Peurunkapatikan varrelta

(Fiilisten sekaan on nyt kuvatkin lisättynä.)

Tulin Peurunkapatikan alkupaikalle eli Peurunkaan joskus puoli kahdentoista jälkeen. Aika tarkalle meni tuleminen, kun koko perheellä oltiin liikkeellä, mutta toisaalta Peurunkapatikan patikoinnin voi aloittaa aika vapaasti, eikä tarvitse startata tasan klo 12. Marika löytyi ihan heti ja sain miehen nappaamaan meistä yhteiskuvan ennen kuin hän jatkoi matkaa poikien kanssa mummolaan. Marikan kanssa osallistuttiin muutaman liikkeen verran yhteisverryttelyyn, mutta päätettiin sitten lähteä patikoimaan. Lähtö tapahtui meillä siis ehkä kymmentä vaille kaksitoista. Aika paljon ihmiset olivat jo lähteneet liikkeelle ja myöhemmin kuultiin, että osa oli ottanut jopa parinkin tunnin “varaslähdön”.

Mutta matkaan siis ja lähdettiinkin niin tohkeissaan, että ensimmäinen risteys meinattiin vetää suoraan vaan ja siis käveltiinkin, mutta onneksi reitti oli Marikalle jo hyvinkin tuttu eli osattiin kääntyä takaisin ja oikeasta risteyksestä. Hiekkatie oli mukavan puolivarjoinen ja pian alkoi nopeammat eli juoksijat ja pyöräilijät meitä ohittelemaan. Juoksipa siitä joku Fivefingerseilläkin ohi. Selvästi huomasi, että reippaammin juoksijat olivat matkassa yksin ja rauhallisempaan tahtiin etenijät yleensä kaksin tai jopa isommalla porukalla.

Alkumatkan rupattelussa tuli huomattua ensin laittaa kello käyntiin ja vähän myöhässä Sports Tracker, jota tulikin moneen kertaan kurkattua matkan varrella. Alkumatkasta kilometrejä ei niin laskenut, mutta loppua kohti sitä vaan halusi tiheämmin tietää paljonko on kuljettu ja paljonko jäljellä. Niin Sports Trackerin mukaan muuten kilometrejä kertyi 34,6 km, vaikka laitoin sen päälle oman arvioni mukaan parin kilometrin kohdalla. Erikoista(ko)?!

Ensimmäinen juomapiste oli SEN mäen varrella. Kyse on Peurunkapatikan suurimmasta, uskomattomimmasta ja pisimmästä mäestä, joka on patikkaa normaaliin suuntaan kulkiessa eli aiempina vuosina ollut hurja kiivettävä. Onneksi tänä vuonna sen sai lasketella alas.

Taukopaikalla oli mehua, vettä ja urheilujuomaa sekä suolakurkkuja, lihapullia ja olikohan muuta. En muista oliko ensimmäisellä, mutta useilla muilla löytyi myös nakkeja ja porkkanaa. Yhdellä taukopisteellä nakit oli grillattuja. :) Taukopisteistä täytyy järjestäjille antaa täysi 10 ja vielä + päälle. Hienosti pelasi huolto ja huoltoautot ajoivat reittiä edes takaisin koko ajan, että jos apua olisi tarvinnut, niin sitä olisi takuulla myös saanut. Onneksi kuitenkin kuulin sanan “raatoauto” vasta viimeisellä huoltopisteellä. ;)

Matka taittui ja tien pinta vaihteli hiekkatien ja asfaltin välillä ihan kaikenlaisena. Oma suosikkini taisi kuitenkin olla vanha asfalttitie. Paitsi kauneimpia oli metsäiset hiekkatiet ja tottakai järvenrantoja sivunneet pätkät. Jossain 10 km:n kohdalla jalat toimi kaikkein parhaiten. Alku meni jotenkin vauhtiin pääsemisessä ja jalat tosiaan heräsi hiljalleen.

Valkolan koululla eli noin 15 km:n(?) kohdalla pidettiin Marikan kanssa pidempi tauko ja vietettiin huomattava aika vessajonossa. Se oli ainoa vessallinen pysähtymispaikka ja täytyy sanoa, että toinen vessapaikka olisi saanut olla sitten jossain 10 km maalista lukien. Mutta siinä Valkolan koululla siis napattiin juomista, kuten joka ikisellä huoltopisteellä ja syömistä myös, sitä suffeli patukkaa myöten.

Matka jatkui ja huoltopiste huoltopisteeltä matka taittui aika tasaisissa tunnelmissa, mutta jalat alkoi toki ilmaista olemassaolostaan. Hämmästyttävästi välillä tuntemuksia oli pakaroissa ja välillä milloin missäkin eri lihaksissa. Tuntemukset vaihteli ja niin muuten vaihteli sellainen energisyyskin tai mitä sanaa siitä käyttäisin. Välillä oli voimia enemmän ja välillä vähemmän ja se vaihteli aalloittain. Ilman huoltopisteiden antimia olisi takuulla sipannut, mutta nyt tuntui syömisten ja juomisen puolesta kaikki tosi hyvältä.

Olikohan se se museotien alku, mistä saatiin pienet rasialliset rusinoita ja minkä jälkeen vielä kokeiltiin hölkätä ihan pikkuisen. Siitä ehkä seuraavana tai vielä seuraavana oli noin 25 km:n paikkeilla huoltopiste, jonka jälkeen alkoi minulle tuskallinen taival. Jos jalat oli siihenkin asti “tuntuneet” aina milloin mistäkin kohdasta, niin siitä lähtien alkoi vasemman pohkeen vihoittelu. Oli ihan pakko kuulostella ja välillä venyttää pohjetta sopivaa kiveä vasten. Ei se meno enää muillakaan ryhmillä ja pareilla ihan pirteimmältä vaikuttanut, mutta ei se tosiaan pirteää ollut itselläkään. Onneksi oli Marika kokeneena Peurunkapatikoijana matkassa ja yhdessä matka vaan taittui. Juuri siinä pahojen kilometrien alkaessa Marika hoksasi, että mehän oltiin tietysti joukkue 24JaksaaJaksaa!

Kuinka paljon pienillä asioilla onkaan merkitystä. Juuri tuollainen JaksaaJaksaa saa oikeasti jaksamaan. :)

Siinä missä alkumatkasta aina aloin hyräilemään ja vähän laulelemaankin, niin loppumatkasta pystyi enää laulamaan mielessään. Askeleet hidastui, tie pölisi jatkuvasti pahemmin ja niin ne pian siinti Äänekosken piiput. Tuskallisen hitaasti Äänekoski lähestyi. Vähän kerrassaan silti edettiin, eikä toisaalta siinä vaiheessa kukaan pahemmin ohitellutkaan. Viimeinen taukopaikka oli “raatoauto” keskusteluineen jotenkin karmiva. :D Mutta olihan se hauskaa kuulla, että kaikista patikoijista pidetään huolta. Paljon oli kuulemma keskeyttäneitä kuljetettu perille eli Peurunkapatikan kokonaan patikoiminen ei monellekaan olle itsestäänselvyys, eikä varsinkaan läpihuutojuttu.

Muistan, että siinä viimeistä huoltopistettä lähesttäessä nähtiin kaukaa kyltti, jossa luki tekstiä ja 35. Lähempää paljastui, että se oli Askelia huoltopisteelle noin 35. Ja huoltopisteen jälkeen luki kyltti <3 km. Siitä lähti sitten liikkeelle kaikkein tuskallisimmat 2 km. Voi jestas. Todellakaan ei ollut miellyttävää kulkemista, mutta ihan ihmeellisesti, kun alkoi viimeinen piinaava ylämäki – ja kone lähti käyntiin. Vaikka olo ei ollut hienoin mahdollinen, niin oli kuin juna olisi kulkenut. Löytyi sellainen rytmi, joka vaan vei eteenpäin, vaikka voimia ei ollutkaan.

Askel askeleelta Urheilutalo lähestyi ja olipa tunne astua sisälle. :) Saada vielä juotavaa. Ja sitten kunniakirja ja hieno sininen peurunkapatikkapaita. :)

Okei, en meinannut millään jaksaa kävellä takaisin parkkipaikalle ja autoon, mutta mitä siitä. :D

Takana elämäni ensimmäinen Peurunkapatikka ja elämäni tähän asti kovin liikuntasuoritus. Ei se ollut mahdoton tehtävä, mutta oli aikamoinen itsensä ylittäminen ja tämän jälkeen uskoo pystyvänsä melkein mihin vaan – mitä nyt sitten saakin päähänsä. :)

Peurungan sivuilta:

9. PeurunkaPatikka patikoitiin lauantaina 14.5.2011 Peurungasta Äänekoskelle reilun 450 patikoijan voimin. Vaikka viimevuotista hellettä ei ollutkaan, sää suosi erinomaisesti patikoijia aurinkoisella taivaalla ja juuri patikointiin sopivalla +14 asteen lämpötilalla. Keväinen luonto vihreine kevätlehtineen rentoutti matkalaisia, jotka pääsivätkin hyvissä voimin maaliin. Peurungan pääpalkinnon voittivat Ulla ja Reijo Jylhä.

Niin joo, kantapäässä on Suuri rakko. Onneksi se ei ole kantapään alla vaan heti sivulla. Taisin kävellä loppumatkan jotenkin hassusti vasemman jalan osalta, koska pohje tosiaan jumitti. Lisäksi loppukilometreillä kengässä oli joku roska, mutta koska se ei sattunut, niin en ottanut pois, koska ajattelin, etten saisi kenkää enää takaisin… No, ehkä se olisi pitänyt ottaa tai sitten ei, mutta kyllä tämän rakon kestää. Onhan se tavallaan pieni todistus siitä mitä tuli tehtyä. :D Ja oli aika huvittavaa ostaa Äänekosken apteekista compeed rakkolaastareita Peurunkapatikkapaidassa. :D

Mahdolliselle seuraavalle kerralle teen pari asiaa toisin: En laita aivan uusia käyttämättömiä sukkia ja venyttelen jalkoja pikkuisen joka ikisellä taukopaikalla ensimmäisestä lähtien. Niin ja ehkä jaan vauhtia vähän tasaisemmin eli yritän olla innostumatta silloin, kun jalat kaikkein parhaiten pelaa.

Did you like this? Share it:

14 Responses to “Peurunkapatikan varrelta”

  1. Katja says:

    Tosi upea suoritus ja hieno “matkakertomus”! Apteekissa on voinut käydä joku muukin ostamassa rakkolaastareita patikkapaita päällä :-) Kuinkas varpaankynnet voivat?

  2. Outi says:

    Varpaankynnet voi mainiosti, ei ongelmia. :) Itse asiassa en osannut niiden suhteen mitään oikein pelätäkään, kun ei ole yhtään oireillut sellaisilla pitkähköilläkään kävelylenkeillä ja leikkasin kynnet lyhyeksi vielä lähtöaamuna. Se kannattaa.
    Ja juu, rakkolaastarit oli apteekissa kassalla valmiiksi esillä. :D Ja nopeasti sai juttuseuraa apteekin muista asiakkaista. :D

  3. Laura says:

    Mahtavaa Outi! Onnittelut hienosta patikasta ja kiitos upeasta raportista.

  4. Teea says:

    Kaikille vinkiksi rakkojen nujertamiseen ja ennaltaehkäisyyn…nuo Compeedit menee itellä ainakin ryttyyn, joten käytän vanhaa kunnon heftaa sekä ennaltaehkäisyyn, että rakkojen hoitoon. Hefta on sellaista “kankaista” ruskeaa laastariteippiä, saa apteekista. En tiedä se virallista nimeä, mut apteekissa kyllä tietävät ku heftaa pyytää ;-)

  5. Outi says:

    Compeed tuntuu toimivan loistavasti. :)
    Laura oli se vaan hieno kokemus!

  6. Michelle80 says:

    Upee suoritus! =) Kauan teillä meni aikaa?

  7. Outi says:

    Tosi kauan. Marika olisi selvinnyt nopeammin, mutta yhdessä kulkien otti 6 tuntia 50 minuuttia. Loppukilometrit meni todella hitaasti normaaliin kävelylenkkitahtiin verrattuna.
    Valkolan koululla pysähdyttiin aika pitkäksi aikaa. En tiedä tarkasti, mutta 15 minuuttia vähintäänkin.

  8. Marika says:

    Onneksi sää ei ollut helteinen kuten viime vuonna. Silloin jalat turposivat aika reippaasti ja eikös vaan pikkuvarpaan alle tullut rakko. Hyvät kengät on aivan ehdottomat pitkällä matkalla ja rakkoja ehkäisee hyvin myös talkin laittaminen jalkoihin. Hikiset, jalassa pyörivät sopimattomat sukat saavat ajatuksen keskeyttämisestä äkkiä mieleen :)

  9. Zi says:

    Ihan uusia varusteita ei kannata koitoksiin laittaa – toisaalta varautumisesta huolimatta yllätyksiä aina tulee kovissa koitoksissa. Toivottavasti ne uudet sukat eivät olleet ne suosittelemani jalkateräresorilliset :( Combeedin laastarit ovat suosikkini.

    Oli teillä melkoinen taival – tulee ihan Lapin vaellus mieleen, vaikka päivämatka jäi siellä noin pariinkymppiin.

    Kiitos “matkakertomuksesta” :)

  10. Outi says:

    Zi, jalkateräresoriset oli minulle liian suuret ja löysi jo uuden omistajan. Valitsin parhaiten sopivan kokoiset.
    Marika, kyllä siinä superhelle tai vesisade olisi tehnyt matkasta ihan mahdottoman. Onneksi meni näin. :)

  11. [...] jotain pyöräilytapahtumaa. Jos vertaan niitä liikuntatapahtumia missä olen ollut mukana, niin Peurunkapatikka 34 km oli hurjan paljon rankempi kokemus kuin Botniapyöräily 67 km. Did you like this? Share it: Olipa [...]

  12. [...] Viime vuodesta viisastuneena nyt olen lähdössä liikkeelle hyvin “sisäänajetuilla” kengillä eli ei mitään viimehetken muutoksia siihen, mentiin sitten patikoiden tai pyörällä. [...]

  13. [...] kuvaa toissavuoden aurinkoiselta peurunkapatikalta. Mutta miten tuo mäki näyttää noin nössöltä kuvassa. Peurungassa patikoineet tietää, [...]

  14. [...] Vähän fiilistelyä tähän parin vuoden takaa… [...]

Leave a Reply

See also: