Auto kohti Haapajärven kahvakuulakisoja

Today is the day. Koira on lenkitetty, kaurapuurot keitetty ja jäähtymässä, eilinen ilta levätty ja touhuiltu kotihommien parissa ja pian starttaan kohti Haapajärveä. Ulkona on sellainen pilvipoutainen keli eli varsin mukavaa on lähteä ajelemaan. Minun ei ollut tarkoitus lähteä yksin, mutta matkaseura joutuu viettämään viikonlopun flunssan kourissa ja ehkäpä minä en olisi ollutkaan aivan parasta matkaseuraa juuri nyt. Ajatuksia jos jonkinlaisia pyörii mielessä. :)

Mietin tuossa, että olikohan niin, että kahvakuulanostaja ei saa puhua suorituksensa aikana. Taisipa olla. Pääteköhän se laulamiseen? Monesti omien treenien lomassa tiukassa paikassa tarvitaan pätkä Metallicaa tai AC/DC ta tai jotain yhtä kummallista ääneen heitettynä. Niistä saa voimaa! Laulava zumba ohjaaja kun ei vaan meinaa osata pitää suutaan kiinni. :D

Jokohan se Eloveena olisi jäähtynyt sopivaksi. Ei ehkä toteudu se alkuperäinen slogan Puurolla Puolimaratonariksi vielä tänä kesänä, mutta puuron voimalla meni Peurunkapatikka ja puuron voimalla menee kahvakuulakisat. Tupla-annos Eloveenaa puoliksi maitoon ja puoliksi veteen keitettynä sen täytyy olla. Minulla varmaan pitäisi pian olla joku aiheeseen sopiva paita aina tapahtumiin päälle pantavaksi. Hei olen muuten unohtanut sanoa, että Peurunkapatikalla minulla oli voimia antamasa Zumbapaita! Se sellainen oranssi-vaaleanpunainen Wild paita.

Oli muuten hieno juttu, että tänä aamuna tein ensimmäistä kertaa Peurunkapatikan jälkeen koiran kanssa koko pururatalenkin ja vieläpä samat lenkkarit jalassa mitä oli matkassa viime lauantaina. Ei jää kantapäästä kiinni tämän päivän touhut. Se sitten taas jää nähtäväksi, että miten muuten patikka vielä painaa. Kyllä se vaikuttaa, onhan sen nähnyt viikon blogikirjoituksistakin. Voimien keräämistä on tarvittu.

Mutta heippa tältä erää. Hauskaa lauantaita ja heilauttakaas kahvakuulia tsempiksi klo 12 ja 13.45!

Did you like this? Share it:

3 Responses to “Auto kohti Haapajärven kahvakuulakisoja”

  1. Jaanaba says:

    Paljon tsemppiä kisoihin!

  2. prefecta says:

    Kova oli sun työntötulos! Kateeksi käy!!!

  3. Outi says:

    Minä olen enää yhtä huteraa hihitystä koko nainen, mutta siis kiitokset tsempityksestä ja ehkä himppu kiitoksia kateellisuudestakin. ;)

Leave a Reply

See also: