Ruokatuntizumbaa?

Minulla on ajatuksissani kehkeytymässä uusi ajatus. Tai ei se uusi ole siinä mielessä, että olen aina haaveillut siitä, että voisi työpaikalta käsin käydä ruokatuntizumbassa. Siis sellainen ei missään nimessä täysi tunti zumbaa, mutta kuitenkin vauhdikas sanotaan vaikka 40 minuuttinen.

Käykö teistä kukaan keskellä päivää zumbassa? Toimiiko se?

Jos on liukuva työaika ja zumba paikka ihan vieressä, niin sehän tietäisi aivan erilaista työpäivää ja esiemerkiksi minulle olisi paljon helpompi järjestää aikaa niin, että menee töihin aikaisin, käyttää aikaansa päivällä johonkin ihan erilaiseen ja on sitten loppupäivän johonkin tavalliseen neljään asti töissä. Olisipa houkutteleva ajatus ainakin kokeilla! Työmatkat ja palaverit tietysti pitäisi huomioida, mutta ehkäpä… :)

Jostain syystä minua ei niinkään kiinnostaisi kahvakuulatreeni keskellä päivää. Zumba on yhtä kuin hauskuus ja irrottelu ja siitä voisi kuvitella, että loppupäivä kulkisi tanssien.

Ehkä se sopisi sadepäiväänkin niin kuin tämä. Jostain syystä muuten päässä soi koko ajan Eput: “Takaisin sateeseen, öisille kaduille meen. Takaisin sateeseen…”

Toivottavasti tänään valuu taivaasta vettä koko juhannuksen edestä ja yllättävästi viikonloppuna koko Suomen valtaa poutapilvisyys. Ainahan siitä voi haaveilla. :)

Did you like this? Share it:

4 Responses to “Ruokatuntizumbaa?”

  1. Tiia says:

    Tuossa kyllä heräisi ainakin mun kaltaiselle hikoilijalle se kysymys että pitäiskö sitä työpäivää jatkaa sitten ihan hikisenä? :D Tuskin siinä kuitenkaan ehtii suihkussakaan käydä…

  2. Outi says:

    Pikasuihku olisi välttämätön. :)

  3. ansku says:

    Mä kävin muutaman kerran aamupäiväzumbassa, se alkoi klo 10, sinne piti lähteä 9.30 että sai p-paikan. Tunti zumbaa ja sitten työpaikan salille suihkuun ja pikainen lounas, 2.5 tuntia mennyt. Muuten kiva mutta tuntui menevän liikaa aikaa. Paikka on ihan työpaikan lähellä, autolla pääsee nopeammin mennen tullen…enää siellä ei ole zumbaa aamup. muita lajeja kylläkin. Kahvakuulailuun menee myös aikaa mutta hiukan vähemmän kun on omalla salilla tai pihalla. Aina ei voi töiden taki lähteä vaikka meillä 2 h viikossa saakin käyttää liikuntaa, ihanaa olisi jos ehtisi edes kerran viikkoon.

  4. Outi says:

    2,5 tuntia aamupäivästä on kyllä liikaa. Sellaiseen ei oikein minullakaan ole varaa.

Leave a Reply

See also: