Olisiko 24 and Let’s Zumba! jatkossa 24 and Let’s Move!

24 blogin on aika muutta ihan pikkuisen nimeään. Kyse on siitä, että täällähän tapahtuu paljon muutakin kuin zumbaa ja toisaalta tuon nimen “keksimisen” aikaan en ajatellut ollenkaan sitä, että miten Zumba sanaa saa käyttää. Silloin alunperinhän minä en vielä edes haaveillut zumba ohjaajakoulutuksesta saati sitten omien tuntienkaan pitämisestä.

Miltä kuulostaisi 24 and Let’s Move!

edit: Laitetaan malliksi myös 24 and Let’s Go!

Heiaheiassahan ryhmän nimi on 24 ja jalka nousee! Jotenkin kuitenkin englanninkielinen versio kuulostaisi omassa korvassa paremmalta. Kuinka se toimii teidän mielestä? Tai onko teillä mielessä jotain muita sanoja mitä tuohon voisi sopia. Idea kuitenkin voisi olla samantyylinen?

Ja tuo 24 siis tulee siitä, että 24 tunnin pitäisi muka riittää kaikkeen mitä vuorokaudessa tekee. Juuri nyt ei riitä Todellakaan mihinkään. Nimessä 24 siis on varmaan ikuisesti ajankohtainen. :)

edit: Elinan kommentin ansiosta tähän vähän Hanna Pakarista. Go Go!

Did you like this? Share it:

25 Responses to “Olisiko 24 and Let’s Zumba! jatkossa 24 and Let’s Move!”

  1. Elina says:

    Miksi mulla tuli heti mieleen toisena vaihtoehtona “24 and let’s GoGo!” Tai ihan vaan Go :D

  2. Outi says:

    Go, let’s go laulaa Hanna Pakarinen. Nyt se kappale soi koko loppuillan minulla päässä :D Ei ollenkaan paha asia.

  3. Minna says:

    Toisen tyylisuunnan edustajat, Ramones, ovat todenneet Hey, ho, let’s go! :)

  4. Outi says:

    No jo vaan on tuttua tyyliä sekin!

  5. ansku says:

    Hyvältä kuulostaa uusi nimi.
    Kysynkin sinulta kun olet käynyt ohjaajakoulutuksen zumbaan, että pitääkö vetäjällä olla lisenssi jotenkin tunnilla näkyvissä, että tietää olevansa lisenssin omaavan vetäjän tunnilla. Olin nimittäin sunnuntaina onnettomalla zumbatunnilla, tuntui että opit oli otettu suoraan dvdeeltä, vetäjä “tanssi” paljain jaloin ja oikeasta askelluksesta ei ollut tietoakaan. Hiki mulle tuli ihan sen takia että vetelin omiani siellä!! Askeleet oli paljaiden jalkojen hinkkausta lattiaan ja zumbassa jos missä jalka todella nousee lattiasta. Harmitti ihan vietävästi.

  6. Outi says:

    Oho, mikä tunti. Zumbaohjaajalla ei tarvitse olla mitään näkyvää lisenssitunnistetta, mutta jos tulee yhtään epäilystä, että ollaankohan tässä nyt ihan asialla, niin zumba.com sivun kautta voi ainakin käydä katsomassa, että löytyykö lisenssiohjaajaa sillä nimellä. Jos ei löydy, niin mörökölli lisenssittömän ohjajaan vieköön! Tai itse asiassa siitä kannattaa ilmoittaa juuri sieltä zumba.comista löytyvällä lomakkeella.

    Mutta mutta. Minun tai kenenkään muunkaan lisenssi ei vielä takaa, että tunti on jostain kotoisin. Lisenssi on vaan paperilappu suoritetusta kurssista ja täytyy sanoa, että kyllä minun kanssani samalla kurssilla oli pari ihmistä, jotka eivät edes uskaltaneet zumbata…

    Hih. Minulle tuli juuri omia muistoja tuosta, että piti zumbata omiaan. Joskus se vaan menee niin, että hauskuus pitää ottaa toisella tavalla kuin ohjaaja on ajatellut. ;)

  7. ansku says:

    Kiitos, näin on mutta nolotti kun ohjaaja seuras peilin kautta kulmat rutussa. Hän on muussa lajissa ihan hyvä, mutta tuossa ei ja sanoi kuitenkin vetäneensä sitä eräällä koululla jo pidemmälle. En tiedä, olenko vaan tottunut liian hyvää. Mun mielestä zumbassa pitää olla hauskaa ja lähteä hymyssä suin pois. :) Sun videot on hyviä, joten ihan mieluusti zumbaisin sun tahtiin :) Tsemppiä jatkoille…huomenna menenkin sitten “tappotunnille”, vetäjä on lattaritanssija joten hien määrän voi triplata normaaliin verrattuna mutta hauskaa se on vaik on ihan kuallu :) Torstaina on työpaikan jumpassa zumbaa ja vähän pelkään, että sunnuntainen vetäjä on siellä…yleensä ei tuu mieleen, että lähden kesken tunnin pois mut silloin tuli.

  8. Eija says:

    Kannatan 24 and Let’s Go! Se on lyhyempi ja ytimekäs. Molemmat on toki hyviä. Hanna Pakarinen taas on ihan mahtava. :)

  9. ansku says:

    Eipä muuten näkynyt nimeä listoilla, katsoin koko lähiseudun kunnat ja kaupungit eli n 8 paikkakuntaa.?!

  10. Outi says:

    Ansku, jos hakee suoraa vaan nimellä, niin zumba.com tarkistaa joka puolelta yli maarajojen.

    Eija, 24 and Let’s Go! on minunkin mielessäni pyörinyt tämän päivää. Mutta odottelen nyt vielä hetken virallista kantaa, että tarvitseeko nimeä välttämättä vaihtaa. Toisaalta, kun täällä tapahtuu niin paljon muutakin kuin vaan zumbaa, niin joku Go tai Move tms. pitäisi kaiken sisällään.

  11. Tarza says:

    Moi,

    Kun nyt olet noita koulutuksia käynyt, niin onko niissä puhuttu mitään raskauden aikaisesta zumbaamisesta? Kun mulle yks ohjaaja, jonka tunneilla en edes käy, sanoi että koulutuksessa on sanottu, että istukka voi irrota jne. jos zumbaa raskaana ollessaan. Jotenkin musta vaan tuntuu, että jos ei tee mitään mikä tuntuu pahalta, niin ei siitä voi olla haittaa ja kun siellä missä käyn zumbassa on paljon muitakin raskaana olevia, eikä ne ohjaajat ole asiasta mitään koskaan sanoneet, vaikka hyvin tietävät raskauksista. mutta siis mikä on sun käsitys asiasta?

  12. Outi says:

    Hmm. Petra, ohjaaja jonka tunneilla yleensä itse käyn, kun käyn toisen pitämässä zumbassa, jatkoi todella pitkään zumbaamista. Oliko jopa niin, että kaunis tyttövauva syntyi kuukauden kuluttua zumbailujen lopettamisesta? Ja siis kyse oli ohjaajasta. Lisäksi tunneilla on kyllä käynyt raskaana olevia useampiakin. Kyllähän se maha alkaa jossain vaiheessa vaikuttaa, mutta ei ole tuntunut estävän zumbaamista. :) Niin ja ohjaajakoulutuksessakin oli yksi jo huomattavasti raskaana oleva silloin samaan aikaan, kun minäkin osallistuin.
    Että mitään varsinaista tietoa minulla ei asiasta ole, mutta olen vain nähnyt, että zumbaus jatkuu ja pitää tulevat mammatkin vetreänä.

  13. Linda says:

    Nimi kuulostaa hyvältä!! :)

  14. SaRa says:

    Tosta raskaana zumbaamisesta. Ja yleensäkin “erikoisryhmistä”…. Näistä tuli puhetta mm. viimeksi B2:lla ja on aihe joka käsitellään kaikissa liikunta-alan peruskoulutuksissa. Nyrkkisääntö on se, että ohjaaja ei ole lääkäri. Siihen mitä kukin voi tehdä ollessaan raskaana tai sairauden vaikuttaessa (esim. sydän tai nivelsairaudet) on yksilöllistä. Hyväkuntoinen ohjaaja , joka osaa liikkua turvallisilla syke-alueilla on eri asia kuin ehkä huonokuntoisempi “tavallinen” zumbaaja, jolla ei ole välttämättä tiedä omia turvallisia rajojaan.
    Itse ohjaan aina esim. kaikki raskaana olevat neuvolaan/lääkärin puheille. Sieltä kun saavat ohjeet millä intensiteetillä ja kuinka kauan on turvallista zumbata (tai onko esteitä koko lajille) niin homma on ok :)

  15. Ammi says:

    Let’s Move kuulostaa mun mielestä paremmalta ehdottomasti paljon paremmalta! Ja näyttää :)

  16. Outi says:

    SaRa, hyvin sanottu, että neuvolan/lääkärin kautta. Ja jokainen tuntee itse sen mitä pystyy tekemään. Onhan se selvä, että vatsan tukevoituessa ei vyötäröä vaan väännetä niin kuin ennen. :)

    Ammi totta, Move näyttää hyvältä. :) Mutta mietinnässä edelleen…

  17. Tarza says:

    Joo siis tottakai nää on yksilöllisiä ja riippuu ihmisestä, jos vetää täysillä loppuun asti, ni varmaan voi tulla ongelmia. Veikkaan kuitenkin et just sen ohjaajan on vaikeempi ottaa vähän rennommin kun tavan zumbaajan. Mut joo teen niinku musta hyvältä tuntuu. En vaan oikeen pidä tollasesta tavasta pelotella lähes vierasta ihmistä jollain istukan irtoamisella, just siks kun se ohjaaja ei ole lääkäri ja tarveydenhoitohenkilökunnan mielestähän saa jatkaa liikuntaa lähes niinkun ennenkin.

  18. Outi says:

    Terveydenhoitohenkilökuntaan ja omaan olotilaan on hyvä luottaa. :)

  19. SaRa says:

    Tässä on hyvä linkki, jossa varsinkin siitä sykkeennoususta, joka zumba-tunnilla voi olla vaikea kontrolloida kovassa menossa ;)

    http://www.helistin.fi/?page=9362754&id=7735079

  20. Betty says:

    Heissan.

    Eksyin sun sivuille ja mulle tuli mieleen 24 and we want more -blogin nimeksi, kun puhelit ettei 24 tuntia riitä mihkään :D Voipi olla et on tyhmä mut mä tykkään sanoista mitkä rimmaa, ne on helpompi muistaa. Tai sitten 24 and shaking it more.

  21. Outi says:

    Nimi venähtää helposti aika pitkäksi. 24 and Let’s Shake! voisi olla yksi, mutta ehkä se ei pidä sisällään kovin suurta osaa aiheista. :)

  22. Elina says:

    Oi kylläpä oli hauska tulla katsomaan, että letkautukseni on otettu huomioon! :D Nytpä minullakin soi parhaillaan Hannan biisi.

  23. Outi says:

    Hanna on hyvää kuunneltavaa. :)

Leave a Reply

See also: