Cooperin testi vai pitkä lenkki, katumusta ja tätä päivää

Minun piti jo eilen juosta cooperin testi ihan tosiaan testimielessä, mutta nyt meni sunnuntai kotitöissä vähän liian tehokkaasti. Siispä sen vuoro ja/tai pitkän lenkin vuoro on tänään. Olisikohan molempi parempi? Jos vaikka ensin vähän kävelisi lämmittelyksi, juoksisi sitten sen cooperin ja jäähdyttelynä vähän ajan päästä rauhallisen lenkin. Ehkäpä jotain sellaista.

Kävin eilen sentään hiihtämässä pitkästä aikaa. Olipa hurjan liukas keli! Lasten kanssa oli hurjan hauskaa ja meidän ekaluokkalainen osoittaa ihan selvästi, että hiihtotaidot karttuu. Niin vaan onnistui suurimman mäen kipuaminenkin, vaikka välillä meinasi jo usko loppua kesken. :)

Aika hyväksi on osoittautunut sellainen tapa, että hiihtelen ensin pojan kanssa samaa matkaa ja kun pojalle riittää, niin minä jatkan sitten jonkin aikaa omaa vauhtia. Turha sitä on samantien lopettaa, kun voi oman takapihan kohdalla auttaa pojalta sukset jalasta ja pistää kävelemään kotiin. Ei tarvitse miettiä, että mitä siellä matkalla tapahtuu, kun on vaan parikymmentä metriä ovelle.

On kai pakko tunnustaa yksi asia, josta olen hieman nolona ja kadun, kadun kovastikin.

Ennen elämäntapamuutosta en liikkunut paljon ja harrastin todella nihkeästi mitään liikuntaa – lastenkaan kanssa. Se miten vanhemmat elää, vaikuttaa automaattisesti lasten kehitykseen ja mielenkiinnon kohteisiin. Menetettyjä hiihtolenkkejä, luisteluja, tekemisiä jos jonkinlaisia ei jälkikäteen voi korvata. Tässä vaiheessa voi vain elää tätä hetkeä.

Menneenä viikonloppuna lapsetkin pääsivät keilailemaan ja hiihtämään. Kaikki sopivat mahdollisuudet käytetään nyt hyväksi. Yhteistä aikaa vietetään yksinkertaisesti enemmän kuin ennen. En pakota, mutta koitan houkutella kaikkeen mukaan…

En voisi olla kiitollisempi muutoksesta. Surullinenkin olen hieman menneestä, mutta kyllä ajatuksissakin on elettävä tätä päivää eikä eilistä.

Did you like this? Share it:

3 Responses to “Cooperin testi vai pitkä lenkki, katumusta ja tätä päivää”

  1. Katja says:

    Mennyttä ei voi muuttaa, mutta onneksi siitä voi ottaa opiksi! Jos et olisi elänyt aikaa, jolloin tuli liikuttua vähemmän, sinulla ei olisi nyt vertailukohtaa siihen. Kokemus huonommasta kunnosta ajaa ainakin mua eteenpäin, kun siihen fyysisesti onnettomaan olotilaan ei halua enää palata.
    Lapsetkin tottuvat liikuntaharrastuksiin pian, varsinkin jos se on kivaa. Se on olennaista! Ekaluokkalainen ei välttämättä huomaa edes ihmetellä, miksei ennen tehty näin :-)

  2. Pia says:

    Meidän perhe viihtyy yhdessä laskettelurinteessä, ja olemme jo vuosia sitten todenneet, että missä muualla tulisi oltua esim. koko hiihtoloma yhtä tiiviisti yhdessä, ulkona ja vielä liikunnan merkeissä. Mukavia yhteisiä muistoja, kokemuksia ja elämyksiä unohtamatta! Ja todettakoon samalla, että ennen lapsia en ollut koskaan harrastanut laskettelua, eli vanhoilla päivillä on joutunut opettelemaan uusia taitoja.

  3. Outi says:

    Pia, tuo on niin totta. Ihan maailman parasta olisi, jos koko perhe viihtyisi saman liikuntaharrastuksen parissa – ja vielä ulkona.
    Katja, täytyy sanoa, että kun tuo kadutus tuli “ääneen kirjoitettua”, niin asia jäi monella tapaa pyörimään mieleen iltapäiväksi. On se vaan uskomattoman hieno juttu, että nyt, jos ei aiemmin, liikkuminen kuuluu varsinkin ekaluokkalaisen juttuihin. Vanhemman suhteen se katumus lähinnä onkin ja toki nuoremmankin siinä mielessä, että olinhan minä muutama vuosi sitten kaikin puolin ihan mahdottoman väsynyt.
    Vaikka asiaa voisi pyöritellä negatiivisesti kuinka pitkään vaan, niin itse asiassa olenkin ollut aivan erityisen iloisella tuulella. Miksi en olisi, jos ajattelen tätä päivää ja tätä hetkeä. :)

Leave a Reply

See also: