja silloin, kun silmät ei sula kuumuuteen, syön mitä mitenkään saan suuhuni tungettua (se ei ole paljon, eikä terveellistä), juon sitäkin enemmän ja touhaan tosi pienellä alalla lähinnä vaan mielessäni kaikkea. Saa nähdä mitä keksin. Tosin mietin, että sitten, kun alkaa olo vähän kohentua, niin voisin antaa itselleni luvan venytellä. Tässä lojumisessa kangistuu.

Ja hei. Foorumin rekisteröinti toimii nyt! Ja oikein testatusti. :) Valitettavasti en pysty Tiia ja Mari pelastamaan teidän rekisteröintejä, kun ne sähköpostit meni hukkaan. En vielä tiedä miten saisin teidän poistettua, että jollain toisella sähköpostiosoitteella se rekisteröityminen onnistuisi uudestaan. Tai tiedän jo sen, että seitsemän päivän kuluttua rekisteröitymisestä saan teidät poistettua späm rekisteröityneinä. ;)

Nolo, nolo, nolona pyytää anteeksi sotkua ja peukaloa keskellä tietoteknistä kämmentä. Tai siis tietoteknisitöntä kämmentä, ei kun miten se menisi. :) Joo, olen kuumeessa. Voin vedotan siihen vielä monta päivää, luulisin. :)

Did you like this? Share it:

Leave a Reply

See also: